“Eikö meillä muka ole varaa ottaa tulijoita vastaan?”

Tiesitkö, että turvapaikanhakija tuottaa tosiasiassa vain voittoa kunnille ja valtiolle? Näin on, ainakin mikäli uskomme yksintulleiden maahanmuuttajamiesten kanssa puuhastelevaa järjestöä Jobbpreppiä.

“Puhumme vain maahanmuuton kustannuksista, emme koskaan voitoista. Tiesitkö, että kun maahanmuuttajanuorukainen lopettaa opintonsa ja aloittaa työnteon, niin hän on maksanut turvapaikkaprosessin ja opiskelun aiheuttamat kustannukset takaisin 2,5 – 4 vuoden sisällä? Sen jälkeen kaikki on pelkkää voittoa kunnille ja valtiolle.”

Näin kirjoittaa puuhakerho Jobbpreppetin projektipäällikkö Eva Brandsma Nacka-Värmdön paikallislehdessä NVP:ssä. Jobbprepp viittaa nimensä puolesta työpreppaukseen ja sitä järjestö kertoo olevansa, tavoitteena on saada kaikille yksin lähinnä iraninafgaaneille työpaikka.

Hieman taustaa

Koronapandemian myötä yksintulleiden afgaanien tilanne muuttui kysymysmerkiksi. Toisaalta nyt kun talebaanit ovat Afganistanissa vallassa, niin mikään Euroopan maa ei palauta ketään Afganistaniin.

Ruotsissa tuli muutama vuosi sitten voimaan ns. koululaki tai afgaanilaki. Se tarkoitti sitä, että yksintullut nuorukainen sai väliaikaisen oleskeluluvan jos oli aloittanut turvapaikkaprosessin aikana opinnot. Oleskelulupa oli voimassa opintojen loppuun asti, plus tähän päälle puoli vuotta, jos opinnoista oli saatu hyväksytty päästötodistus.

Jos henkilö pystyi tämän puolen vuoden aikana lisäksi hankkimaan itselleen “fast jobb” eli vakituisen työpaikan, niin siitä sai automaattisesti elinikäisen oleskeluluvan.

Keväällä 2020 suurin osa henkilöistä, eli yksintulleista, joita koululaki kosketti, valmistui. Alkoi puolen vuoden työn etsiminen. Ongelmaksi muodostui koronapandemia. Työn saanti oli muillakin vaikeaa, saati sitten afgaaneilla. Lisäksi päällä pamahti talebaanien valtaannousu, joka tarkoittaa sitä, että ainakaan Ruotsi ei toistaiseksi palauta ketään Afganistaniin.

Pelkkää voittoa

Brandsma kirjoittaa mielipideartikkelissaan, että useat afgaaninuorukaiset ovat saaneet työtä, ja tästä on seurannut: valtavia voittoja. Värmdön kuntaan virtaa rahaa ovista ja ikkunoista. Ikinä ei ole kunnalla mennyt näin hyvin. Mannaa ja mirhamia, kohta voidaan laittaa kultaisia ovenkahvoja.

Muutamia laskelmia: Värmdön kunta sai valtion apurahoja turvapaikkavastaanottoon 1,7 miljoonaa kruunua. Samaan aikaan 45 yksintullutta työpaikan saanutta nuorukaista, jotka saivat Jobbpreppetin kautta töitä, tienasivat 13,5 miljoonaa ennen veroja. Näiden nuorten verotulot Värmdön kuntaan olivat 4,1 miljoonaa kruunua vuonna 2021.

Näiden laskelmien perusteella maahantulija, joka työskentelee 67-vuotiaaksi, tuottaa kunnille pelkää voittoa, eli maksaa turvapaikkaprosessista ja opiskeluista aiheutuneet kulut moninkertaisesti takaisin.

Rasistit taas servattu.

Subscribe
Notify of
guest
10 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
terhomatti.hämeenkor

On ne murjaanit varsinaisia rahasampoja, perkele !

Minä

Mitäpä lohduttaa, jos muutama tekeekin töitä, kun suurin osa makoilee kotona ja nostaa “palkkaa” sossusta.

Suvakkien tapaista on, että jos yksi on töissä ja tienaa, se nostetaan esimerkiksi ja yleistetään ikään kuin kaikki matut olisivat juuri sellaisia. Vaan kun matu makailee kotona ja elää kanta-asukkaiden kustannuksella, sitä ei saa yleistää, eikä pitää esimerkkinä, eikä oikein edes mainita.

Lehdet ovatkin nostaneet useampia hienoiksi esimerkeiksi turvapaikanhakijoista. Myöhemmin nämä hienot esimerkit ovat vallan useissa tapauksissa päässeet uutisiin rikoksia suorittaneina.

Platinamunia ja Timanttimunia

Ovatko tässä mukana myös ne kaljupäiset, ryppyiset 35-55v lukiopojat?

Miten ihmeessä 45 lukiopoikaa, moni alkujaan analfabeetti, tienasivat 13,5 milj. kr vuonna 2021?

Ruotsi vaatikoon nyt heti takaisin ne 30.000 afgaania jotka vahingossa annettiin Suomelle!

Ohmygod

Vuoden 2015 invaasiossa Suomeen tuli irakilaisia eikä afgaaneja.
Tosin – mitä eroa?

Varma Voitto Ikuinen

hätä aputyötä veronmaksajien kustantamana,-ja kellot soimaan ….

mari

Tottakai tämä Jobbprepp mainostaa ja kehuu omaa toimintaansa koska todennäköisesti saa rahoituksensa joko valtiolta tai kunnalta. Toinen juttu on se mihin nämä irakiinot ja afgaanit työllistyvät. Veikkaanpa, että kunnalle puuhastelemaan jotain toissijaista ja heidän palkka maksetaan nettoveronmaksajien pussista. Eli he eivät käytännössä tuota yhtään mitään, päinvastoin. Ja toki kunnilla on myös työntekijöitä joiden työpanosta ei sovi aliarvioida, mutta en nyt jotenkin usko näiden irakiinojen ja afgaanien olevan esim sairaanhoidossa tai vaikka vesilaitoksen palveluksessa. Mutta jos heistä on esim 1/3 työllistynyt yksityisiin yrityksiin niin minä voin pyörtää osan puheestani. Tuskinpa heitä kuitenkaan Scanian kokoonpanolinjalta löytyy.

Jallu

Samaa tasoa tämäkin, kun Jyrki Katainen sanoi Kreikan tukipaketista: Hei, me ansaitaan tällä. Tai Timo Harakka sanoi polttoaineen hinnan korotuksista: Tilille ilmestyy rahaa. Ei minun tililleni ole ilmestynyt centtiäkään.

Ohmygod

Matti Vanhanen sanoi pääministerinä, että Kreikkaan kannattaa sijoittaa, koska sieltä saa niin hyvän koron.

Odotellaan nyt niitä korkorahoja…

Nih

On ikävää että täysin seinähulluja valitaan tärkeisiin virkoihin. Myös Suomessa on tätä, vaikkapa viimeisin valtion ylintä virkakuntaa jossa pääjohtaja oli täysi seinähullu.

Big l

😂 meni laskelmat väärinpäin