
Tukholmassa uusruotsalaisten jengisota jatkuu kiivaana. Yön aikana räjäytettiin pommi kahdessa eri paikassa kerrostalojen ala-aulassa. Suuria aineellisia vahinkoja, mutta ei henkilövammoja.
Ensimmäinen räjähdys tapahtui Tukholman Vällingbyssä, tai tarkasti ottaen Grimstassa. Eli ihan samoilla nurkilla kuin sunnuntaina tapahtunut ammuskelu, jossa yksi kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti.
Kerrostalon ala-aulaan viriteltiin pommi tai kranaatti kolmen jälkeen yöllä. Räjähdys rikkoi talon rakenteita ja ikkunoita särkyi laajalta alueelta.
Pt-median Vällingbyn kirjeenvaihtaja kertoo:
– Asun muutaman sadan metrin päässä Hässelbyn suuntaan. Olin hereillä kolmen jälkeen ja ihan selvästi kuului räjähdys. Arvelin sen olevan raketti- tms. ilotulitteita, mutta parin minuutin päästä alkoi sireenit huutaa, niin tiesin, että kyseessä on pommi-isku, muuan mies kertoo.
– Itseäni ei pommit pelota. Mutta vähän tympii, sillä meidänkin rapussa asuu kymmeniä uusruotsalaisia, joiden taustoja ei tiedä erkkikään. Vähän kuin lottoa pelaisi, että milloin oma rappukäytävä lähtee taivaan tuuliin.
Poliisilla oli yön aikana isoja operaatioita ympäri läntistä Tukholmaa, ainakin Rissnessä ja Rinkebyssä on tehty kiinniottoja. Arvelujen mukaan tämä rähähdys liittyy sunnuntain murhatapahtumaan.

Puolentoista tunnin päästä räjähti toisella puolella Tukholmaa Bagarmossenilla. Räjähdys ei ollut niin iso kuin Grimstassa, mutta sen verran iso kuitenkin, että rikkoi mukavasti paikkoja ja ikkunoita.
Poliisi on ottanut ainakin yhden henkilön kiinni, mutta ei avaa tapahtumia sen enempää. Tämä räjähdysisku on jollain tavalla yhteydessä räppäri Einarin murhaan. Samassa rapussa asuu erään Einarin jutun yhteydessä esiin nousseen epäillyn sukulaisia.
Moni ihmettelee, että mitä järkeä on räjäyttää joku kerrostalon ala-aula, jos oletettu kohdehenkilö asuu yläkerroksissa. Tai talossa asuu kohdehenkilön sukulaisia. Räjähdys itsessäänhän ei yleensä aiheuta henkilövahinkoja, lähinnä aineellisia vahinkoja kiinteistöön ja pelkotiloja sivullisille.
Kyse on tietenkin pelottelusta, mutta ennen kaikkea “kalastamisesta” Jos joku taho etsii jotakuta tahoa, joka on “mennyt maan alle”, niin paras tapa saada henkilö esiin on vaikkapa räjäyttää pommi etsityn henkilön sukulaisten oven ulkopuolella. Yleensä tämä porukka vähän välittää muista ihmisistä, mutta jos äitiä, veljeä tai serkkuja uhataan, niin silloin yleensä ryömitään piilopaikasta ratkaisemaan tilanteita.