Mies putosi junaraiteelle Espoossa – kukaan ei auttanut

Espoon Leppävaarassa tapahtui 28.10. tilanne, jossa mies putosi junaraiteelle ja jonkin aikaa putoamisen jälkeen asemalle saapunut juna osui mieheen. Poliisi ei epäile putoamiseen liittyvän rikosta, vaan kyseessä on tapaturma. Poliisi kuitenkin tiedottaa tapauksesta toisesta syystä: kukaan ei pyrkinyt auttamaan raiteelle pudonnutta miestä ennen junan saapumista.

Juna-asemalla liikkui tapaturmaa edeltävällä hetkellä runsaasti ihmisiä. Laiturilla, jossa putoaminen tapahtui, oli paikalla kymmenkunta ihmistä. Vähintään yksi, mutta mahdollisesti useampi junaa odottanut henkilö näki putoamisen. Yksi heistä jopa kävi raiteen reunalla katsomassa kohti raiteella maannutta miestä, mutta siirtyi sitten kauemmas.

− Junaa laiturialueella odottamassa olleet olisivat voineet taulusta katsomalla huomata, että junan saapumiseen on aikaa muutamia minuutteja. Poliisin näkemyksen mukaan heillä olisi ollut mahdollisuus vähintään hälyttää apua välittömästi, kertoo rikosylikonstaapeli Kai Friman.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Rikoslaki: hengenvaarassa olevaa tulee mahdollisuuksien mukaan auttaa

Länsi-Uudenmaan poliisi ja Väylävirasto haluavat yhdessä muistuttaa, että hengenvaarassa olevaa ihmistä tulee mahdollisuuksien mukaan auttaa. Rikoslain mukaan henkilöä, joka tietää toisen olevan esimerkiksi hengenvaarassa, mutta joka ei anna tai hanki on tälle apua, jota häneltä kohtuudella voidaan edellyttää, voidaan epäillä pelastustoimen laiminlyönnistä. Seuraamuksena voi olla sakko tai enintään kuuden kuukauden vankeus.

− Vähintä, mitä junaraiteella tapahtuvan vaaratilanteen huomatessaan voi tehdä, on soittaa välittömästi hätänumeroon 112. Mahdollisuuksien mukaan sivulliset voivat myös pyrkiä herättämään junakuljettajan huomion esimerkiksi heiluttamalla kättä, kertoo valmiuspäällikkö Arto Muukkonen Väylävirastosta.

Pääsääntönä kuitenkin on, että radalle ei saa koskaan mennä.

− Älä mene 1,5 metriä lähemmäksi laiturin reunaa, ellet nouse junaan tai poistu junasta, Muukkonen opastaa.

Poliisin tietoon pelastustoimen laiminlyömistä tulee onneksi harvoin. Viranomaiset kuitenkin toivovat, että Leppävaaran tapahtumien kaltaiset tilanteet eivät toistuisi.

− Kuten laki sen sanoo, jos tilanteessa voi jollakin tavalla antaa apua omaa terveyttään tai henkeään riskeeraamatta tai edes kutsua apua, tulisi jokaisen näin tehdä. Esimerkkimme tapauksessa yhtään henkeä ei menetetty, mutta tarina olisi voinut päättyä aivan toisin, rikosylikonstaapeli Friman ja valmiuspäällikkö Muukkonen toteavat.

Subscribe
Notify of
guest
19 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
terhomatti.hämeenkor

Aikamme kuva !

toriterapeutti

Noilla ”leveysasteilla” tapahtuvissa ilmiöissä toikkaroiva auttaja saattaisi itsensä liian helposti joko välittömään marakattivaaraan tai välilliseen demlavaaraan.

Huru-ukko

Niinhän se on, että käy kuten sanot. Jutussa ei kerrota pudonneen väriä tai muuta tunnistetta, eli suomalaiseen tapaan on syytä olettaa olevan tuontitavaraa.

Minäminäminä

Ruotsissa Tukholman Hökarängenissä kaikki riensivät auttamaan kun suomalainen latvakakkosnainen työnsi mustan äijän raiteille. Olisivat kyllä auttanaat valkonaamaakin.

Minäkin kerran kompastuin Tukholman keskustassa jalkakäytävällä yhtäkkiä olleeseen kuoppaan. Nuori ruotsalainen pariskunta pysähtyi heti ja kysyi ”Miten kävi?”. Suorastaan hämmästyin. Sama juttu kun kompastuin kuoppaan suojatiellä (sossujen valtakaudella kaikki rahat menivät matutukseen). Pakettiauto pysähtyi ja kuski huuteli ikkunasta ”Hei miten sinun kävi?”. HIENOA!

Qroquius Kad

Eivät sentään rynnineet ryöstämään raiteille pudonnutta.
Edistystä sekin.

Lallukka

…Koska espoo on shithole.

Bling Bling

Vain Espoon kaupunkikeskukset ovat (toistaiseksi), muualla Espoossahan elellään kuin maaseudun rauhassa ikään.. sillä erotuksella tietenkin, että kaikki palvelut ovat kaupunkimaisen lähellä.

No, väestönvaihto on kyllä todella vauhdikasta; ei mene montaa vuotta, niin Espoossa asuvista on puolet lähtöisin viidakon laidalta tai savimajasta hiekka-aavikolta, joten kykenevät kyllä alkavat vilkuilla rauhallisiltakin asuinalueilta kantasuomalaisten asuttamaa maata uudeksi asuinpaikakseen jostain syvemmältä Suomesta.

Tähän tietenkin vaikuttaa myös se, että Espoon talous on täysin kuralla ja heikkenee koko ajan, palveluja ajetaan alas ja korruptio kukoistaa, infra rappeutuu käyttökelvottomaksi ja… mutta että shithole? Espoo kasvaa ja rakentuu vanhan kutsumanimensä mukaan: Suomen Kongo.

Last edited 1 vuosi sitten by Bling Bling
ORC

Ranskankielellä epsoo on Ville de L’esbo

Neuvokaapas expertit

MTV:n videolla näky että työnnettiin. Vieressä olleet rättipää akat juoks pois ettei nää mitä mäskiä tulee. MTV luottaa että jengi lukee vaan jutun. Tai sitten toimittaja halusi vähän totuuttakin tuoda juttuun. Vaikka se sotiikin monikulttuurisuuden edistämistä vastaan.

Neuvokaapas expertit

Paavo katoppa MTV laittama video. Ei puonnu. Työnnettiin. Näkyy huonosti mun halppis kännykällä mut selväksi tulee että työnnettiin.

Alpertti

Se on kuvituskuva. Suomi on lehdistönvapauden kärkimaita, joten on vain luonnollista, että asioita vapaasti yhdistellään lehdistössä. Tämä toki tarkoittaa korkeita vaatimuksia medialukutaidolle. Ellei jutussa nimenomaisesti mainita, että kuva liittyy, niin silloin se ei liity.

Neuvokaapas expertit

No nyt oli kyse videosta. Jos juttuu liitetään video ni annetaan ymmärtää et video liittyy asiaa. Ilmeisesti oli kyse eri keisdistä.

Neuvokaapas expertit

No sitä minäki ihmettelin että onko iha eri tapahtuma Ko juttu ei täsmää.

Neuvokaapas expertit

Tulee tästä mielee ku takavuosina uutisoivat että maahanmuuttajatyttö putos Sellossa. Muistaakseni paikka oli Sello. Mutta tipahti kumminkin. Paikalla olleet maahanmuuttaja taustaiset pojat eivät järkyttyneet tapauksesta. (Mikä helpotus, että ne tippumisen alkupaikalla olleet eivät olleet mitenkään järkyttyneitä!) Poliisi kyselee ja osallisten nuoren iän vuoksi asiasta ei tiedoteta enempää. Piste. Balgon flyget?

Neuvokaapas expertit

On se kyllä kumma, että kun isikset kin tuuaan Suomeen ni nuorisoväkivaltaistuu. Korona tietty on syynä. Vittu mie sain sen ukon kans. Pitäsköhä sen joukkoraiskaa nyt ipanoita ku sen työkavereilla ja naapuri ukollaki oli korona? Ja mie kadun ku tein vain kaks lasta. Olisin voinu tehä kaksitoista. Siihi ei tosin ois liksat piisannu mut eihä se ookkaa oleellista.

Sakari Rajamäki

Näin itsekkin tilanteen jossa Myyrmäen junaasemalla humaltunut nainen yritti ylittää junaraidetta, mutta yrittäessään kavuta toisellepuolle tipati selälleen raiteelle loukkasi itsensä ja jäi siihen makaamaan. Kaikki seurasi vaan suu auki tilannetta sivussa. Yrin auttaa naista, mutta yksin en saanut sitä ylös raiteita, Onneksi sentään yksi sivusta seuraaja tuli avukseni ja saimme naisen ylös raiteilta.

Hane

No espoon matut v-mäiset suvakkiämmät vilkaisi syrjäsilmällä, että tuohan on vain vääräuskoinen kantis.

gate.io

I may need your help. I’ve been doing research on gate io recently, and I’ve tried a lot of different things. Later, I read your article, and I think your way of writing has given me some innovative ideas, thank you very much.