Tiesitkö, että kesän musiikkifestivaaleillekin voidaan laittaa erilaisia rajoituksia ja vaikeutuksia, jotta ilmasto pelastuu? Ja miksipä rock-väki ei osallistuisi ilmastotalkoisiin omalta osaltaan.
Englannissa julkaistiin uusi tutkimus nimeltä “Auton käyttö, hiili ja festivaalit” (Car use, carbon and festivals), jonka sisältö on lyhykäisyydessään se, että kun järjestetään suuria musiikki- tms. festareita, jonne saapuu kymmeniä tuhansia ihmisiä, niin maailmanloppu astuu askeleen lähemmäs.
Kyse on siitä, että monille festareille saavutaan omilla autoilla. Tässä Britti-tutkimuksessa laskettiin Britannian kahdeksan suurimman festarin hiilidioksidipäästöjä, joita festarikansa päästeli taivaalle festarien aikana. Briteissä asiaa onkin tartuttu vakavalla kädellä, kaikki keinot on keksitty, jotta omalla autolla festareille saapuminen olisi mahdollisimman vaikeaa.
Ruotsin suurin ja perinteisin festari Sweden Rock on lähtenyt mukaan tähän touhuun. Joka kesä paikalle tärähtää 35 000 ihmistä. Tänä vuonna ilmastotalkoisiin on lähdetty tarjoamalla alueelle vain 2 000 parkkipaikkaa autoille. Muuten ihmisiä pyritään kuljettamaan rock-alueelle ilmaisilla busseilla ympäristökuntien bussi- ja rautatieasemilta. Lisäksi auton parkkimaksut ovat niin kalliita, että varsinkaan nuoriso tuskin tulee enää saapumaan alueelle autoilla.
Länsimaailmassa kaikki saavat toisin sanoen ottaa osaa ilmastotalkoisiin. Osanotto: pakollinen.