Ruotsissa oli ruudintäyteinen maanantai. Ainakin kaksi pommi-iskua, joista Göteborgissa tapahtunut isku täyteen ravintolaan.
Kello 19.00 aikaan tehtiin Göteborgissa sijaitsevaan ravintolaan pommi-isku. Pommi viritettiin ravintolan ulkopuolelle siten, että ikkunat kilahtivat rikki ja paikalle tupsahti paljon savua. Yllä oleva kuva on otettu hetki pommi-iskun jälkeen.
Yksi henkilö loukkaantui ja hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Ravintolassa oli muuten paljon asiakkaita iskun aikaan.
Poliisi otti myöhemmin parikymppisen gangsterin kiinni epäiltynä törkeästä yleisestä vaaran aiheuttamisesta ja räjähdysaineen hallussapidosta.
Ravintolan omistaa arabiklaani, joilla on muitakin ravintoloita. Eikä mene hyvin näillä ravintoloilla. Klaanin kahteen ravintolaan tehtiin viime torstaiyönä myös pommi-iskut. Toinen räjähdys tapahtui samalla kadulla sijaitsevaan ravintolaan, missä eilisiltainen isku tapahtui ja toinen isku toisaalla sijaitsevaan ravintolaan. Viime viikkoiset iskut tehtiin suurin piirtein samoihin aikoihin, eli jonkinlainen “baarisota” taitaa olla kyseessä.
Viime viikkoisilla iskuilla ravintolat yritettiin sytyttää tuleen, sillä poliisin mukaan iskuissa käytettiin jonkinlaista bensapommia, eli molotovin koktailia.
Tukholman ravintola-isku
Tukholmassa pommi-isku tehtiin kerrostalorakennuksen katutasolla sijaitsevaan ravintolaan. Paikka sijaitsee Vasastanissa ja räjähdys tapahtui ilta kymmenen jälkeen. Räjähdyksessä ravintolan ikkunat hajosivat ja rakenteisiin tuli pieniä vaurioita.
Paikalla oli paljon ihmisiä, mutta kukaan ei loukkaantunut. Känniä sen sijaan piti jatkaa muualla.