Yle astui trolliansaan ja teki valeuutisen Ukrainasta Suomeen salakuljetetuista aseista

Yle onnistuu aina silloin tällöin imaisemaan venäläisen kaalisyötin. Kun Kirsi Heikel tekee jonkun “syvääluotaavan” artikkelin, niin voi aloittaa nauramisen jo heti ensimmäisen kappaleen jälkeen.

Yle julkaisi sunnuntaina Kirsi Heikelin kirjoittaman artikkelin, jonka mukaan Keskusprikospoliisi KRP:llä on viitteitä, että Ukrainaan vietyjä aseita ja räjähteitä on löydetty Ruotsista, Tanskasta, Hollannista ja Suomesta. Artikkelissa asiantuntijana esiintyy Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren.

Ahlgrenin mukaan on “viitteitä”, että myös Suomeen rikollisjengeille on päätynyt Ukrainaan vietyjä aseita, mm. rynnäkkökiväärejä.

Tällaisella uutisella oli monta vaikutusta. Putinistit paskoivat onnesta housuun, ja loppujen lopuksi melko harva osasi kyseenalaistaa juttua.

Ukraina on kiistänyt tällaiset väitteet täysin perättöminä. Ukrainan sisäasiainministeriön tiedotusosasto kirjoittaa, että artikkelin takia Ukrainan sisäasiainministeri on lähettänyt Suomeen, Ruotsiin ja Tanskaan tietopyynnön, jossa pyydetään saamaan asiasta tarkempia tietoja.

Ukrainan mukaan Suomi on ilmoittanut, että Suomeen salakuljetetuista aseista ei tarkasti ottaen ole mitään vahvistettua tietoa tai ylipäätään ei ole olemassa mitään konkreettista näyttöä. Myöskään siitä ei ole mitään konkreettista näyttöä, että aseita olisi viety Ruotsiin, tai ylipäätään mihinkään maahan.

 

Heikelä antaa artikkelissaan ymmärtää, että tällainen aseiden, sekä droonien, räjähteiden ym. sotilasmateriaalin salakuljetus Ukrainasta Eurooppaan rikollisille olisi systemaattista ja tavaraa kuskataan suurin piirtein rekka-autoilla.

Ukrainan sisäministeriön sivulla sanotaan kuitenkin, että väitteet ovat Heikelin omasta päästä keksimiä tarinoita. Myöskin Ahlgrenin sanomisia on tulkittu väärin, hän kertoo viitteistä, mutta ei suostu sanomaan mitään konkreettista.

 

Mitä oikein tapahtui? Luultavasti homma meni jotenkin niin, että Ahlgren kertoi hypoteettisesti asioista, ikään kuin tulevaisuuspohjalta. On selvää, että kun Ukrainan sota joskus loppuu, niin siellä on paljon potentiaalista tavaraa Suomenkin gangstereille asti. Onhan tästä todisteena mm. Jugoslavian hajoamissota, jonka jälkimainingissa Euroopan gangsterien varastot ovat täynnä aseita ja räjähteitä.

Toisaalta tätä samaa väitettä on levitetty Venäjän suunnalta jo aiemminkin. Venäjä on siis aiemminkin yrittänyt levittää samaa asevientiväitettä, tuloksetta. Nyt Heikel astui puhtaasti ryssän trolliansaan. Ukrainan mukaan Kremlin propagandistit käyttävät hyväkseen länsimaisten toimittajien ammattitaidottomuutta ja syöttävät näille kaiken maailman juttuja. Osa niistä ei mene läpi, osa menee.

 

Kyselin asiasta Pt-median “alamaailman asiantuntijalta”, että onko tällaisia Ahlgrenin “viitteitä” olemassa, että Ruotsiin olisi tullut Ukrainasta aseita. Asiantuntijan mukaan mitään “viitteitä” ei ole ollut ilmassa mistään suuren luokan salakuljetuksesta.

– On selvää, että henkilö, joka on rintamalla, tai lähellä rintamaa, ja saa aseen haltuunsa, ja sen jälkeen matkustaa pois Ukrainasta EU:n alueelle, niin voi salakuljettaa yksittäisiä aseita. Tämä on erittäin todennäköistä. Mutta jos puhutaan oikeasti salakuljetuksesta, niin aseita saa tällä hetkellä niin helposti, että ainakaan toistaiseksi Ukrainasta ei ole olemassa mitään reittejä länteen.

Subscribe
Notify of
guest
42 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
pimpelipom

Paavoa voisi melkeen luulla ukrainalaiseksi.
Sympatiat on ukrainalaisten puolella, mutta pt-media on tänäpäivänä ihan jotain IL tasoa.
Miten esimerkiksi lähdekritiikki?
Sodassa aina molemmat osapuolet syöttää propagndaa joka heille sopii.
Kun joku ukrainalainen sanoo jotain, niin se ei ole yhtään enempää totta kuin jos saanojana on venä’läinen.

Minä

Tosiasiassa ukrainalaisen sana on luotettavampi kuin venäläisen. Molemmat tekevät omaa propagandaansa, mutta venäläiset valehtelevat enemmän.

Qroquius Kad

Ryssän puheista löytää totuuden, kun ne kääntää täysin päinvastoin.

Sankia Priha

Piiloputinistien moraali ja arvomaailma tuntuu tallustavan melko samanlaisia savipolkuja kuin liuhupartaiset klaanihiipparit.

Kehitysmaita, yhtäkaikki.

farbror Pulidur

“Millions in Africa and Asia will face malnutrition and hunger because of Moscow’s cruelty. Ukraine wants to continue grain exports to those in need”

On ollut poliittista uhkapeliä ylipäänsä ulkoistaa kansalliset energia- ja elintarvikeriippuvuudet monikansallisille yrityksille merten ja kulttuurirajojen taakse.

No nyt Siperia sitten opettaa länttä ja Kiinan uusia siirtomaita.

pimpelipom

Miljoonat aasialaiset (lähi-itäläiset) ja afrikkalaiset sietääkin kuolla nälkään.
Niille on kortsuja toimitettu 50-vuotta eikä ne vieläkään osaa niitä käyttää.

Särmääjä

Todennäkösemmin toi on kyllä pitkälti valeuutinen kun Ylestä on kyse.

Ilmari

Miksei sympatiat saisi olla Ukrainan puolella? Venäjä on hyökännyt Ukrainaan.

Qroquius Kad

Elleivät sympatiat ole Ukrainan puolella, kyseessä on Putlerin Persehuora, joka haluaa Ryssän meininkiä suomenkin.

Sankia Priha

Itsellä on vuosien varrella ollut useita Venäjältä muuttaneita hyviä työkavereita.

Ennen Ukrainan sotaa en osannut kuvitellakaan, että suuri osa nykyvenäläisistä olisi pohjimmiltaan kuin valkoihoisia jengineekereitä,

Tosin eihän se tangonsynkeä kansanluonne juuri miksikään ole muuttunut meillä suomalaisillakaan.

pimpelipom

Sympatiat voi olla vaikka somaleiden puolella, mutta ei se silti totuutta miksikään muuta.

Qroquius Kad

Ei niin.
Joten mitäpä jos lopettaisit valehtelun?

Jerry Cotton

Miksi ne pitäisi olla Ukrainan puolella? Ilman 2014 alkanutta Ukrainan omien tappamista mitään sotaa ei olisi. Nyt siellä tapellaan siksi, että Biden esti Zelenskyltä rauhanneuvottelut. Tuossa ei kyllä keksimälläkään keksi mitään sympatiaa ketään kohtaan.

Phil Decker

Vastaavilla selityksillä pystyisi perustelemaan miksi aurinko kiertää maata.

Tehdään nyt vaikkapa naurisvarkaudesta yhtä suuri rikos kuin pankkiryöstöstä, ja kas, kolme naurista varastanut henkilöoletettu onkin isompi rosmo kuin kaksi pankkia ryöstänyt.

Sitten kun vielä sekoitetaan syyt ja seuraukset, niin jopa on taivas auki tarinoille !

Baskervillen Koira

“Paavolla” on taju kankaalla.

Nih

YLE on Hesari kanssa samanlainen toimija, yrittävät vahingoittaa Suomen poliisin ja puolustusvoimien mainetta jutuillaan. Toimituksissa on liikaa punaista väriä ja nykysin putinisteja.YLE:een pitäsi tehdä kunnon siivous joka nyky maailman tilanteessa olisi järkevää koska on kuitenkin veronmaksajien ylläpitämä ja tuntuu olevan osin punaisesta toimittajakunnasta kremliä myötäilevä ja suomea vahingoittavana, se lähentelee maanpetturuutta.

YLE v-pesee viiva-sannan

Moniongelmainen, valehteleva yle maksukortin taakse, ne ostaa, jotka tuntevat vetoa valheisiin.

Sherlokki suvakko

Samaa mieltä. Sannakin sai kultaisen kullin, joten sitä myöten on homma taputeltu. Se kulli on jo jauhojengin ahkerassa käytössä, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

pt mediassa kokonaisuus

Kyllä. Minusta tuo mulkku meni oikeaan osoitteeseen. Uniperista jättitappiot ja pääministeri delegoi. Oma kiiltokuva tärkeämpi. Mitäpä se piäministeri nyt totesi? Älkää vaatiko häneltä liikaa. Jlauta mikä itseään täynnä oleva ympäripyöreitä lausuva valtamedian jalustalle nostettu kupla. Se mitä pääministeri viljelee jatkuvasti, on että täytyy muistaa kokonaisuus. Sitä se toitottaa jatkuvasti. Kokonaisuus. Otamme vakavasti jne.

Neuvokaapas expertit

Ei niil oo sukupuolta. Ne on niitä neutriinoja.

unto

Pate osaa mennä asian ytimeen. Aikuismaisesti.

Särmääjä

Kyllä Ukrainassa korruptiota riittää. Jonkun paikallisen kaupungin pormestari oli myymässä armeijalle Tampereen kaupungin lahjottamia Nysse-busseja.

Samuel

Pitää paikkansa, mutta sota on tehokkaasti tervehdyttänyt Ukrainaa. Esimerkkinä vaikkapa juuri tuo Nysse-bussien tapaus. Siitä nousi kohu, kyseinen pormestari pidätettiin ja nyt häntä odottaa ties kuinka monen vuoden tuomio. Vastaavia tapauksia tiedän, kuinka armeijan meneviä lahjoituksia on joku yrittänyt kaupata erittäin huonoin seurauksin. Maassa on sotatila ja korruptiota siedetään enää tuskin lainkaan.
 
Entäpä Venäjällä. Jos nuo Nysse-bussit olisi viety sinne, kuka uskoo, että pormestarille oli käynyt kuinkaan varsinkaan jos hän olisi joku Putinin kaverin kaveri? Vaikka pormestari olisi kärähtänytkin jollekulle, tämä todennäköisesti olisi pitänyt turpansa kiinni ihan oman hyvinvointinsa tähden. Maassa maan tavalla nääs.
 
Tuo korruptiokortti on myös yksi putinismin merkittävä indikaattori. Ikään kuin se, että Ukraina on korruptoitunut maa, antaisi oikeuden hyökätä sinne. Samalla perusteella vaikkapa Suomella olisi täysi oikeus hyökätä Viroon.

Lapa

“Ukraina kiistää”… Aseiden leviämisestä ympäri Euroopan on ollut jo paljon viitteitä sekä takavarikkoja.
Vittu sä olet pässi. Juutalaisten juoksupoika.

Trangiajuutalainen

Ei vaan Trangia.

Qroquius Kad

Ei haittaa vaikka olisit kalsarijuutalainen, kunhan et vaan soinisti.

Jone

Kirsi Heikelin tyttönimi onkin Pelttari, onko tuttu jostain? Joku poju tulee mulla mieleen.

valepate

buhahahahaa! PT median ja Paten lähdekritiikitön valemedia josta tyhmempikin tajuaa, että Pate on Nato-trolli. Nyt oli niin paksua valetta, että naurattaa!

No polpo on polpo, mutta PT media ottaa todesta mitä Ukraina sanoo ja samalle kertoo, että Suomen poliisi valehtelee. Mistä vitusta se ukraina tietää Krptä paremmin mitä suomessa tapahtuu! Herää Pate!

Puolueeton

Kyllä median päätoimittajan tulisi olla kohtuullisen puolueeton elämättä minkään aatteen massahypnoosissa.

Qroquius Kad

Jos esiintyy puolueettomana, sopisi sitten myös olla sitä sen sijaan, että avoimesti liputtaa Imperialistisen Roistovaltio Ryssän puolesta.

Alpertti

On mahdotonta tietää, mitä Ahlgren on oikeasti sanonut. Lehdistönvapaus tarkoittaa sitä, että haastateltujen sanoja saa muokata vapaasti. Jos hän sanoi, että on viitteitä, sehän voi olla vaikka postaus ryssän ylilaudalla. Mutta arvailu on turhaa, joten aiheesta on turhaa keskustella.

Ennakkotilattu Ruotsiin

EU ja Tihrusimmuylva ovat tästä puhuneet ja tähän on varauduttu EUssa mutta kukaan ei ole sanonut että aseita tuotaisiin nyt vaan vyöry alkaa sodan loputtua.

Kaikki aseet tulevat aikanaan löytymään Ruotsista mistä EU voi käydä hakemassa ne pois, jos uskaltaa.

Aikalainen Aikamies

Näinhän se on nähtävä….missähän se olisi se “kultainen keskitie” jossa voisi samaistua ns.puolueettomaan uutisointiin?
Suomen Yleisradio ts.YLE on tänäpäivänä jo niin täynnä WOKE ja meetoo- kiimaista porukka että yököttää.
Akkalaumat istuu studion sohvalla aamusta iltaan puhumassa silkkaa paskaa jollakin räppärinretkulla ryyditettynä,tekemällä jonninjoutavista asioista maailman tärkeimpiä.
Otan esimerkin suomalaisten halusta uutisoida amerikkalaisten taistelusta poliittisesta vallasta.
Miksi yle-uutiset eivät uutisoinnissaan kyseenalaista Nancy Pelosiin ja hänen mieheensä kohdistunutta väkivallan tekoa ns.”mainilan laukaus”-sydroomana??
Hyvä esimerkki saada sympatiaa tuleviin kongressivaaleihin,koska takkiin on tulossa,kaikki keinot on otettava käyttöön.
Nähtävästi ns.”suuriin massoihin” uppoaa yhä tänäkin päivänä härski propakanda.
Odottakaahan minkälaista paskan heittoa saamme nähdä meilläkin tulevana talvena?

puuha-pate

Putin on kuulemma varman tiedon mukaan itse tuonut aseita Suomeen Ukrainasta.

Evplasse

The Unz Review: Toinen ja kolmas maailmansota?
31.10.2022 juttu Uusi verkkomedia, lukekaa ajatuksen kanssa, pikkujuttu minne aseta häviää Ukrainassa.

black_danger_company

Positiivisia uutisia: Rappio-artisti Takeoff kuoli ampumisen seurauksena.

Last edited 1 vuosi sitten by black_danger_company
Runtiti-pou

UUsimmassa Iltalehdessä KRP kiistää väitteet. Kyse oli ollet yhdestä spekulaatiosta. Kai siis arvioitiin riskiksi ulkoamaita apinoiden kuin äärrrioikeiston uhkaa, josta siitäkään ei ole mitään realisoitumista. Lhehden siteeraaman lähteen mukaan “riski ei ole realistoitunut”-

Eli YLE:ssä Venäjän nainen teki valeuutisen, jossa ei ole mitään perää

timo

Muistan Heikelin ylen ohjelmista naivina toimittelijatyttösenä jolla oli tolkuttoman huono ulosanti. Ei koskaan kysynyt mitään olennaista haastateltavilta. Ylen agenda oli hyvin selkärangassa kyllä. Eli kaikessa mitä teki oli paskatakuu.

Last edited 1 vuosi sitten by timo