Saksan uimaloissa kulttuuri rikastuu

Saksan kesäuimalat ovat muuttuneet kuluvan kesän aikana joukkotappelutantereiksi, joissa tappelun lisäksi kuulee tappouhkauksia, naiset kokevat seksuaalista ahdistelua ja yleiset pahoinpitelyt värittävät pulikointia.

Asia on ollut saksalaisissa medioissa otsikoissa jo koko kesän ajan ja aihe on kuuma. Lähinnä arabitaustaiset miehet ovat jollakin tapaa kilahtaneet kesän helteiden takia ja kontrolli on häipynyt kokonaan. Esimerkiksi berliiniläinen päivälehti BZ kertoo artikkelissaan uimavalvojasta, jonka mukaan tulijat saattavat hyökätä ihan summittain uimavalvojien kimppuun.

Tästä on seurannut se, että Berliinissä sijaitsevan ulkouimalan valvojat ovat ilmoittaneet joukolla sairauslomasta ja uimala on jouduttu sulkemaan.

– Kaikki on ollut tänä vuonna täyttä kaaosta, uimavalvoja kertoo medialle.

Uimaloissa tapahtuu päivittäin erilaisia henkilöihin käyviä loukkauksia, tappouhkauksia, väkivaltaa niin muita uijia kohtaan, mutta jostain syystä etenkin uimavalvojia kohtaan. BZ:n haastatteleman uimavalvojan mukaan tämä on jokapäiväistä. Esimerkkinä hän kertoo, että kun uimavalvoja istui valvontatornissaan, niin arabimiehet hyökkäsivät ilman mitään syytä valvojan kimppuun.

– 80 % uimareista on arabitaustaisia miehiä. He eivät ole pakolaisia, vaan turhautuneita nuorukaisia iältään 12-20-vuotta. Uhrit taas ovat naisia, homoja, juutalaisia tai muuten vaan erilaisia ihmisiä, jotka haluavat rentoutua uimalassa, valvoja kertoo.

– 20 vartijaa partioi päivittäin uimalan sisäänkäynnissä. He tarkastavat pääosin turkkilais-arabitaustaisten miesten laukkuja. Lopulta emme voi suojella itseämme kuin soittamalla poliisit paikalle. Paikalla on myös siviilipukuisia poliiseja. Uimala on kuin vankila. Arabit kunnioittavat enemmän poliiseja kuin uimavalvojia.

Niin ikään uimavalvoja kertoo, että mitä kuumempi ilma, sitä varmemmin ”paine” nousee ja se räjähtää miesten älämölöön.

BZ kertoo edelleen Saksan uimaliiton puheenjohtajasta, joka on ollut alalla 45 vuotta. Hänen mukaansa:

– Useimmat uimalat ovat rauhallisia. Mutta siellä missä on suhteettoman paljon arabimiehiä, siellä on ongelmia.

Puheenjohtaja sanoo niin ikään kokeneensa kovia uhkauksia. Aggressiivsuus on lisääntynyt selvästi. Nyttemmin uimaloihin ei pääse Berliinissä ilman henkilötodistusta.

Asiasta lisää seuraamalla Twitteristä Saksan uutisia.

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments