Italia julisti hätätilan Lampedusalle – useita tuhansia tulijoita

Italiaan kuuluvalle pienelle Lampedusan saarelle on julistettu poikkeustila, sillä saarella on nyt enemmän tulijoita kuin paikallisia asukkaita.

Saarelle on rantautunut viime päivien aikana yli 8 000 tulijaa, joista suurin osa Afrikan eri valtioista ja arabimaista. Yksin tiistaina saarelle saapui 5 000 tulijaa. Italia siirtää jatkuvalla virralla tulijoita Sisiliaan, joista tulijoita siirrellään maan eri vastaanottokeskuksiin.

Tunnelmakuvia, miltä paikanpäällä näyttää:

 

Vertailun vuoksi niin Italian rannikoille on saapunut tänä vuonna tähän mennessä 124 000 tulijaa, kun vastaava luku viime vuonna oli samaan aikaan 65 500. Luku saattaa olla vuoden loppuun mennessä saman suuntainen kuin huippuvuonna 2016, jolloin yli 181 000 tulijaa saapui Italian rannikolle.

Tilanne ei tule ratkeamaan parempaan suuntaan sillä alueella käydään kahdensuuntaista köydenvetoa. Turvapaikka-aktivistien alukset kuljettavat mereltä nyt samaan tahtiin tulijoita Italiaan kuin 2015-2016. Myös Punainen risti on yksi suuria meritaksikyydin järjestäjiä. Samaan aikaan Italian valtio yrittää ratkaista asiaa jollakin tavalla, mutta se ei vaikuta pystyvän lopettamaan tulijavirtaa, sillä aktivistien toimet ovat niin mittavia. Tässä kannattaa huomata se, että Italia kuskaa tulijoita Italian luoteisosiin lähelle Ranskan rajaa, eli antaa ikään kuin kauttarantain ohjeistuksen jatkaa edelleen eteenpäin Ranskaan ja pohjoisemmas Eurooppaan.

 

Tällä kertaa tulijat lähtevät matkaan enimmäkseen Tunisiasta, sillä matka Lampedusalle on vähimmillään 130-140 km. Nyt tapahtunut yhtäkkinen suurvyöry johtuu siitä, että merenkäynti on ollut viime aikoina kovanpuoleista ja Tunisian rannikolle on kertynyt valtava väkimassa odottamaan sään tyyntymistä ja kyytiä edelleen merelle.

Isot mediat pyrkivät taas antamaan kuvaa, että sieltä tulee naisia ja lapsia, mutta missään kuvissa ja filmeissä heitä ei näy. Pelkästään miehiä.

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments