Venäläiselle toimittajalle vaaditaan pitkää vankeutta – julkesi arvostella Venäjän sotaa

Venäjällä sananvapaus kukoistaa. Kuka tahansa saa kertoa mielipiteitään melkein mistä tahansa aiheesta – ja pääsee sen takia vankilaan. Varsinkin jos kritisoi Venäjän invaasiota Ukrainaan.

Venäläiselle naistoimittajalle Maria Ponomarenkolle vaaditaan yhdeksän vuoden vankeutta ja viiden vuoden ammatinharjoittamiskieltoa epäiltynä “väärän tiedon levittämisestä Venäjän asevoimista”. Asiasta kertoo mm. Kyivpost.

Ponomarenko kirjoitti viime vuoden maaliskuussa Venäjän tekemästä iskusta Mariupolissa sijaitsevaan teatteriin, jonka kellareihin oli hakeutunut pommituksilta suojaan satoja naisia ja lapsia. Ukrainalaiset olivat kirjoittaneet teatterin pihalle isoilla kirjaimilla “lapsia”. Tätä ei olisi pitänyt tehdä, sillä venäläisillä sotilailla on jokin pakkomielle lapsien tappamiseen.

Ponomarenko kirjoitti Telegram–kanavalla asiasta, että venäläiset olivat tahallaan teurastaneet suojaa hakevia lapsia. Tästä seurasi, että Ponomarenko vangittiin heti keväällä kirjoituksensa jälkeen ja on ollut siitä asti vangittuna. Asianajajat ovat vedonneet, että Ponomarenko päästettäisiin kotiarestiin, mutta luultavasti hänestä halutaan tehdä kansalle esimerkkitapaus mitä tapahtuu, kun uskaltaa arvostella Venäjän toimia.

Asianajajiensa välityksellä Ponomarenko on kertonut, että häntä kohdellaan vankilassa kuin suurrikollista; häntä pidetään eristyssellissä, jonka ikkuna on peitetty pahveilla. Vankilalle on selvästi annettu tehtävä kohdella Ponomarenkoa sillä tavalla, että hän murtuu. Ponomarenko onkin yrittänyt itsemurhaa, onnistumatta siinä.

Itsemurhayrityksen jälkeen Ponomarenko on viety psykiatriselle osastolle, jossa häneen pakkopiikitetään jotain lääkkeitä, jotka vievät toimintakyvyn täysin. Hänen muisti toimii hatarasti ja käytös on sekavaa. Tätä samaa tapaa käytetään yleisesti Venäjällä edelleenkin, eli Venäjän hallinnolle kriittisiä henkilöitä vangitaan ja heitä pakkolääkitään pitkiä aikoja. Tapa on Neuvostoliiton peruja.

Venäläinen toimittajien suojelukomitea on vaatinut Ponomarenkon vapauttamista, mutta syyttäjät ovat päättäneet viedä tavoitteensa loppuun asti, eikä Ponomarenkolle odoteta kovinkaan paljon toivoa, sillä venäläinen oikeuslaitos on tunnettu kaikesta muusta kuin objektiivisuudesta.

Tämä on Venäjällä hinta jos uskaltaa puhua totuuden Putinin sodasta.