Uppsalan raju alamaailma ampuu jopa omaisia kostoksi

uppsala
Uppsalan uusruotsalaisten alamaailma on ajautunut sotatilaan ja kaupungissa on tapahtunut useita ammuskeluja viime päivien aikana. 60-vuotiaan naisen murha osoittaa kuinka kovaa peliä gangsterimaailmassa eletään.

Viime torstai-iltana ammuttiin Uppsalassa hengiltä 60-vuotias nainen. Nainen ei ollut itse mukana millään tavalla gangsterimaailmassa mutta, oli erään Uppsalana alamaailman päägangsterin äiti.

Murhasta epäiltynä otettiin kiinni ja vangittiin kaksi teini-ikäistä poikaa. On selvinnyt, että pojilla oli pieniä huumevelkoja gangsterijengeille ja velat piti kuitata murhalla. Sinänsä jengiltä tietenkin fiksu teko palkata murhahommaan lapsia, sillä jos näyttöä poikien suhteen löytyykin, niin jäävät tuomitsematta alle 15-vuotiaina. Ja jos mitään yhteyttä jengiin ei löydy, niin murha oli loppuun käsitelty.

Kuvio on monimutkainen ja siihen liittyy oleellisesti Turkki. Ruotsalais-Turkkilaisessa rikollisjengissä nimittäin on tapahtunut rivien rakoilemista. Tämä sisäinen taistelu on johtanut moniin lukuisiin väkivallantekoihin kuluvan vuoden aikana. Turkissa Istanbulissa tapahtui joku aika sitten ampumistapaus, jossa jengin pääpaikkaa tulitettiin. Nyt ammutun naisen poika oli jollain tavalla osallinen tähän ampumiseen.

Melko kovaa touhua siis kun omaisia ammutaan kostoksi. Tässä kannattaa kuitenkin huomata se, että nyt kyseessä olevat jengit eivät ole mitään kilttejä koulupoikia eikä syrjäytyneitä nuorukaisia, vaan täysin ammattirikollisia. Jengiä kutsutaan nimellä Foxtrot ja se pyörittää suurinta osaa Ruotsin huumekaupasta.

Jengillä liipaisinsormi on todella löyhässä eikä kenenkään henki ole minkään arvoinen. Lisäksi jengi värvää lapsia mukaan toimintaan juuri sen takia, että lakien mukaan lapsia ei voida tuomiota oikeudessa. Lapsille annetaan tehtäväksi ammuskeluja ja tällaisia katutason tehtäviä.

Joten kovilla panoksilla mennään näissä huumekaupan isoissa kuvioissa.