Tuulisähkö aiheuttaa sähkön hinnan sahaamisen ylös alas

 

En mielelläni käyttäisi ilmaisua, että valtamedia johtaa tahallaan harhaan sähköasioissa. Mielestäni kyseessä on pikemminkin toimittajien hirvittävä laiskuus ja ammattitaidottomuus.

Isot mediat pitävät sähkön hintaa ja väitettyä sähköpulaa otsikoissa, koska niistä saa raflaavia otsikoita. Tästä seuraa, että esimerkiksi vanhat mummot, jotka ovat tottuneet luottamaan uutisoinnin olevan suurin piirtein oikeaa, alkavat kuvittelemaan johonkin mystiseen sähköpulaan. Huomasin tämän joulun aikaan kotipuolessa, kun mummot tyhjentelivät pakastimia, että “ei sitten sula marjat kun tulee niitä sähkökatkoja”.

Yritin kysellä, että mistä mummot ovat nyt saaneet päähänsä, että on tulossa sähkökatkoja. “No uutisissa sanottiin.”

Noh, niitä, jotka uskovat sähköpulaan ja Venäjän pakotteiden olevan syy korkeaan sähkön hintaan, niiden päätä ei voi kääntää. Uskokoot jos haluavat.

 

Sähkön tuotantokustannukset eivät ole nousseet viime vuosina yhtään mihinkään. Tämä väite on totta ja osittain ei-totta.

Tarkoittaa sitä, että vesivoiman, ydinvoiman, teollisuuden ja kaukolämmön sähkön tuotannon, joilla sähköä tuotetaan tasaisesti ja vakaasti, näiden tuotantokustannukset eivät ole nousseet yhtään ainoaa senttiä.

Sen sijaan jatkuvalla syötöllä rakennettavat tuulimyllyt ovat syy, miksi sähkön hinta heittelee ylös alas. Monet kuvittelevat, että tuulivoima on jotenkin ilmaista sähköä. Maailmassa riittää tuulta ja sitä rataa. Mutta asia ei voisi vähempää olla näin. Tuulivoimayhtiöt ovat voittoa tuottavia osakeyhtiöitä ja niiden tehtävä on tuottaa ensisijaisesti voittoa osakkeenomistajilleen, sähkön tuotannon avulla.

Kun on tyyntä ja tuulimyllyt eivät pyöri, se tuottaa samalla tappiota tuulimylly-yrityksille. Tuulettomana päivänä tuulimylly on kuin parkissa seisova rekka-auto, joka ei tuota yritykselle mitään muuta kuin kuluja. Auto seisoo, mutta vakuutukset, lainakulut ja muut kulut jatkavat juoksemistaan.

Kun on tuuletonta, niin vesivoimaloiden patoluukut avataan ja kaukolämmön ja teollisuuden tuotantoa lisätään. Sitten kun alkaa taas tuulemaan, niin vesivoimaloiden patoluukut laitetaan pienemmälle ja tuulisähköä syötetään verkkoon.

Tapahtuu sellainen ilmiö, että koska on ollut pitkään tuuletonta, eikä tuulivoima ole tuottanut mitään, niin sähkön hinta pompsahtaa mukavasti ylöspäin. Se “tappio”, minkä tuuleton aika tuotti yritykselle, on nyt otettava takaisin. Mielellään vielä heti nyt äkkiä ja nopeasti.

Sähkön hinta toisin sanoen sahaa ylös alas tämän yksinkertaisen mekanismin avulla. JOS, siis JOS tuulivoimaa ei olisi, ja sähköä tuotettaisiin vain ydinvoiman, vesivoiman ja teollisuuden ja kaukolämmön, sekä vaikkapa hiilivoiman avulla, niin sähkön hinta olisi melko vakio. Sähkön tuotantoa pitäisi säädellä lähinnä kulutuksen mukaan. Patoluukkuja avataan isommalle silloin kun kulutus on suurinta. Tätäkään ei tarvitse edes arpoa, sillä sähkön kulutusta voidaan ennustaa erittäin tarkasti. Maailmassa ei tapahdu mitään yllättäviä sähköpiikkejä.

 

Sähkön kalleuteen ei siis vaikuta joku mystinen “Saksan kaasu”. Sillä ei ole mitään tekemistä sähkön hinnan, tuotannon ja kulutuksen kanssa. Saksa tietty teki kaasulla parikymmentä prosenttia sähköstään ennen kuin Venäjän kaasun virtaaminen Saksaan loppui, mutta tämä vaje on paikattu lisäämällä hiilivoimaa.

Yleinen uskomus on myös se, että Pohjoismaat myyvät kaikki ylijäämäsähkönsä Saksaan. Ei pidä paikkaansa.

Kuten näkyy, niin Ruotsi myy aika vähän Saksaan. Norja ja Tanska taas ostavat sähköä Saksasta. Miten tämä sopii tähän ns. kaasuväitteeseen ja Saksan sähköpulaan. Ei mitenkään, koska siitä ei ole edes kysymys.

Sähkön hintojen laskua ei siis kannata odotella. Yhtiöt tekevät juuri nyt mukavia voittoja, joten kuvitteleeko joku, että voittoautomaatti-vipu jätettäisiin tulevaisuudessa pois vain sen takia, että joku keskivertokuluttaja saisi halvempaa sähköä.

 

Tässä on yksi ns. vihreä siirtymä. Valtio tukee tuulivoimayhtiöitä, tuulimyllyjen rakentamista, koska siellä ollaan saatu päähän kuvitelma, että tuulivoima olisi jotenkin erityisen ympäristöystävällistä sähköä. Tämä vihreä siirtymä koskee koko Eurooppaa.