Mistä voi ostaa CBD-öljyä?

CBD-öljy on kannabidioli-öljy, joka on yksi kannabiskasvissa esiintyvistä monista kannabinoidista. CBD:llä kerrotaan olevan positiivisia vaikutuksia esimerkiksi kivunlievitykseen, uneen, ahdistusoireisiin, ja myös joihinkin neurologisiin sairauksiin.

Aineen vaikutuksista tarvitaan vielä lisää tutkimustietoa, mutta jo nykyisin monet suomalaiset ovat alkaneet käyttää tuotetta.

 

Apteekista vain paikallisesti käytettävää CBD-öljyä

Apteekista voi ostaa ainoastaan paikallisesti käytettävää CBD-öljyä, jota ei siis oteta suun kautta, vaan levitetään iholle. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi kasvoöljyt ja CBD-voide. Suun kautta otettavaa CBD-öljyä ei ole voinut myydä Suomessa ilman reseptiä apteekeissa (ja luontaistuotekaupoissa) vuodesta 2019 lähtien. CBD-öljyn ostaminen apteekista vaatii reseptin, eli siten myös lääkärissä käymisen. 

Suomen lainsäädännössä kannabis on luokiteltu huumausaineeksi. CBD-öljykin on laillista vain, jos sen THC-pitoisuus on alle 0,2 %. Tällaista tuotetta voi ostaa ja tilata laillisesti netistä. CBD kauppa voi toimittaa tuotteen suomalaisille asiakkaille noudattamalla suomalaisia sääntöjä, kuten sitä, että öljyn pitää sisältää THC:tä alle 0,2 prosenttia. 

 

CBD-öljyn toimintamekanismi

CBD on samankaltainen kuin ihmiskehon itse tuottamat (endokannabinoidit) yhdisteet. Tämän ansiosta CBD pystyy olemaan vuorovaikutuksessa kehon endokannabinoidijärjestelmän, eli ECS:n kanssa. ECS on kehon solusignaalijärjestelmä ja entsyymejä on ympäri kehoa. ECS:n tehtävä on ylläpitää sisäistä tasapainoa, eli homeostaasia.

ECS:n tehtävä on siis vakauttaa elimistön toimintaa, jos esimerkiksi ahdistuneisuus aiheuttaa epätasapainoa. Endokannabinoiditasot voivat myös laskea liian alhaiseksi ja tällöin ECS alkaa tasapainottamaan kehoa. ECS voi toimia normaalisti ja paremmin, jos CBD auttaa nostamaan kannabinoiditasoja. Kuten CBD:tä myös ECS:ää tutkitaan aktiivisesti, jotta sen toimintamekanismia opitaan ymmärtämään entistä paremmin.

 

CBD-öljyn tilaaminen netistä

CBD-öljyä voi tilata laillisesti netistä, sillä monet yritykset myyvät ja toimittavat ulkomailta peräisin olevaa CBD-öljyä. Tämä on laillista, kunhan THC-pitoisuus on alle 0,2 %. Sivulta https://cbdfinola.fi/cbd-oljy/ voi tilata Suomeen turvallisia ja testattuja öljyjä. 

Itselle sopivaa tuotetta valikoitaessa on hyvä ottaa huomioon esimerkiksi se, onko tuote kasvipohjainen, onko tuote lisäaineeton, onko valmistaja sertifioitu, onko tuote luonnonmukaisesti kasvatetusta hampusta ja onko laboratorioraportit saatavilla. Koska öljy voi vaikuttaa kehoon niin monin tavoin ja voimakkaasti, on syytä käyttää vain luotettavia ja turvallisia tuotteita.

 

Mitä vaikutuksia CBD-öljy voi saada aikaan?

Tarvitaan vielä lisää tutkimuksia, jotta saadaan lisää varmuutta CBD:n vaikutuksista. Aineen vaikutusta tutkitaan paljon varsinkin ahdistukseen, stressiin, unenlaatuun ja masennukseen liittyen. Tutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että CBD voi myös ehkäistä tulehduksia, joten aineesta voi olla hyötyä kroonisen tulehduksen hallinnassa.

CBD voi myös lievittää kipua, sillä ECS säätelee kipuvastetta. CBD voi olla yhteydessä nociceptivisen järjestelmän kanssa, joka puolestaan vaikuttaa siihen, miten ihmiset kokevat kipua. CBD voi vaikuttaa ihmiseen myös rauhoittavasti, mikä auttaa ahdistukseen sekä nukahtamiseen. CBD-öljy voi siis auttaa ihmistä rentoutumaan, minkä myötä myös unesta on helpompi saada kiinni.

Subscribe
Notify of
guest
1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Teemu

Tuolta itse tilaan. Suosittelen.

https://mamakana.com/?ref=E2kEtdD7maSTYU