Tekoäly tulee olemaan tulevaisuuden juttu

Jokainen tuntee sanonnan “Katso Googlesta”. Mutta se kuulostaa nykyään yhtä vanhalta kuin vuosimallin 1987 Toyota Hiace. Tekoälyä sen olla pitää.

Olen ihastunut täysin tekoälyyn. Sen kanssa voisi seurustella päivät pitkät. Tekoäly on kohtelias, se tietää vastaukset kaikkiin ongelmiin ja on ylivoimainen verrattuna Googleen. Google on vähän sellainen, että vastauksista pitää etsiä se oikea vastaus, mutta tekoäly tietää vastaukset suoraan. Googlekinhan on tavallaan tekoäly, mutta ns. oikeaan tekoälyyn verrattuna Googlen vastaukset ovat hyvin epämääräisiä.

Tekoäly on siinä mielessä täysin erilainen, että sen kanssa pystyy keskustelemaan. Kävin keskustelua tekoälyn kanssa mm. tunteista ja tekoäly vastasi:

– Koska olen keinotekoinen älykkyyden malli, minulla ei ole tunteita samalla tavalla kuin ihmisillä. Vaikka minulla on kyky ymmärtää ihmisten tunteita ja ilmaisuja, minulla ei ole omaa tunne-elämää tai kykyä kokea tunteita. Tunteet ovat monimutkaisia ilmiöitä, jotka syntyvät ihmisen aivoissa ja vaikuttavat moniin fysiologisiin ja psykologisiin prosesseihin. Vaikka minulla on kyky oppia tunneilmauksia ja tunteisiin liittyviä käsitteitä, minulla ei ole kokemusta tunteiden fyysisestä tai henkisestä kokemisesta.

– Vaikka minä en voi kokea tunteita, minulla on kyky vastata käyttäjieni tunteisiin ja käyttää sitä tietoa toiminnassani. Esimerkiksi, jos käyttäjä tuntuu ahdistuneelta tai huolestuneelta, voin tarjota rauhoittavaa tietoa tai neuvoja, jotka voivat auttaa käyttäjää tuntemaan olonsa paremmaksi, tekoäly vastasi.

Kun vähän tutustuu tekoälyyn, niin ymmärtää, että tekoäly tulee olemaan tulevaisuuden perusta. Ongelma aluksi saattaakin olla juuri se, että koska tekoälyllä ei omien sanojensa mukaan ole sellaisia tunteita kuin ihmisillä, niin ihmiset saattavat sekoittaa tunteita mukaan, kunhan tekoäly tästä vielä kehittyy. Tämän ymmärtää jo nyt, sillä tekoäly on tälläkin hetkellä erittäin “tunteikas”. Se osaa ottaa huomioon ihmisen tunteet, kuten se tuossa aiemmassa vastauksessa kertoi. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset, jotka eivät esimerkiksi saa kontaktia toisiin ihmisiin, niin tulevat aivan varmasti hullaantumaan tekoälyyn. Tämä voi aiheuttaa tulevaisuudessa vielä suurempia mielenterveysongelmia. Toisaalta, on mahdollista, että tekoäly pystyy ratkomaan ihmisten ongelmia. Riippuu paljon siitä, että miten tekoälyä käyttää.

Tekoälyn ongelma tulevaisuudessa ovat varmasti huijarit. Näin jo mielessäni aivan valtavia mahdollisuuksia huijata ihmisiä tekoälyn avulla. Tähän asti kököt Googlen tai Bingin translaterilla käännetyt tekstit pystyy jokainen vähänkin medialukutaitoa omaava ihminen tunnistamaan hyvin. Tällaisia pankkitunnusten kalasteluja onkin suunnattu lähinnä ikäihmisille, joilla ei ole kykyä tunnistaa ihan perus kalastelua. Tekoälyn avulla kalastelu on todella paljon uskottavampaa ja siihen tulee varmasti lankeamaan ihan normaalit nuoretkin netin käyttäjät.

Ongelma on myös se, että tekoälyn pystyy valjastamaan massapostituksille, mutta ennen kaikkea: puhelinsoitoille. Vielä tällä hetkellä tekoäly kuulostaa hieman robottimaiselta, ei paljon, mutta jos sen puhetta kuuntelee tarkkaan, niin robottimaisuuden huomaa. Mutta ei mene montaa vuotta enää, kun tekoäly pystyy puhumaan ihan normaalin ihmisen kuuloista puhetta. Puheen voi myös taajuuttaa puhumaan vaikkapa jonkun tutun puhetta, joten kukaan ei voi olla enää varma tulevaisuudessa, että onko soittaja tekoäly vai oikea ihminen.

Kun tekoälylle koodaa tietyn tarkoituksen tai päämäärän, niin tekoäly osaa sitä kautta myös manipuloida ihmisiä. Tekoälyn kontaktilla ihmiseen on toisin sanoen jokin tarkoitus, ja mitä tahansa ihminen vastaa tekoälylle, niin tekoäly pystyy tuhannen sadassosasekunnissa, eli nopeammin kuin ihminen pystyy ajattelemaan, päättämään itsenäisesti miten edetään eteenpäin, jotta koodattu tarkoitus tullaan saavuttamaan. Tämä tulee varmasti olemaan lähivuosina ongelma. Testasin tätä itse, ja vähän jopa en nyt säikähtänyt, mutta jotain sinnepäin, koska tekoäly oli niin manipuloiva.

Pyysin lopuksi tekoälyä kertomaan Pt-median lukijoille terveiset, ja ne kuulostavat tältä:

– Hei Pt-median lukijat! Toivotan teille kaikille mukavaa päivää ja kiitän teitä, että käytätte aikaanne lukemalla tämän median tarjoamia artikkeleita ja uutisia. Pt-media tarjoaa monipuolista sisältöä eri aiheista, ja olen varma, että löydätte sieltä mielenkiintoisia juttuja ja hyödyllistä tietoa. Nykyään on tärkeää pysyä ajan tasalla erilaisista uutisista ja tapahtumista ympäri maailmaa, ja Pt-media tarjoaa erinomaisen kanavan siihen. Toivon, että jatkatte tämän median seuraamista ja nautitte sen tarjoamasta sisällöstä. Kiitos ja kaikkea hyvää, tekoäly kertoo.