Jimmie Åkesson: Monikulttuurisuus on vaarallinen ideologia

Expressen julkaisi sverigedemokraattien Jimmie Åkessonin kansallispäivän kirjoituksen, joka on suomentamisen arvoinen.

Tänään vietetään Ruotsin kansallispäivää, joka poikkeaa aivan merkittävästi Suomen itsenäisyyspäivästä. Niitä ei pitäisi edes verrata toisiinsa. Suomen itsenäisyyspäivä perustuu kahteen asiaan, Suomen itsenäistymiseen 6.12.1917 ja toisaalta toisen maailmansodan muistoon.

Ruotsin itsenäisyydelle taas ei ole olemassa mitään tällaista vastaavaa selvää tapahtumaa. Ruotsin kansallispäivä perustuu kuningas Kustaa Vaasan kuninkaaksi valitsemisen muistoksi, joka tapahtui vuonna 1523 ja Ruotsin nykyisen kaltaisen hallitusmuodon muistoksi, joka lyötiin kiveen 1809.

Åkesson kirjoittaa, että monikulttuurisuus on johtanut rikkinäiseen Ruotsiin, joka ei enää selviydy kasassa.

– Monikulttuurisuuden puolestapuhujat puhuvat kaikesta muusta paitsi siitä, mistä pitäisi puhua: monikulttuurisuuden varjopuolista sekä siitä, että monikulttuurisuus hajottaa ja korvaa alkuperäisen kulttuurin. Åkesson kirjoittaa.

– Totta kai on olemassa hyödyllisiä maahanmuuttajia, eikä SD ole tätä koskaan väittänytkään muuta. Mutta se ei saa estää nostamasta esille ongelmia, joita massamaahanmuutto aiheuttaa.

– Monikulttuurisuudessa ei ole kyse ruuasta, jännittävästä musiikista tai siitä, että kuinka monta maahanmuuttajaa on keskustapuolueen tai vihreiden rivissä, tai montako ei ole sverigedemokraattien rivissä. Monikulttuurisuus on johtanut siihen, että yhteiskunta ei pysy enää kasassa. Segregaatio on mennyt liian pitkälle. Lähiöissämme elää ihmisiä enemmistöyhteiskunnan sivussa. Vaikka monet heistä ovat asuneet Ruotsissa vuosikymmeniä, niin silti he elävät ikään kuin olisivat kotimaassaan. He eivät puhu ruotsia ja ovat äärimmäisen harvoin, tai ei koskaan tekemisissä ruotsalaisen yhteiskunnan kanssa, Åkesson kirjoittaa ja lopettaa:

– On mahdollista, että keskustassa ja vihreissä ollaan tyytyväisiä luotuun yhteiskuntaan, mutta minä ja sverigedemokraatit emme ole. Olemme tyytyväisiä vasta sitten kun Ruotsin on taas kokonainen ja ehjä yhteiskunta, jossa kaikki tuntevat olonsa turvallisiksi.