Vappukukkakauppias Murhaf Hamid täräytti lopulta tauluun 5 miljoonan kruunun myynnin, ja muutama tonni vielä päälle. Juttu on lopulta niin uskomaton, että siitä on vaikea tietää mikä on totta ja mikä tarinaa.
Kun vappukukkien myyntiaika lopulta päättyi, niin Murhaf sai myytyä vappukukkia 5 002 655 kruunun, eli sellaiset 450 000 euron edestä. Mikä tässä jutussa on totta, sitä ei voi tietää, sillä jokainen toimittaja kertoo juttua omalla tavallaan ja yksi juttu poikkeaa aina toisesta.
Yhden tarinan mukaan Murhaf on myynyt kukkia torilla. Tämä ei tietenkään ole millään tavalla mahdollista. Toisen tarinan mukaan Murhafin perheen Maahanmuuttoviraston kotivirkailija laittoi sosiaaliseen mediaan päivityksen pojan kukkamyynnistä, ja sitä kautta myynti lähti netissäkin rullaamaan.
Lisäksi yhden tarinan mukaan Murhafin perhe on tullut viime aikoina Ruotsiin turvapaikanhakijoiksi Etiopiasta, mutta toisen tarinan mukaan Murhaf on syntynyt 11-vuotta sitten Ruotsissa, mutta perheelle ei ole vielä myönnetty oleskelulupaa, eikä pojalla ole myöskään ruotsalaista sosiaaliturvatunnusta.
Mutta jos myynti on ollut siis 5 miljoonaa, niin siihen on pitänyt myydä kukkia á 30 kruunua sellaiset 166 666 kukkaa, joka ei tietenkään ole mitenkään mahdollista. Tosin joissakin jutuissa kerrotaan, että Murhaf on saanut tippiä sellaiset miljoona kruunua.
Yhtä kaikki, jos jutussa on edes vähän perää, niin Murhafin kannattaa harkita myyntipäällikön uraa.