Pommi-isku Tukholmassa

Pommi-iskuissa on tapahtunut viime aikoina sellainen mielenkiintoinen piirre, että monet iskuista ovat tapahtuneet ns. hyvillä asuinalueilla. Kuten viime yönä Gröndalissa.

Kahden jälkeen viime yönä viriteltiin Tukholman Gröndalissa sijaitsevan kerrostalon ovelle pommi, joka tuhosi rappukäytävä alakerran ja muutaman huoneiston ikkuna kilahti rikki. Paineaallon kerrotaan olleen kovan puoleinen, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.

Asuinalue Gröndal ei ole mitään ongelma-aluetta, päinvastoin kuuluu arvostettuihin ja rauhallisiin alueisiin. Kyseisessä rapussakin asuu vain ruotsalaisia henkilöitä, joilla ei tiettävästi ole yhteyksiä alamaailmaan.

Joku motiivi kaikilla teoilla on, joten mahdollisesti esimerkiksi rikoksen todistaja, tai vaikka esimerkiksi autokolarin osapuoli, jossa toinen osapuoli on ollut gangsteri.