Vantaan poliisi on tutkinut pitkään muutaman nuorukaisen rikosturnausta, johon kuuluu useita törkeitä ryöstöjä ja muita rikoksia.
Vantaan käräjäoikeus vangitsi tänään neljä nuorukaista epäiltynä useista törkeistä rikoksista. Rikostutkintaa käydään useista törkeistä ryöstöistä sekä ns. tavallisista ryöstöistä. Lisäksi listalla on törkeitä pahoinpitelyitä ja ryöstön yrityksiä.
Epäillyt teot ovat tapahtuneet pääosin toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa hieman yli kahden viikon aikajaksolla. Osa epäillyistä teoista on tapahtunut Kivistön juna-asemalla ja osa aseman läheisyydessä. Tekojen yhteydessä osaa asianomistajista on uhattu teräaseilla ja osassa tekoja asianomistajia on pahoinpidelty muun muassa lyömällä ja potkimalla. Kahdessa teossa asianomistajia on myös nöyryytetty riisumalla tai pakottamalla riisuuntumaan.
Vangittuina ovat 2004 syntyneet kaksi naista sekä 2004 ja 2007 syntyneet miehet. Mielenkiintoista asiassa on roolijako: miehet ovat romaneja ja naiset suomalaisia. Miehet ovat olleet nöössipoikia kun naiset ovat tehneet eivätkä meinanneet.