Suomalaisilla tuntuu taas olevan pelko, että mitä ulkomailla ajatellaan suomalaisista “rasismikohun” takia. Voin sanoa, että ulkomailla ei tiedetä koko asiasta mitään. Eikä se kiinnosta ketään.
Tein oman epävirallisen kyselyn ruotsalaisten työkaverieni keskuudessa ja yksikään vastanneista kymmenestä henkilöstä ei tiennyt eikä ollut kuullut yhtään mitään mistään rasismikohusta. Kaksi kymmenestä tiesi, että perussuomalaiset ovat hallituksessa, mutta nämäkään, vaikka ovatkin melko valistuneita ajankohtaisasioiden seuraajia, eivät tunteneet nimeltä Vilhelm Junnilaa, Riikka Purraa ja Wille Rydmania.
Kannattaa erikseen huomata se, että firma, jossa olen töissä, on tehnyt vuosikausia kauppaa Suomen suuntaan, joten useimmat heistä tuntevat Suomen ja suomalaisia keskivertoa paremmin verrattuna perusruotsalaisiin. Mutta ainakaan tämän firman kauppasuhteisiin Suomen “rasismikohu” ei ole vaikuttanut tippaakaan.
Päinvastoin jos kertoisin, että mistä on kyse, niin ainakin firman johto suhtautuisi asiaan myönteisesti. Ukko on umpirasisti, ja vaikka en tiedä, että äänestikö hän sverigedemokraatteja, niin puheista sen pystyy päättelemään. Ei uskoisi miten rasistista puhetta kuulee tuollaisen ylemmän keskiluokan hyvinvoivan perheellisen miehen suusta.
Suomen rasismikohu ei ole kiinnostanut ruotsalaisia medioita tippaakaan. Joitakin yksittäisiä väsyneitä artikkeleita on saatu aikaan, mutta asenne on: ei kiinnosta.
Tuskinpa tämä “rasismikohu” siis vahingoittaa Suomea yhtään mitenkään. Mitä kauemmas Suomesta mennään, sitä vähemmän asia kiinnostaa. Jos se ei kiinnosta edes ruotsalaisia, niin ketä se muka sitten kiinnostaa.