Helsingin Puotilassa tapahtui päivällä ampumistapaus, jossa mies kuoli keskelle katua. Paikalla oli iso poliisioperaatio ja katu oli suljettu pitkään.
Tapahtumapaikka on Itäkeskuksesta Vuosaareen johtavan Meripellontien varressa olevan venekerhon parkkipaikka. Vähän ennen kahta paikalla oli ainakin kaksi autoa kun jostain syystä aseet kaivettiin esille ja alettiin ammuskelemaan. Yksi jäi kenttään makaamaan. Kun poliisi saapui paikalle, niin henkilö oli kuollut.
Poliisi sai ilmoituksen väkivallanteosta Meripellontiellä, venesataman kohdalla kello 13.46. Paikalla on useita poliisin partioita ja tilannetta selvitetään. Poliisi ohjaa liikennettä tapahtumapaikalla. #poliisi #Helsinki
— Helsingin poliisi (@HelsinkiPoliisi) November 23, 2022
Luultavasti ammuttu oli ehtinyt ottaa muutaman pakoaskeleen, sillä tietojen mukaan mies oli kaatunut kävelytien ja ajoradan väliselle alueelle, eli joitakin metrejä itse parkkipaikalta. Poliisi tutki ainakin kahta autoa, toinen joku punainen avolava-auto Chevrolet tai vastaava ja toinen musta Audi.

Teon tekijöistä ja uhrista sekä taustoista ei toistaiseksi tiedetä mitään. Paikalla olleiden autojen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että mitään ihan perus puliukkojen tappelusta ei ole ollut kyse.
Poliisi on ottanut kiinni epäillyn ampujan vuonna 1968 syntyneen miehen. Kuollut oli 1988 syntynyt.
Jos tiedät tapahtumasta jotain niin ota yhteyttä: ptmedia@pt-media.org.