Haningen murhaajat törmäsivät pakoautolla talon seinään – auto keittiöön

Eillisen Jorbron murhajaisissa oli letkeä meininki. Aitaa kaatui ja tanner tömisi kun uusruotsalaista ammuttiin hengiltä.

Puolen yön aikaan Haningen Jorbron pahamaineisessa asuinlähiössä ammuskeltiin. Useita laukauksia ammuttiin ja lopulta yksi saatiin hengiltä, toinen loukkaantui lievästi.

Tapahtuman jälkipeli on mielenkiintoinen. Mitä vain voi tapahtua. Nimittäin samaan aikaan lähistöllä sijaitsevassa rivitalossa oli perhe nukkumassa autuaan tietämättöminä mitä lähistöllä tapahtuu. Yhtäkkiä rysähti. Huoneiston keittiön seinän läpi pärähti auto suoraan huoneiston keittiöön. Kuvien perusteella auto on täysin talon sisällä.

Talon asukas kertoo Expressenille, että hän heräsi kauheaan rytinään. Mies ajatteli ensin, että talo oli romahtanut tai jotain, mutta sitten tuli ajatus murrosta, sillä hän kuuli puhetta talon sisällä ja askelia. Valot olivat sammuneet, sillä sähköt olivat menneet poikki. Kun mies ajatteli paeta talosta parvekkeen kautta, niin hän huomasi yläkerrasta katsottuaan alakertaan, että keittiössä oli auto ja muutama henkilö kömpi autosta ulos. Sen jälkeen miehet vain katosivat.

Poliisi oli sillä hetkellä kuitenkin jo paikalla. Omistaja ei ehtinyt edes soittaa hälytyskeskukseen kun poliisiauton vilkkuvalot olivat pihalla ja neljä henkilöä otettiin kiinni epäiltynä muutama minuutti aikaisemmin tapahtuneesta murhasta ja murhan yrityksestä.

Kyllä pakohommiin kannattaisi palkata edes sellainen henkilö, joka osaa ajaa autoa.

 

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments

[…] Haningen murhaajat törmäsivät pakoautolla talon seinään – auto keittiöön […]