Parin päivän tulitauon jälkeen viime yönä taas rytisi. Hässelbyssä koko kerrostalo meni lunastuskuntoon, mutta myös Huddingessa jälki oli lamauttavaa.
Tukholman eteläpuolella Huddingessa pommi viritettiin rivitalon huoneiston ovelle. Kello 04.00 aikaan räjähtänyt pommi tuhosi osan huoneistosta, ainakin osa julkisivusta mössähti sisään. Myös lähialueen ikkunat kilahtivat rikki.
Henkilövahinkoja ei tapahtunut. Asiaa tutkitaan yleisenä vaaran aiheuttamisena ja yksi henkilö on haettu kuulusteluun epäiltynä teosta.
Hässelbyn pommi
Filmikuvaa muutama minuutti pommi-iskun jälkeen.
Hässelbysä sentään saatiin aikaan kunnon pommi eikä mitään pikku tussahdusta. Puoli seitsemän aikaan räjähti rivitalo. Koko talo tuhoutui ja räjähdyksen jälkeen talo syttyi tuleen. Palokunta sammutteli pari tuntia paloa ennen kuin se saatiin hallintaan.
Koko rivitalo räjähti ensin taivaan tuuliin ja sen jälkeen lautakasa syttyi tuleen. Tietojen mukaan talo on tuhoutunut kivijalkaa myöten. Alueelta nousi aamutuimaan valtava savupatsas ja isot alueet Hässelby-Vällingy-alueelta oli suljettu poliisin ratsioiden takia.
Alueen asukkaat kertovat, että räjähdys kuulosti ihan kuin jossain sotatoimialueella tapahtunut pommi-isku.
Koko alue evakuoitiin, mutta toistaiseksi ei ole tietoja loukkaantuneista.
Mielenkiintoinen detaljee on se, että räjähtäneessä asunnossa on kirjoilla ruotsalainen nuorukainen, joka vangittiin eilen sunnuntaina yhdestä Jordbron ampumisesta. Henkilö on jollakin tavalla mukana Vastarintaliikkeen toiminnassa, mutta ei oikein ole tullut selväksi, että onko wanna-be vaiko ihan oikea aktivisti.
Käyn iltapäivällä töiden jälkeen katsomassa ja kuvaamassa Hässelbyn pommin jälkiä, joten kannattaa olla kuulolla. Pt-media seuraa tilannetta.