Miksi Nord Streamiä ei suljeta sulkuventtiileillä, vai eikö niitä ole?

Vuotopaikat.
Nord Streamin kaasuputki vuotaa neljästä kohtaa ja vuotokohtien alueelta on rekisteröity räjähdyksiä ennen vuotoja. Toistaiseksi syytä vuodoille ei tiedetä, mutta sitä voidaan arvailla.

Vuotokohtia on molemmissa kaasuputkissa neljä ja ne sijaitsevat Bornholmin saaren itäpuolella. Vaikka putkien kautta ei ole toimitettu kaasua viime aikoina, niin putket ovat kuitenkin edelleen täynnä kaasua. Jotta jotakin toimenpiteitä voidaan tehdä, niin putkien on ensin annettava vapaasti tyhjentyä itsenäisesti täysin tyhjiksi. Toisaalta ei tiedetä, että päästääkö Venäjä tahallaan putkeen kaasua vai onko siellä venttiili kiinni.

Kaasuputken vuodon takia nousee esiin muutama kysymys. Eikö putken merenalaisella osuudella Venäjältä Saksaan ole yhtään sulkuventtiiliä? Tämä ei tule mistään esille.

Jos sulkuventtiilejä on, niin eikö nyt vain voida sulkea vuotokohtien molemmin puolin seuraavat sulkuventtiilit ja sillä selvä. Lisäksi kun suljetaan kaikki Suomenlahdella sijaitsevat sulkuventtiilit, ja varsinkin Venäjältä seuraava, niin homma on kunnossa, eikä tarvitse miettiä mitä ketkuja Venäjällä mietitään.

Jos putki taas on yhtenäinen avoin putki ilman sulkuventtiilejä Venäjältä Saksaan, niin silloin kaikki Nord Streamin suunnittelussa, valmistuksessa ja lobbauksessa toimineet henkilöt pitää hakea tyrmään. Jos putki siis on ilman sulkuventtiilejä, ja Venäjä voi aivan vapaasti päästää putkeen kaasua, niin Itämerellä on tietoisesti rakennettu sellainen saatanan kone, jolla voidaan tuhota koko Itämeri ja saattaa aikaan massiivinen vedenalainen räjähdys homman päätteeksi.

Tämäkin on vain jossittelua, sillä en saanut mistään selville, että onko putkessa sulkuventtiilejä vai ei.

 

LISÄYS: En ole mikään kaasuputkialan ammattilainen, joten pohdinta on vain maallikon mietintää. Mutta joku putkialan ammattilainen varmaan osaa vastata asiaan.

Notify of
guest
98 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Paavo Lipponen?

Ilmeisesti sulkuventtiilejä ei ole koska jos olisi niin ne olisi jo suljettu. Tähän viittaa myös se ettei putkia voida mennä edes tutkimaan ennenkuin ne ovat tyhjiä (???).

Prutin lykkää uutta kaasua putkeen minkä kerkiää kunnes koko Itämeri on pelkkää kaasua, kalat, linnut, hylkeet ja muut merenelävät kuolevat, kalastajat menevät konkurssiin ja Bornholmilaiset, Gotlantilaiset, Öölantilaiset ja Ahvenanmaalaiset kaasutetaan hengiltä.

Lopuksi iso paukku joka kuuluu Saturnukseen saakka.

Oloneuvos

Aamen.

mari

Tuo kaasu nousee vuotokohdasta merenpintaan josta se haihtuu ilmakehään.

Heikki Honkala

No ei kaasuteta hengiltä.Maakaasu on ilmaa kevyenpää, ja haihtuu saman tien yläilmoihin.Paavon kommenttiin ,ei voi räjähtää veden alla kun happi puuttuu.

Joo

…jos tuuppaisivat saksan päästä happea vastapalloon kunnes riittävä seos maaliin asti ja sit vaan soihduttaa keskeltä merta, niin lähtö venttiiliäkään ei tarvitsisi enää ohjata, eiköhän toi putki nyt ole jo maalissa muutenkin.

Make’s perfect sense

Paavo… näähä oot suorastaa nero ku tommosta huomaat kysyä. Miten kellekkää ei oo tullu mielee toi putken osiointi. Oha kaikki ny kuiteski tienny että sukellusvenneisiinki o aina survottu niitä väliovia että myöhemmi jottai sukellusvene-elokuvvaa tehesä niitte auki ja kiinni pyörityksistä saahaa mahottoma hyviä ja tramaattisia kohtauksia.

Aika heleppo ois tosiaa ollu tehä putkee pieni paksunnus ja siihe sitte semmonen jykevä pyöree levy lappeellee. Ja jos sitte joskus putki hajuais nii ei tarttis ku lähettää joku singaali niille sulukuläpille että ny kiinni jokkaine ja heti.

Last edited 2 kuukautta sitten by Make’s perfect sense
Onhan se julkista

Onhan se yleisessä tiedossa että kun putki sukeltaa mereen niin ei siinä sen jälkeen ole venttiileitä kuin seuraavalla rannalla. Tuola meren pohjassa ne liettyisivät ja ruostuisivat ja näin ollen aiheuttaisivat vikatilanteita ehjää putkea enemmän.

Putken seinämävahvuus on 30mm ja siinä on betonointi päällä. Kassunpaine on noin 100bar joka pitää sen nestemäisenä. Ja kun käy näin niin paineen laskiessa sitä höyrystynyttä kaasua pulppuaa pari viikkoa.

Putkihan rakennetaan niin että se täytetään ensin merivedellä jolla koeponnistetaan ja varmistetaan sen vuotamattomuus. Sen jälkeen toisesta päästä aletaan syöttämään kaasua kunnes putki on täynnä. Sama operaatio on edessä ennenkuin sitä päästään korjaushitsaamaan. Siis merivedellä täyttö.

Alpertti

No eihän se sitten ole kaasu- vaan nesteputki. Ja nesteenä metaani pysyy vain alle 82 pakkasasteessa. Ehkä se sitten siirretään nesteytettynä Saksaan? En ole kaasuputkien asiantuntija, joten en tiedä mistään mitään.

Kukavaan

Ilmeisesti kaasua siirretään putkistoissa kaasumaisessa olomuodossa. Mitään mainintaa nestemäisessä olomuodossa tapahtuvasta siirrrosta putkistoja pitkin ei ole sattunut eteen.

“If transport by pipeline is not feasible, then natural gas is usually transported in its liquefied state,”
https://group.met.com/en/media/energy-insight/natural-gas-transportation

Julkisessa tiedossa

…niin.. kosanikin on pullossa nesteenä…

Lucky Luke

No nyt sumutetaan asiaa harhateille. Eipä unohdeta mitä Biden oli uhannut tehdä putkelle jos Venäjä hyökkää ja mitä jenkit oli hääräämässä putken lähettyvillä sen räjähtäessä? Sakemannienkin laiva poukkoili epäilyttävästi samaan aikaan Ruotsinrannikolla ja Suomen rajalaitoksen koneet oli ylläri pyllärin huollossa teknisen vian takia eikä kukaan haluan niitä nyt korjatakkaan!!! Venäjän vika tottakai nyt tämä putken vuoto ja hanojen puutos. Mutta eivätpähän tarvitse saastuttaa maailmaa tulia pitämällä omalla alueellaan. Nythän tässä saastuttavat ne joiden alueella rikko on – samalla tavalla ajateltuna kuin liberaali suvakit tekevät.

DeeQ

Yhdysvallathan siellä ovat varmistamassa ettei saksa vahingossakaan pääse tekemään uutta kaasusopimusta ryssien kanssa kun talvipakkaset alkaa ja teollisuus menee lopullisesti kiinni.

Sinisilmäisten hölmöjen pitäisi aina muistaa että jenkit ajavat häikäilemättömästi aina omaa etuaan ja koko muu maailma on vain pelikenttä täynnä erilaisia pelinappuloita.

https://de.wikipedia.org/wiki/Grand_Area

Huru-ukko

Ju, ameikan bidee tosiaan sanoi noin, ja sikipä nyt putinin kätyrit posauttivat pari reikää kumpaankin putkeen. Kaikki voidaan tuon sanomisen mukaan laittaa jenkkien syyksi.

Kehopositiivisuus

Vanha totuus on, että jenkit valehtelevat yleisesti ottaen kilpaa ja hävinnyt osapuoli on se, jonka pitää myöntää tappionsa ja huonommuutensa ja ylistää parempaa valehtelijaa älykkäämmäksi. Ameerikassahan kaikki on suurempaa ja mahtavampàa. Tästä voisikin päätellä, mikä muodostui Trumpin ongelmaksi, eli ei niinkään valehtelu.

Vaikka nämä stereotypioita ovatkin niin on niissä vinhaa perääkin. Esimerkiksi USAn vaaleja on Suomessa aikojaan kritisoitu Suomessa loanheiton mestaruuskilpailuiksi, ja kiitelty, ettei Suomessa ole menty tähän vaan vaalit ovat ainakin virallisen mielipiteen mukaan suhteellisen asiallisia.

Onkin mielenkiintoista katsella, mikä ominaispiirre oli esimerkin Aron & co oikeudenkäynneissä suhteessa suomalaiseen oikeusjärjeatelmään. Oliko tavaramerkki älyvapaan suuret korvaukset, mihinkä jäljet johtavat? Entä iltapäivälehtien turhanpäiväinen nillitys Tuomiojan lentopisteistä juuri “natokeskustelun” hetkellä. Likaista peliä, ennalta päätetyt tulokset.

Ohmygod

Ensimmäinen vaatekappale oli tiedon mukaan viikunanlehti.
Siihen nähden kehitys on mennyt huimasti eteenpäin, jos kaalinlehdistäkin jo saadaan vaatteita.
Muotinäytöksiä odotan Moskovasta.

Anonyymi

Silloin oli varmaan ilmastokin lämpimämpi kuten myös Rooman vallan aikana. Oletteko koskaan nähneet elokuvissakaan roomalaisilla jalassa muita kuin sandaaleja ja päällä muuta kuin olan yli heitetty tooga?

Ilmari

Kyllä sen täytyy näin olla jos ihan elokuvissakin on näytetty.

Reijo Ruotsalainen

Örkkien Keisari Putain kokeili kaalivaatteita ohjatessaan kaniiniparvea etelään. Huonosti kävi, kaniinit söi putainin vaatteet ja hässi sen vaimoa.

Runtiti-pou

Biden varasti venttiilit siis

Tero

USA ja NATO. Noin ne tekivät tärkeimmälle eurooppalaiselle kumppanilleen joten Suomelle voi seurata vain hyviä asioita wall streetin pankkiireille huoraamisesta.

T: putinisti

Ohmygod

Voi hyvinkin. Loppuun potkitun kaalin ytimellä voi vielä pelata tennistä tai harjoitella käsikranaatin heittoa.

Tero

Mitä luulet, saako esinahasta hikinauhan?

mari

Paavohan juuri kertoi olevansa klopalisti-siionisti. Etkös tiedä, että juutalaiset ovat ympärileikattuja? Ei siitä taida kovin kummoista hikinauhaa syntyä…

mari

Jos siellä ei tosiaan ole sulkuventtiileitä, väitän että se on rakennusvaiheessa tarkoituksella tehty venäläisten ketkujen toimesta korruptiota hyväksikäyttämällä. Venezuelassa on joka ainoassa öljy-sekä kaasuputkessa (siellä tuotetaan myös kaasua öljyn “sivutuotteena”) tasaisin väliajoin sulkuventtiilit. Nämä venttiilit ovat itsestään selviä perusturvatoimia. Jos sattuu öljy-tai kaasuvuoto tai joku kopla yrittää varastaa öljyä poraamalla putkeen reiän, tulee siitä heti hälytys kunhan paine putkessa on laskenut tarpeeksi alas jolloin sensori reagoi siihen.

En ymmärrä lainkaan miksei tässä Nord Stream putkessa ole vastaavia turvatoimia. Gerhard Schröder ja Paavo Lipponen sai varmaan hyvät massit jotta pitävät turpansa kiinni. Venäläiset osaavat tämän pelin hyvin – rakennetaan putki joka voidaan sabotoida tarpeen vaatiessa.

Huru-ukko

Kovin on “herrat” paavo ja gerherd olleet hiljaa pukiposutuksista. Mites sitä ennen sanottiin: jäljet johtaa sylttytehtaalle.

mari

Ja aina kun saat paljon punaisia alapeukkua, tiedät osuneesi asian ytimeen. Putinistit ovat niin ennalta arvattavissa. Sitä se vitamiinin puutos teettää kun joutuu homeista kaalia järsimään päivät pitkät ja vielä huuhtelemaan sen alas huonolaatuisella vodkalla.

Anonyymi

Hiljaisia poikia on nykyään herrat Lipponen ja Heinäluoma, mutta tyypillisiä shampanjasosialisteja; aate jää toiseksi rahanahneudelle.

Suomi Finland

Tekniikan maailman verkkosivuilla mainitaan Nord Streamin venttiilit, mutta enpä tiedä onko tuo varmaa tietoa, koska maininta on melko ylimalkainen.

“Asiantuntijoiden mukaan vuotoa ei voida tukkia ennen kuin putket ovat vuotaneet tyhjiksi tai merenalaiset sulkuventtiilit vuodon eristämiseksi suljetaan. Vuoto voi asiantuntijoiden mukaan jatkua päiviä tai jopa viikon. Sillä oletuksella, ettei putkeen johdeta jatkuvasti uutta kaasua.”

Kumman hidasta on toiminta, jos ne venttiilit siellä olisivat käytettävissä.

Anonyymi

Yhtä hidasta kuin Suomen hallituksen vatulointi itärajan sulkemisessa. No, siitäkin puuttuu vielä ne sulkuventtiilit, koska tarkoituksellisia porsaanreikiä jätetään ja kaikki tulijat, heidän vaikuttimensa ja tauustansa tunnetaan ja tutkitaan vähintään yhtä hyvin kuin vuoden -15 ryntäyksessä.

mari

En tiedä kuka on nykyisin Nergin tilalla migrissä mutta luultavasti hän tietää jo itärajalle aikanaan tulevien tai tuotavien taustat.

Ilmari

Ei Nerg ollut Migrissä vaan hän oli sisäministeriön kansliapäällikkö. Tässä virassa on nykyään vihreiden Kirsi Pimiä.

Sisäministerinä on vihreiden Krista Mikkonen. Mikä siis voisi mennä pieleen Suomen sisäisessä turvallisuudessa?

Heitä TV roskiin

putkessa oli 300 miljoonaa kuutiometriä kaasua eli putki oli täynnä, venttiilit toki oli molemmista päistä kiinni koska saksa ei ollut avannutkaan ja venäjä ei lähettänyt lisää, mutta kestänee pitkään että noin iso määrä kaasua sieltä tulee ulos, varsinkin kun paine laskenee koko ajan jos kaasua ei tuupata putkeen lisää niin purkautuminen hidastuu

seant

Sitä ihmettelen miksi Saksa ei avannut venttiileitä ja ottanut suurimman osan kaasusta talteen, nyt ne menee viikon ajan taivaantuuliin.

Prozac

Ja ei mistään löytynyt niin viisasta henkilöä, joka olisi nähnyt mahdollisen ilkiteon mahdollisuuden ennalta. Ei sitä nyt kannata arvokasta kaasua putkeen jättää.

Ilmari

Toisaalta Heinäluoma on jo vuosia sitten kertonut meille että putki on tarpeellinen Euroopan energiansaannin kannalta.

Qroquius Kad

Ellei peräti suorastaan välttämätön.

HenkkaR

Hyviä pointteja. Tosin itsekin niinikään maallikkona olen kyllä epäileväinen tuon suhteen että tuolla voitaisi “tuhota koko itämeri ja saattaa aikaan massiivinen vedenalainen räjähdys”. Nimittäin tietääkseni räjähdys vaatii ulkopuolisen hapen joten veden alla moista ei voi tuosta syntyä ensinkään, ja vaikka happea olisi niin putkesta vuotaessa mereen kaasu kuplaantuu joten miljoonan erillisen kuplan samanaikainen räjähtävä syttyminen lienee melko vaikeasti syntyvä ilmiö. Pinnalle ilmaan noustessa voisi syntyä räjähtävä pilvi mutta sekin jäänee olemattoman pienikokoiseksi osuudeltaan jossa olisi räjähtävä tai edes syttyvä seossuhde, merillä kuitenkin tuulet tuppaavat puhaltamaan nopsaan, hälventäen kaasupilveä ennenkuin se liioin ehtii pintaan kuplivasta kaasusta edes syntyä. Ja kaiken lisäksi kun se pitäisi vielä sytyttääkin jollakin, ja jos sinne lähtee jollakin kapistuksella tulta tai kipinää tuomaan tarkoituksellista räjäytystä varten, niin samalla vaivalla tuo jo räjähdelastinkin.

Sam Colt

Toinen kysymys – ensimmäinen on kuka syyllinen – on, kenen vahinko, Saksan vai Putinistanin?
Kuka omistaa putket?

Koska Putler ei enää pysty myymään koko ajan virtaavaa kaasua, hän mieluummin polttaa sen soihtuna Karjalassa tai päästää pilaamaan Itämerta, jota lapselliset pohjoismaalaiset yrittävät jopa suojella.
Tsaari ei enää välitä mistään, haluaa vain komean lopun.

Jaska

Juurikin näin ja VIHREÄT päästää jargonia kuinka luonto säästyy. Soihdutus palaa ja AKKU malmin louhinta pilaa maailmaa.

Kehopositiivisuus

On se Puuttunut melkoisen kova jätkä, kun ehtii joka paikkaan. Suomessa presidentti, hallitus ja eduskunta + virkakööri kaikkineen pyörittelee vain päitäàn, kun ei resurssit riitä eikä ehdi kaikkeen. Fortuminkin asiat ehdittiin sotkea, mutta ehtisi korjata, kenen on vastuu? Ei ilmeisesti kenelläkään ole aikaa. Älkäähän nyt ihan kaikkea uskoko, mitä siitä Putinista puhutaan, ei sekään pysty kaikkeen niin kuin täällä Euroopassa ajatellaan. Eussakin melkoinen poppoo eikä oikein mitään kunnollista saada aikaiseksi, ja toistaiseksi jokaisella maalla oma hallituksensa. Venäjä kuitenkin pikkaisen suurempi maa kuin Suomi niin pinta-alaltaan kuin väkiluvultaan. Ei vaikka mäâräisi miten, ei se kaikkeen ehdi. Ja mitä loppuun tulee niin kyllä sitä loppua ajaa eun ja Suomen päättäjät ja ankanpoikaset.

Kehopositiivisuus

Sitä voi kutsua ihan suomalaisittain myös kapustaksi. Siitä voi valmistaa myös vapauskaalia. Toista kommentoijaa mukaillen: aina kun PaTe päästää ilmoille hapankaalin hajuisem tuhnun sitä tietää osuneensa oikeaan. Totuus ei pala tulessakaan eikä metaani pierussa. Näinä vaikeina aikoina voisi lanseerata ilmoille sellaisen kuin totuuskaali. Syödään erä hapankaalia, ja joka todistaa, että se on se kaali, mikä pierussa haisee, on voittaja. Lisää vettä myllyyn sanoi Laika-koira, kun Sputnikin kylkeen roiskaisi.

Mustamakkara

“Toista kommentoijaa mukaillen: aina kun PaTe päästää ilmoille hapankaalin hajuisem tuhnun sitä tietää osuneensa oikeaan.”

Putin on pistänyt lakeijat myrkyttämään ihmisiä Euroopan maissa. Siltä voi odottaa melkein mitä tahansa muuta paskaa, paitsi perinteisen sodankäynnin sen käskyläiset näyttää häviävän silloin, kun vastustaja on hieman isompi valtio ja asevarastosta löytyy jotain muuta kuin pelkkiä rynnäkkökivääreitä.

Kehopositiivisuus

En tosiaankaan tiedä, mitä kaikkea pahaa tai hyvää Putin on elämänsä aikana ehtinyt tehdä, mutta tiedän, mitä Suomen päättäjät, viranomaiset ja valtaapitävät ovat tehneet eikä se todellakaan ole linjassa sen hurskastelun kanssa, millä he ovat olevinaan huolissaan ukrainalaisista.

Ukrainassa on varmasti ihmisiä, joiden puolesta voisin hyvinkin olla huolissani, mutta tosi asia on, että monikaan teistä ei näytä ymmärtävän, kuinka paljon Ukrainaa käytetään ns. länsimaalaisten huijaamiseen, ja kuinka paljon toisaalta siellä Ukrainassa on väkeä, joka oikeasti tehtailee petoksia länsimaalaisia kohtaan, toki samaa on myös Venäjällä, joten turha ayyttää putinistiksi.

Saunatonttu

Tuliko tutkittu, tehokas ja turvallinen löylykauha😂

kullikalle

Olet lapsellinen. Kun joku esittää vaihtoehtoisen teorian tai mietteen joka ei tue teikäläisen juutalaismaista surrealistista maailmankuvaa, et osaa mitään muuta sanoa kuin kaali ryssä kaali kaali ryssä.

Mieti ja häpeä.

Islam on syöpä

Saksa on rahoittanut juuri tuon räjäytetyn putken osan eli Saksa omistaa tuon pätkän.

Rappari paavo

Sinä olet paavo juutalaisten globalisti rotta ja törkeä sellainen!!! Ihan täyttä paskaa koko ptmedia tainnut aina olla!!

Et sinä noin tyhmä ole ettet jutkujen kontrollia ymmärrä sulle vaan maksetaan paskan jauhamisesta!

Lucky Luke

Kerrankin tuli totuus!!

mari

Onko sinussa miestä tai naista kertomaan ihan lyhyesti itsestäsi? Riittääkö kantti?

Qroquius Kad

Eiköhän tuo kertonut jo itsestään aivan riittävästi?

Tapio

Putkiin on asennettu jo rakennusvaiheessa räjähteet sen varalta, että putket saadaan tuhottua jos tilanne sitä vaatii. Venäläiset kiistävät räjäyttäneensä putkia joten nyt aletaan etsimään “syyllistä”. Veikkaan, että syylliseksi tuomitaan joko Baltit tai Puola. Tämä on nykyajan Mainilan laukaus ja näin saadaan jännitteitä itämerelle.

Toinen vaihtoehtoinen teoria on, että vauhditetaan Ruåtsin ja Suomen natojäsenyttä ja svedut posauttivat putket tai jopa peräti tsuhnat?

Huru-ukko

Kuulostaa salaliitoteorialta…..

Kehopositiivisuus

On muuten huvittavaa, jos ei olisi niin rasittavaa, seurata kuinka valtamedia + poliitikot ja heidän seurakuntansa ovat alkaneet jo kohdistaa samanlaisia syytöksiä Putiniin ja Venäjään kuin, mitä he aiemmin syytivät salaliittoteorioiksi. Tarkoituksellista kanavointia ja psykologista peliä vaiko mielen rakennelmien tiedostamaton ristiriitaisuus ja itsepetos?

Reijo Ruotsalainen

Johtuisiko siitä että venäjä ja putain ovat koko revohkan alusta (2014) asti systemaattisesti aina valehdelleet? Eli jos nyt örkit kieltävät räjäyttäneensä, se on selvä todiste siitä että itse asiassa örkit räjäyttivät.

Kukavaan

Jospa he ovat varautuneet kaikenlaisiin skenaarioihin. Tuskinpa heidän on tarvinnut valehdella. Länkkäreille ei välttämättä ole tullut mieleenkään moinen varautuminen.

Kehopositiivisuus

Jenkit valehtelevat aivan samalla tavalla. En valitettavasti tiedä, mitä kaikkea itä-Ukrainassa on tapahtunut, mutta mitä ilmeisimmin länsimaat käyttävät myös valahetelun ja projisoinnin tekniikkaa. Eikä minua todellakaan kiinnosta asemoitua sodan osapuoleksi näytelmässä, missä presidenttiä näytellyt presidentti huutaa ja vaatii aseita ja pakotteita kaikelta maailmalta, koska hänen/heidän mielestään Venäjä on hyökännyt koko maailmaa/demokratiaa vastaan. Sitten kun Venäjä sanoo, että USA on sodan osapuoli, kaikki maailman media ja ihmiset valjastetaan syyttämään Putinia/Venäjää valehtelusta. En tiedä varmasti, kumpi räjâytti, mutta Stallonen lainatakseni, jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Kehopositiivisuus

Toukopoukoa lainatakseni: pikku lintu, iso pönttö, kukkuuu! Tähän paskan määrään jo hukkuuuuu… Menikö kaaliiiiiin? Vai tunteisiin?

Anna Hanskia lainatakseni,

Tunteisiin
Sisimpääni matkustan
Joo ja niin
Taakse verhon kurkistan
Tunteisiin
Kivet käännän kyljelleen
En enää jää vain paikoilleen

Totuus vai tehtävä?

Kehopositiivisuus

No nyt on mainittu jo Uusi Uljas Maailmanjärjestyskin Niinistön puheissa! Eikö se ollutkaan salaliittoteoriaaa?

Minä kuin erehdyin luulemaan, että Uusi Normaali, Sääntöpohjainen Maailmanjärjestys ja Uusi Maailmanjärjestys ovat vilahdelleet joidenkin poliitikkojen ja muiden tekijöiden sanoissa viime aikoina vähän väliä.

Nyt sen saa sitten virallisestikin sanoa ääneen, kunhan muistaa liittää siihen kaalin hajua.

urppo

Saksalla on kiinteä sopimus vuoteen -34 saakka. he maksavat – tuli kaasua tai ei.

Qroquius Kad

Ryssä on sanonut sopimuksen irti terroriteollaan.

Reijo Ruotsalainen

Sopimuksen nimi on “take or pay”. Eli Gerbiilien pitää maksaa jos eivät ota sovittua määrää mitä Ryzzistit toimittavat. Nyt Örkit ei enää toimita joten ei ole mitään tarvetta maksaa. Pyyhi pyllysi.

urppo

kyllä se tiedetään vanhastaan, että sopimukset ovat vessapaperia, mutta pese sinä perseesi kylmällä vedellä ruotsalainen

joo

Putken räjäyttäminen liittyy eniten Putlerin sisäpolitiikkaan.

Tarkoitus on syyttää Amerikkaa sabotaasista yk :ssa ja saada kansan tuki ns. osittaisen kutsunnan ja maan ryöstämisen oikeutukseen Ukrainanssa.

Muu tarkoitus on pelottelu muiden maiden kaapaleiden sabotaasista ja väärän informaation levittäminen. Eikähän se kaasun tulo lopu , kun paineet laskevat putkessa. Maakaasu häviää ajan myötä ilmakehästä itsekseen vaikka aikaa se ottaakin.

Kehopositiivisuus

Venäjä tietää, että maailmalla uskotaan USAn valheisiin vaikka korvat ummessa, joten olisi Venäjältä erittäin huono liike, vaikka siltojen polttaminen voisikin tulla kyseeseen.

Uskottavin selitys olisi raha, mutta jos Saksa lakkaisi maksamasta niin eipä siinä olisi varmaan muuta mahdollisuutta enâä (Venäjän asema huomioiden kuin aseet. Tuskin edistäisi Venäjän etua, eikä pelottelukaan tai kosto vaikuta varteenotettavalta vaihtoehdolta.
Todennäköisin syyllinen on jenkkien ja kumppaneiden epäonnistunut hybrioperaatio. Hyvin pienellä todennäköisyydellä Venäjä, jenkeillä on liikaa voitettavaa . Biden on pelkkä rehentelijä.

Tämä on kuin suoraan sen bideen työkalupakista. Keplotteee minkä ehtii, ja syytttää sitten vastapuolta muka tietäen ennalta, sitten provosoi tai tekee sabotaasiin konnineen, millä saa pantua alulle ennustamansa asian. On niin läpinäkyvää kuin vain olla ja voi. Sama kuin jenkkien viihdeohjelmat meedioista ja selvänäkijöistä, huijareita ja okkuktisteja.

Kehopositiivisuus

Miksikö epäonnistunut? Siksi että syyllinen.jää kiinni. Katsotaan, kuinka kertovat taruja vaaleanpunaisista elefanteista.

Mustamakkara

Venäjä on läpeensä paska maa, jonka johtajat ovat mielipuolisia psykopaatteja.

Venäjällä ei tehdä kaarnaveneitä. Kaalista saa sekä rungon, että purjeet.

Kehopositiivisuus

No en minä olisi niinkään varma näistä länsimaisistakaan johtajista, kuinka terveellä pohjalla ovat. Hapankaali on muuten tarujen mukaan Kiinalaista alkua, mistä se tuotiin germaanisille kansoille ja sieltä Yhdysvaltoihin. Sitä voisi hyvinkin siis kutsua natsikaaliksi, USA sitten halusi natsista vapauskaalia. Itä-Eurooppaan vapaus tuli vasta vähân myöhemmin.

Voitte siis kysyä tuosta kaalista vaikkapa kiinalaisilta, Saksasta tai vaikkapa jenkeiltä. Meillähän ei ole Suomessa natseja eikä natsikaalia saati Kiinan kaalia vaan meillä on vain Totuuskaalia.

Kaaliin vai tunteisiin?

Mr X

Jos järki ollut käytössä putkea vetäessä,sieltä täältä löytyy kraanoja,joilla sulkea linja,ihankuin kylpyhuone-keittiö. Mutta,jos CCCP kaava,njet ventil . Samasta asiasta toiseen, H-utisalo oli huolissaan vuodon sattuessa lähialueen särkien ja kiiskien voinnista,kun kaasua pukkaa. Kaasua pukkaa myös,kun jalkaliitto-hutiväki popsii paprikaa,kaalia ja koiranputkea ja lompsii pitkin kyliä PIERESKELLEN ekokaasuja !!! Kaikille katalysator perseeseen !

Kehopositiivisuus

Maailma palaa ja jotkut ovat huolestuneita lähinnä kiiskistä ja särjistä. Kertooko jotain päättäjien järjenjuoksusta?

Ilmari

Voi olla että on venttiilit. Mutta jos ne on CCCP, be toimivat vähän sinne päin.

Lallukka

Deep staten paiden teki sukeltaessaan pommittamaan kaasuputkea, niin kuranttia työtä, että mitään ei ole tehtäviissä. Tai sitten ottaa oman aikansa kun kaasuputki on tuolta “pätkältä” tyhjä ja jotain ehkä joku “sankari” tekisikin?

kanander

Kyllä putkesta sulkuventtiilejä löytyy. Arvelen.

Putkien vaurioittamisesta on vastussa omistaja eli Venäjä. Syyllisen pitäisi olla sellainen, että Putin kykenee rankaisemaan sitä. Tämä on malli Mainila 2.0. Ruotsiko ottaa jotain tönimistä?

Voi olla kyse siitäkin, että Venäjä haluaa muistuttaa siitä, että Itämeri ei ole Naton sisämeri kuten kahelit väittävät.

Tero

Räjäyttämällä oman putkensa? Ainoa joka tästä hyötyy on USA, kaikki muut kärsivät. Ovathan Biden ja nuland jo erikseen painoittaneet putken “sulkeutumista”. Ainakin Eurooppa tarvitsee nyt sitä USAn kalliimpaa liuskekaasua. Eikä putken räjäytys ainakaan sen USAn kaasun hintaa laske. Eikä se tee hyvää eurooppalaiselle teollisuudelle vs. USA. Ja kun saksa kyykkää, kyykkää muutkin.
Mutta onneksi on olemassa WEF ja pelastava resetti.

Islam on syöpä

Biden oli uhannut tuhota öljyputket. Puolan entinen puolustusministeri kiitti julkisesti USAa tuhotyöstä. Tuolla alueella (n. 19 mailin päässä tapahtumapaikasta) oli viisi USAn sotalaivaa eikä venäläisten laivoista tai sukellusveneistä ollut mitään havaintoa. Saksa on maksanut tuon osan putkesta eli isku tehtiin suoraan Saksan infrastruktuuria kohtaan.

mari

Tuolla alueella Kattegatin salmessa on ympäri vuoden Yhdysvaltain sotalaivoja. Venäläiset ovat usein kulkeneet salmen läpi sukellusveneineen ilman että heitä on välttämättä huomattu.

Rossano

Putleri vääntää kusen paskaksi ja paskan kuseksi. On se niin kova äijä.
Venäjällä valehtelu on sallittua ja siihen jopa kannustetaan kun se tapahtuu Venäjän tai venäläisten eduksi.

Qroquius Kad

Putlerille tulisi tuska, jos hän voisi jossain asiassa saada parhaan tuloksen puhumalla totta:
hän ei vain pystyisi siihen.

EI ole sulkuventtiilejä

1./ SVTn uutisissa eli Rapport kl. 19.30 sanottiin että putkessa EI ole sulkuventtiilejä. Ja kyllä ruotsalaiset sen tietävät koska Ruotsissa Karlshamnin satamassa oli Nord Streamin putkivarasto.

2./ Yksi räjähdyksistä tapahtui noin 500 metrin päässä Ruotsin ja Puolan välisestä sähkökaapelista joka on ollut suljettuna. Maanantaina tai tiistaina mitataan onko sähkökaapeli saanut vaurioita ja voidaanko sitä käyttää.

Reikä NLn puolelle

Miksei kukaan mene räjäyttämään putkiin reikiä sinne alkupäähän?
Kaasun pulppuaminen Bornholmissa loppuisi kuin seinään.

Qroquius Kad

Jätetään nuo terroritemput örkeille.

Kukavaan

Eräs mahdollisuus on, että putken alkupäässä kaasuvirtauksen mukaan on laitettu uimaan esineitä, joka aiheuttavat jonkin tietyn ajan kuluttua räjähdyksen. Nallin sytyttymisajan asettaminen voidaan toteuttaa esimerkiksi kemiallisen reaktion avulla. Ei tarvita liikkuvia osia eikä elektroniikkaa.

Kukavaan

Todennäköisimmin näissä kaasunsiirtoputkistoissa metaani virtaa kaasumaisessa olomuodossa. Silloin riittänee, että virtauksen sekaan laitetaan jossain sopivassa paikassa pallomainen pommi, jossa on ajastettu pieni alkuräjähde ja paljon nestemäistä happea. Putkessa virtaava kaasu muodostaa yhdessä hapen kanssa räjähtävän seoksen. Virtaus huolehtii räjähteen siirron kohteeseen.

unto

Miksi ajattelet poksautuksen tehneen olevan Venäjä? Heillä on pienin motiivi tehdä se paljon suurempi motiivi on USAlla ja Natolla ylipäätään.Ja siksi ei ehkä sulkuventtiilejä “löydy”.

Olli Harju

Taitaa niissä olla väliventtiilejä, nimittäin saksalainen firmahan ne on rakentanut. Luin jostakin että ne olisi vakuutettu 17 miljardista eurosta,tiedä sitten onko. Venäläisiä epäillään ja niin kai se onkin tapahtunut. Onko se Putlerin epätoivoa, eli että jos hänelle tulee lähtö, saipahan kuitenkin Saksan värisemään ensi talven kylmissä…

Tro gör man i kyrkan

Ei ole väliventtiilejä. Sen voi todistaa jokainen joka näki putket Karlshamnin satamassa Etelä-Ruotsissa missä Nord Streamin putkivarasto oli monta kuukautta.

E.H

Semmoinen käytännön asia!

Miten on muuten mahdollista putki tyhjentyä , jos venäjän päässä on se kiinni ja merenpohja on epätasainen?

Qroquius Kad

Putkessa oleva jäännöskaasu lienee edelleen melkoisessa paineessa.