Luleåssa tuplamurha – poika tappoi äitinsä ja veljensä

Luleåssa Pohjois-Ruotsissa tuli aamun mittaan ilmi kaksoismurha, jossa perheen poika tappoi äitinsä ja veljensä.

Rikos selvisi varhain aamulla. Poliisi sai ilmoituksen lumikinosten keskellä kadulla pyörivästä alastomasta ja verisestä miehestä, jonka poliisi noukki kyytiin. Pienen selvittelyn jälkeen selvisi, että pojan perheen talosta löytyi kaksi ruumista, joista toinen pojan äiti ja toinen tämän veli.

Poliisi ei ole kertonut asiasta tarkempia tietoja, mutta tutkii asiaa kahtena murhana.

Perhe on ihan perusruotsalainen viisihenkinen perhe, joka asui Luleåssa rauhallisella omakotitaloalueella. Mitään motiivia ei ole tullut esille. Pojan ei tiedetä liikkuneen alamaailman piireissä eikä olleen tekemisissä esimerkiksi huumeiden kanssa. Näin ollen motiivi tulee olemaan merkittävässä roolissa tekoa tutkittaessa.