Kahdelle vartijalle syytteet kuolemantuottamuksesta Juha Hynnisen tapauksessa

Tukholman käräjäoikeudessa alkoi tänään oikeudenkäynti kahta vartijaa vastaan, joita syytetään törkeästä kuolemantuottamuksestsa Rådmansgatanin metroasemalla, jossa kuoli suomalainen Juha Hynninen.

Vartijat saivat hälytyksen viime heinäkuussa Rådmansgatanin metroasemalle, jossa oli menossa häiriötilanne. 47-vuotias Hynninen oli käyttäytynyt tietojen mukaan uhkaavasti muita matkustajia kohtaan.

Paikalle saapui useita vartijoita, joista yksi mies ja nainen kaatoivat Hynnisen maahan. Mies piti Hynnistä maassa kuristusotteessa muutaman minuutin ajan ja yhtäkkiä huomattiin, että Hynninen oli mennyt elottomaksi. Vartijat eivät kuitenkaan aloittaneet elvytystä vaan toinen istui edelleen miehen ylävartalon päällä kun tämä makasi vatsallaan metrolaiturilla. Hynninen todettiin kuolleeksi.

Syytteen mukaan vartijat käyttivät liiallisia voimakeinoja ja jatkoivat kuristamista, vaikka Hynninen ei laittanut enää vastaan. Syyttäjä käytti todisteina useita paikalta kuvattuja videofilmejä sekä valvontakameran kuvaa. Kuolinsyytutkimuksen mukaan Hynninen kuoli tukehtumiseen.

Tapahtuman johdosta vartijoiden suuntaan on esitetty kritiikkiä, jonka mukaan monet metrovartijat käyttäytyvät liian väkivaltaisesti.