Mitä tapahtuu kun ihminen sammuu?

Mitä sammuminen tarkoittaa? Tällaisia kysymyksiä esitin taas tänä aamuna itselleni herätessäni pensaikosta.

Kävi nimittäin niin, että päätin eilen illalla lähteä kalaan pitkästä aikaa. Mukana repussa kalavehkeiden lisäksi oli juotavaa: viskipullo ja 10 tölkkiä vahvaa kaljaa. Niin siinä kävi, että sammua mätkähdin pensaikkoon erään ison järven rannalle.

Illan kulku oli melko tavanomainen. Ensin muutama kalja ja viskiryyppyjä. Tunsin itseni vahvaksi nousuhumalan myötä ja kuvittelin olevani kova kalamies, vaikka yhtään kalan kalaa ei tullut. Lisää viinaa, josta seurasi muutama kännipuhelu. Miksi pitää aina päissään soitella kymmenien vuosien takaisille exille tai muille ihmisille, joiden kanssa ei ole ollut tekemisissä enää vuosikymmeniin.

Jossain vaiheessa alkoi hämärtymään ja laitoin nuotion tulille, koska ei ole metsäpalovaroitusta. On satanut päiväkausia. Levittelin viltin nurmikolle ja kalahommat unohtuivat. Nuotio roihusi, join kaljaa ja söin eväät.

Sitten muisti vaan pimeni. Ihan kuin katkaisimesta olisi katkaistu. Heräsin uudestaan tähän maailmaan aamuseitsemän aikaan kun aurinko porotti silmiin. Palasin hiipien takaisin tähän maailmaan.

Jäin miettimään, että mitä oikein tapahtui. Missä mieleni oli tuon ajan kun olin sammuksissa? Olinko henkisesti kuollut, mutta fyysisesti elossa? Vai oliko mieleni vain pois päältä, vähän kuin tietokone kun se sammutetaan. Ja kun se laitetaan päälle, niin se herää pikku hiljaa eloon. Olinko sammuessani eloton möhkäle, jossa oli vain jonkinlainen herätevirta?

En osaa sanoa.

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments