Puotilan henkirikoksen tutkinnassa on tullut ilmi uusia sivuhaaroja kiristyksistä, joiden tutkimista Keskusrikospoliisi jatkaa. Kiristys lienee myös ampumisen motiivi.
– Puotilassa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan yhteydessä on tullut ilmi kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja epäilyjä kiristämisestä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto Keskusrikospoliisista.
Vaikka esitutkinnat ovat käynnistyneet samasta tapahtumasta ja liittyvät toisiinsa, on poliisi arvioinut järkeväksi eriyttää tutkinnat omiksi kokonaisuuksikseen.
– Tämän henkirikoksen osalta näyttö on melko selvää, ja tutkinnan voidaan arvioida etenevän melko nopeasti maaliin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksesta.
– Ilmenneen kirityskokonaisuuden osalta taas on odotettavissa monimutkaisempi ja pidempi tutkinta, sanoo Luoto.
Jatkossa henkirikostutkinnan tiedottamisesta vastaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos. Epäillyn kiritysrikoksen viestintävastuu on Keskusrikospoliisilla.
Epäilty on myöntänyt tapahtumien kulun
Puotilassa tapahtunutta henkirikosta tutkitaan murhana. Rikoksesta epäillään yhtä henkilöä.
Henkirikokseen liittyen poliisi on kuulustellut epäiltyä.
– Epäilty on myöntänyt tapahtumien kulun ja ampuneensa uhria. Tämän rikoksen osalta tutkinta jatkuu muun muassa motiivin selvittämisellä, kommentoi Minkkinen.
Henkirikostutkinnan alkuvaiheessa tuli ilmi epäily törkeästä kiristyksestä sekä kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
– Tässä vaiheessa tutkintaa näyttää siltä, että henkirikoksesta epäiltyä on kiristetty. Epäiltyjen tai asianosaisten määrää tässä tutkintakokonaisuudessa emme vielä voi kommentoida, sanoo Luoto.
_ _ _ _
Kuvio tässä jutussa on siis se, että Iraninkurdi Milad Tadayyon oli kiristänyt ampujaa Juha Veijolaa, sekä mahdollisesti myös muita henkilöitä on kiristetty. Joidenkin tietojen mukaan myös Veijolan perhettä oli uhkailtu.
Ampumistilanne saattoi olla se, että Tadayyon oli sopinut Veijolan kanssa tapaamisen uusista maksuista, mutta saikin lyijyä.