Viime talvena alkoi selviämään eräs tapahtumaketju kun sivulliset ihmettelivät Enköpingissä sivutiellä käynnissä olevaa taksia, mutta kuljettajaa ei näkynyt missään.
Kun poliisi saapui paikalle, niin selvisi, että taksiauto tosiaan oli käynnissä ja taksamittari päällä. Tapahtuma tuli ilmi huhtikuun loppupuolella. Taksin löytymispaikka oli syrjäisellä luonnonsuojelualueen parkkipaikalla Enköpingin kunnan puolella parikymmentä kilometriä kaupungin ulkopuolella.
Auto vietiin varikolle, mutta kuskista ei ollut tietoakaan. Kunnes viikon päästä huhtikuun alusta 500 metrin päästä parkkipaikalta löytyi puusta roikkuva hirtetty mies. Selvisi, että kyseessä oli aiemmin alueelta löytyneen taksin kuljettaja.
Tapahtuman tausta alkaa helmikuusta, kun 14-vuotias tyttö teki rikosilmoituksen kyseisestä taksikuskista. Kuljettaja oli raiskannut tytön. Ei olisi kannattanut, sillä joskus kosto voi olla kova.
Poliisi noukki kuulusteluun tytön, tytön poikaystävän ja tytön kaksi vanhempaa veljeä. Esitutkinnassa selvisi, epäiltyjen puhelimista löytyi viestejä, jotka viittasivat kostosuunnitelmaan. Kaikki miespuoliset kiistävät osallisuutensa, mutta tyttö on myöntänyt teon siltä osin, että hän on houkutellut taksikuskin paikalle, mutta vain pahoinpitelyä varten. Kuskia ei ollut tarkoitus tappaa.
Murhaa edeltävänä iltana tyttö oli lähettänyt taksikuskille tekstiviestejä, joissa pyysi tätä ostamaan hänelle viinaa ja saapumaan tiettyyn paikkaan. Selvisi myös, että pojat olivat ostaneet narua, kommandopipot ja vaatteita, joita käytettiin tekoaikaan. Tarkkaa tietoa ei ole miten tapahtumat etenivät, mutta syyttäjän mukaan taksikuski joutui kidutuksenomaiseen tilanteeseen, joka johti hänen kuolemaansa.
Murhan jälkeen porukka oli viestitellyt onnistunutta kostoa. Vaikka pojat kiistivät teon, niin telepaikannus ja DNA-jäljet paikanpäältä sitoivat pojat tekoon.
Asiaa käsitellään Uppsalan käräjäoikeudessa murhana ja yhden viidennen osalta rikoksen suosimisena. Nelikko on ollut vangittuna asian takia. Tekoaikaan tyttö oli 14-, mutta täytti kohta sen jälkeen 15 vuotta ja pojat 15-16-vuotiaita. Kaikilla epäillyillä on perinteiset ruotsalaiset etu- ja sukunimet, mutta ainaki veljeksillä on chileläistaustaa.
––––
Tapaus äkkiseltään vaikuttaa puhtaalta kostolta, mutta siinä on ilmennyt kuitenkin jotakin kummallisuuksia. Esitutkintapöytäkirja on 3 000 sivua, joten ei jaksa lukea sitä kokonaan läpi.