Ulkomaalaiset selvästi yliedustettuna pääkaupunkiseudun sosiaalituissa

Helsingin Uutisten mukaan tammi-elokuussa Espoon ja Vantaan myöntämistä työttömyystuista 48 % meni ulkomaalaisille ja Helsingissäkin 37 %. Ulkomaalaisilla tässä tarkoitetaan muita kuin suomea tai ruotsia puhuvia.

Vantaa on lukujen perusteella monikulttuurisin pääkaupungin kolmesta suuresta kunnasta. Tammi-elokuun aikana Vantaan maksamista työttömyystuista 48,3 % maksettiin ulkomaalaisille. Toimeentulotuesta ulkomaalaisten osuus oli 35,5 %.

Espoo on aivan kannoilla. Työttömyystuesta ulkomaalaisten osuus on 47,8 %, mutta toimeentulotuen maksatuksessa menee Vantaan ohi, Espoon toimeentulotuista ulkomaalaisille maksetaan 37,5 %.

Helsingissä työttömyystuen ulkomaalaisten osuus oli 37,5 % ja toimeentulotuen osuus 31,9 % tuen saajista.

Helsingin Uutiset kirjoittaa, että Espoon aikuissosiaalityön päällikkö Tapio Nieminen ei pidä kehitystä yllättävänä.

– Se kertoo siitä, että vieraskieliset eivät ole kotoutuneet Espooseen toivotulla tavalla, Nieminen sanoo.

– Kun ajatellaan, että kaikista espoolaisista hieman alle viidennes on vieraskielisiä, on heidän suhteellinen osuutensa todella hurjasti yliedustettuna tukien saajien keskuudessa.

Nieminen kertoo edelleen, että kehityskulku huolestuttaa, mutta sosiaalitoimi ei voi paljon vaikuttaa asiaan, koska ongelma johtuu kaavoituspolitiikasta. Toisin sanoen Niemisen mukaan ulkomaalaisten tarve toimeentulotuelle johtuu kaavoituspolitiikasta.

Kaikissa kaupungeissa ulkomaalaisten osuus toimeentulo- ja työttömyystukien saajana on noussut tasaisesti jo vuosia. Toimeentulotukia ja työttömyystukia saa sitä useampi ulkomaalainen mitä useampia heitä asuu kaupungeissa.

Pääkaupunkiseutulaisten ainakin kannattaa nyt siirtää kelloa tuntia aikaisemmaksi herättämään ja osallistumaan hyvällä mielellä ulkomaalaisten auttamistalkoisiin.

Notify of
guest
29 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Nihil fit

Kyllähän se tietysti vaikuttaisi lukuihin, jos esim Eira ja puu-Käpylä lanattaisiin maan tasalle ja tilalle rakennettaisiin 23-kerroksisia tornitaloja, jotka asutettaisiin somaleilla. Olisi Helsingin lukukin 48%.

Tuon kaavoituspolitiikan ja kotoutumattomuuden alta muutin itsekin pois Espoon Suviniityltä. Ihan upouudet modernit talot rakennettiin vieriviereen, asutettiin maahanmuuttajilla ja upouudella leikkikentällä kiireestä kantapäähän mustiin burkiin ja huntuihin pukeutuneet naiset leikittivät lapsiaan. Työstä palatessa klo 16 maissa täpötäysissä kauppakeskuksissa ei nähnyt yhtään suomalaista, harvat valkonaamatkin puhuivat viroa, venäjää tai jotakin Itä-Euroopan muuta kieltä.

X

Meiän Sanna on nyt päättänyt että työperäinen maahanmuutto, piste. Pulinat pois.

ORC

Kyseessä on todellakin työperäinen maahanmuutto. Sellaisia ihmisiä joita Työ ei kiinnosta, muuttaa Suomeen. Ja jauhosannasta se on ihqua kun viivaa riittää.

Alpertti

Eli muutto tulee ensin ja työ sitten joskus perästä?

No joka tapauksessa minulla on esittää helppo ratkaisu tämän jutun herra Niemiselle. Nimittäin maahanmuuttajien tukiriippuvuutta kun on vaikea poistaa, niin mitäpä jos muutettaisiinkin toivetta? Tarinan mukaanhan, kun Muhametti ei suostunut menemään vuoren luo, niin vuoripa tulikin Muhametin luo. Nieminen ei liene täsmentänyt, kuka tai ketkä ovat nuo toivojat, joiden toiveet eivät ole toteutuneet, mutta uskoisin toiveiden sopeuttamisen vallitsevaan tilanteeseen olevan heillekin helpompaa kuin tilanteen korjaaminen kaavoitusmuutoksilla, sillä siinä määrin kalliita ja pitkävaikutteisia investointejahan rakennukset ovat.

Kaikesta huolimatta menkööt herra Nieminen, Espoon kaavoittajat ja vieraskieliset aina hyvällä onnella minne ikinä heidän tiensä vievät!

Anonyymi

Ja “meidän” Sanna on päättänyt, että maailman kunnianhimoisimmasta ilmastopolitiikasta ei tingitä yhtään, päinvastoin!

Pekka Paperiton

Hei! Me tienataan tällä.

Mr X

Tulee mieleen,joitain vuosia taaksepäin: HEI,ME TIENATAAN TÄLLÄ. Mitähän mieltä kyseistä “älynväläystä” toitottaneet aasit ja pääPÖKIÖ mahtaa olla nyt,kun joka lääni on täynnä karvaranteita+afgaanipaviaaneja+käveleviä pökäleitä+jätesäkkiakat ? Ja kaikilla käsi ojossa,raha,kela,rahaaaaa….

X

Marinin periaate minkä itsekkin todennut, kun jotain päättää niin se valinta pitää. Jatkaa edelleen hölinää ”työperäisestä maahanmuutosta” vaikka naapurissa nähdään jo sen tulokset. Lapsellista naiivia ja ennenmuuta vaarallisen vastuutonta.

Anonyymi

Kyllä se on nähty jo täälläkin, mutta sitä ei saa sanoa ääneen! Jatketaan vain samaa valheellista mantraa, niin kansa äänestää taas keväällä oikein.

X

Perus Suomalaisia, oikein!

Qroquius Kad

Se olisi oikein.
Ikävä kyllä liian moni äänestää nykymenon puolesta ja moni jättää äänestämättä kuvitellen asioiden paranevan kotona möllöttämällä.

Saatana

Ja juuri näillä ruskeilla kela-loisilla on “varaa” asua pääkaupunkiseudulla. Vuokra, sähkö, ruoka, lääkkeet, lasten vaatteet ja pyörät on maksettu. Ilmaista. Mitään ei tarvitse tehdä. Taskurahaakin saadaan runsaasti, näille sataa niin paljon ilmaista rahaa että kuun lopussa on SÄÄSTÖJÄ. YKSIKÄÄN ruskea loinen ei ole kertaakaan elämässään vienyt tölkkejä/pulloja automaattiin saadakseen leipää että pärjäisi viikon verran kunnes seuraava kela-satsi rahaa tulee tilille. Ruskeatpatalaiskat valehtelijaloiset NAURAA JA HALVEKSII köyhiä suomalaisia. Suomalaiset muuttavat pois koska ei ole rahaa vuokraan eikä halua asua mutanaamakeskuksissa jossa on älämölöä ja rikoksia 24/7. Hienosti pilattu kaikki isot kaupungit. Hyvä Suomi!!

sims ala bim

Se on totta,ei kertaakaan ole somjalit tms:t olleet palauttaamssa tölkkejä.
Mutta sellainen olo mulla on, että ei ne näihin päivärähoihin ole tyytyyväisiä eli diskorahaa pitäisi saada lisää. Jotkut ovat alkaneet ainespisnekseen!

Moonman

Kaavoituspolitiikka muutettava välittömästi, jotta 10-lapsiset kävelevät jätesäkit menevät töihin. -No mutta oikeasti, millainen kuluerä nämä ovatkaan suomalaisille ja sitten ihmetellään miksi mihinkään ei ole rahaa enää ja julkiset palvelut rapistuvat

Minä

Poliitikot vakuuttelevat, että ei näiden elättämisrahat ole keneltäkään pois. Kumma kyllä, niitä varten rahat tulevat jostain tyhjästä, eivätkä veronmaksajilta tai velanotolla. Niihin laitetut rahat eivät kuulemma ole myöskään pois muista asioista. Taitavat olla laskelmat Stubbin tekemiä.

Anonyymi

Ihmetellään sitä, että syntyvyys on heikkoa. Joillakin ei ole vaan ole huolta huomisesta, rahaa riittää vaikka siihen yhdenteentoistakin mukulaan. Maailmoja syleilevä vihervasemmistolaisuus on prkl:een keksintöä.

Alpertti

Kaavoitustako muutetaan siten, että ainoa tie kotiovelta vie vain ja ainoastaan työpaikalle? Rohkea ote kaavoitukseen on Espoossa.

Riku Rantala

MUT NE TEKEE TÖRKEEN SIISTII SAFKAA !!!!!!!!!!!

sims ala bim

Mutta eivät osaa veistää kaarnalaivoja!

seant

Lisäksi tulee nämä rahat, jonka eräs MV lehden lukija oli kerännyt
Avustuksia veikkausvaroista 2018. Eiköhän sama jatku tänä päivänä.
https://docs.google.com/document/d/1qgIK2qeLzrSXktHgiFTKHXxlX5lvqzoW/edit

Minä

Ruotsissakin syyt löytyvät kaavoituspolitiikan tapaisista asioista. Ihmettelen vaan, että kuinkas asumalähiöiden väärä suunnittelu tekee asukkaat työttömiksi ja sosiaalitukien varassa eläviksi?

Miksi tämä kaavoituspolitiikan vaikutus tuli esille vasta maahanmuuttajien myötä? Sellaistahan ei ennen ollut.

Ei tuohon kumminkaan voi vaikuttaa sosiaalipolitiikalla, sillä ongelma on siinä, että kyseisissä ihmisissä ei itsessään ole halua työllistyä ja jos onkin, ei ole osaamista. Maahanmuuttopolitiikka on syy ongelmien kasaantumiseen, koska ongelmia on tietoisesti kerätty ja vieläpä mahdollisimman paljon.

Miksi voisi sanoa ihmistä, joka kerää tieten tahtoen ongelmia kotiinsa ja sitten päivittelee sitä, kun on vaikea tulla toimeen ongelmien kanssa sen sijaan, että lähettäisi ongelmat pois?

Last edited 2 kuukautta sitten by Minä
Kimmo Leino

MInisterin mukaan nyt kun olisi tulossa venäläisiä työhön kykeneviä; “kansallinen turvallisuus” on etusijalla. 2015 “kansallinen turvallisuus” ei todellakaan ollut etusijalla ; “pieni” määrä raiskauksia ja kaulaan vahingossa hipaisuja on aivan sallittujen marginaalien rajoissa; kyllä kansan perse kestää maksaa näiden työnvieroksujien kohtuulliset sähkölaskut !

Valittaa ei saa : Suomen “perustuslain” 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

Maksakaa ; kärsikää ja olkaa hiljaa ihmisoikeudettomat kantasuomalaiset … hallitus käskee KYYKYYN !

Kimmo Leino

Ja ennen kaikkea muistakaa äänestää meidät uudelleen valtaan; jotta voimme varastaa omaisuutenne EKP:lle. Tutkimuksissa on havaittu. että suuri määrä panttikirjoja on jätetty pankin nimiin velanmaksun jälkeen ja ne on pantattu EKP:lle sisäänottolainojen vakuudeksi . Yhtä vapaata panttikirjaa kohti saa pankki 7 kertaisesti sisäänottolainaa.

Nyt vain nostetaan korkoja ja pankit Suomessa kaatuvat välistä ja yhdessä yössä EKP omistaa puolet Suomesta; ihan sama onko velka maksettu vai ei panttikirja ratkaisee !

Käykääpä Maanmittauslaitoksen sivuilla katsomassa kuka omistaa sen “velattoman” mokin; huoneiston tai omakotitalon ?

2017 kun eduskunnan päätöksellä niiden panttikirjoja hallinnoi Turun maanmittauslaitos “sähköisessä muodossa”.

Itsellä 2 vuotta sitten 7 kuukauden taistelu pankin kanssa saada panttikirja omiin nimiin … valehdeltiin joka välissä “muutoksen” olevan vireillä !

Meillä on vielä mahdollisuus; Euroopan EU-armeija ( kansaa vastaan ) on

Anonyymi

Tästähän on ollut jo ajat sitten tietoa Suomen Perustan tekemässä tutkimuksessa “Kuntaluvut”, mutta valtamedia on sen kuoliaaksi vaientanut. Kaikissa isoissa kaupungeissa luku on ollut vähintään 29%, kun se suomalaisten kohdalla on kymmenen kieppeillä. Kalliita ovat silakat joulukaloiksi.

murre riepunen

Maahanmuttaja kyttyrät ovat muissakin epämiellyttävissä asioissa hyvin edustettuna…..

juke

Länsimaisen “demokratian” hedelmiä.

Qroquius Kad

Joo, kyllä putlerilainen diktatuuri sentään luo hyvän ja toimivan valtion.

Rossano

Työ tyhmästä pitää.

sims ala bim

Melkein puolet menee niille.