Suomen ja Ruotsin henkirikostilastot näyttäytyvät äkkiseltään Ruotsin eduksi. Periaatteessa tämä onkin totta, jos katsotaan vain puhtaasti tilastolukemia, eikä haluta asiaan enempää informaatiota.
Asia nousee esille kun vertaillaan Pohjoismaiden välisiä henkirikostilastoja. Tällöin selviää perinteisen väittämän olevan totta, että suomalaiset ovat paljon väkivaltaisempia kuin ruotsalaiset – tilastojen mukaan. Mm. Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Jari Taponen twiittasi asiasta.
Kun puhutaan sisäisen turvallisuuden muutoksista, on huomattava, että Suomessa tehtiin viime vuonna 1,7 kuolemaan johtanutta väkivaltarikosta 100 000 asukasta kohti. Taso on selvästi matalammalla kuin 41 v aikana keskimäärin, mutta paljon korkeampi kuin Ruotsissa. #henkirikokset pic.twitter.com/rqklYsxbnG
— Jari Taponen (@JariTaponen) January 4, 2023
Taposen mainitsemasta raportista selviää esimerkiksi se, että väkivallan seurauksena kuolleiden viimeisen viiden vuoden keskiarvossa 100 000 asukasta kohti Suomi menee jonkin verran Ruotsin edelle. Suomessa tapetaan 1,15 henkeä ja Ruotsissa 1 henki asukasta kohti.
Ei käy kiistäminen, että Suomessa tapetaan enemmän. Tämä on täysin kiistämätön fakta, ja entistä todemmaksi asia muuttuu kun otetaan asiaan mukaan vähän enemmän taustatekijöitä.
Viime vuonna Ruotsissa kirjattiin 63 ampumistapausta, joissa kohdehenkilö kuoli. Näistä 63 tapauksesta varmuudella kahdessa tapauksessa tekijät olivat ruotsalaisia. Ruotsalaisella tarkoitan tässä ns. kantaruotsalaista henkilöä, johon en laske esimerkiksi toisen polven kehitysmaista tulleita maahanmuuttajia, joilla voi olla jo syntymästään asti Ruotsin kansalaisuus.
⇒ Useimmissa tapauksessa tekijää ei ole pystytty selvittämään ainakaan vielä, mutta uhrin, ampumispaikan tai muiden “yleisten tekijöiden” perusteella voidaan melko helposti arvioida, että tekijöinä ei ole ainakaan ollut ruotsalainen tekijä. ⇐
Jos unohdetaan uusruotsalaiset henkirikolliset ja lasketaan pelkästään ruotsalaiset, niin Ruotsi nousee henkirikostilaston maailmanmittarissa aivan sinne kärkipäähän. Ei pienintäkään epäilystä, että suomalaiset ovat väkivaltaisempia kuin ruotsalaiset.
Näin ollen Ruotsin henkirikollisuus on puhtaasti maahan tuotu ongelma. Mutta siinä Taponen on oikeassa, että tilastojen mukaan Suomessa henkirikostellaan enemmän kuin Ruotsissa.