Yle kertoo rasismista, joka ei ole rasismia

Rasismin määritelmä on lähtenyt Suomessa tällä hetkellä täysin käsistä. Meno on takasuoralla, jossa villiin laukkaan karanneet hevoset säntäilevät ympäriinsä ja jokainen jokkeri toivoo, että oma säntäilevä koni sittenkin voittaisi.

Jostain syystä tätä rasismi-jankutusta ajaa eteenpäin juuri veronmaksajarahoitteinen Yleisradio. Esimerkiksi tänään julkaistussa “uutisessa” kerrotaan rasismista, tarkasti ottaen sellaisesta rasismista, joka ei edes ole rasismia.

Jostain Kaukoidästä Suomeen tullut Maini Nguyen valittelee, että rasismia siellä, rasismia täällä, kaikkialla rasismia. Nguyenin kokema rasismi kuitenkin on juuri sitä rasismia, joka ei ole ollenkaan rasismia. Olisi aivan eri asia, jos Nguyenia haukuttaisiin vinosilmäiseksi riisineekeriksi, ja epäiltäisiin Nguyenin pillun olevan poikittain, sen voisi sanoa olevan solvaavan puoleista rasismia. Mutta kun Nguyenin rasismi ei ole sitten olleenkaan sellaista.

Tässä tapauksessa rasismi on sitä, että joku ei heti suorilta käsin usko Nguyenia suomalaiseksi. Eli joku siis saattaa vahingossa luulla, että hän ei osaa puhua suomea, tai on vaikkapa aasialainen vaihto-oppilas Suomessa.

Miten Nguyen voi ylipäätään elää? Minusta on aivan käsittämätöntä, että tällaisesta asiasta puhutaan rasismina.

Olen itse asunut 20 vuotta ulkomailla, joista suurimman osan ajasta Ruotsissa. Käytännössä lähes joka päivä kuulen ihmisten sanovan jotakin suomalaisuudestani. Varsinkin toiset maahanmuuttajat tapaavat olla hyvin uteliaita kyselemään Suomi-taustastani tutustumistilanteessa. Esimerkiksi vaikka kaljabaarissa, jossa heittäydyn juttusille tuntemattoman henkilön kanssa, niin on aivan varma, että henkilö viittaa jollakin tapaa suomalaisuuteeni. Monesti kysytään ihan suoraan, että olenko suomalainen. Vaikka puhun ihan kohtuu hyvää ruotsia, mutta koska nyt satun olemaan suomalainen, niin puhun ruotsia suomalaisittain murtaen.

Kantaruotsalainen taas usein kysyy kuin ohimennen, kun tajuaa minun olevan suomalainen, että olenko Helsingistä vai mistä.

Miksi juuri minä en koe tätä asiaa epämiellyttäväksi? Toinen aivan selvästi olettaa minun olevan suomalainen, niin pitäisikö minun siinä tilanteessa vetää herneet nenään, suuttua ja alkaa jurputtamaan, että minä olen ruotsalainen. On tilanteita, joissa en välttämättä halua, että suomalaisuuttani korostetaan erityisesti, mutta silti näissä tilanteissa ei ole mitään loukkaavaa. MinäHÄN olen suomalainen, miksi minua pitäisi olettaa ruotsalaiseksi, koska olen suomalainen?

Vuosikerta, Tausta, Lentävä Laiva

Rasismin sijasta esille pitäisi nostaa haittamonikulttuurisuus. Monikulttuurisuus nimittäin tuhoaa ihmisen mielenterveyden. Monikulttuurisuus synnyttää rasismia ja aiheuttaa ihmisissä radikalisoitumista.

Monikulttuurisuus tuhoaa alkuperäiskulttuurin, kaikki kulttuuriin kuuluvat vivahteet, vitsit, huumoripläjäykset ja ennen kaikkea: monikulttuurisuus tuhoaa alkuperäisväestön historian, historialliset paikat, ja: alkuperäisväestön kollektiivisen muistin.