Ruotsi aikoo karkottaa kuuluisan irakilaisen koraanin polttajan Salwan Momikan ja lätkäistä päälle maahantulokiellon viideksi vuodeksi.
Koraanin polttaja Salwan Momika on elänyt Ruotsissa määräaikaisen kolmen vuoden pituisen oleskeluluvan turvin, joka menee vanhaksi ensi keväänä. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin tehnyt ennen oleskeluluvan loppumista päätöksen, että miehen oleskelulupa loppuu, koska hän on hakemuksessaan antanut vääriä tietoja.
Jotta tämäkin asia olisi mahdollisimman epäselvä, niin mediatietojen mukaan Momikalle on myönnetty uusi väliaikainen oleskelulupa ensi kevääseen asti, jonka perusteena on se, että Momika voi joutua kidutuksen kohteeksi Irakissa.
Joka tapauksessa Momika on kertonut medioille, että ei aio poistua Ruotsista. Hän kertoo, että tulee elämään ja kuolemaan Ruotsissa. Hänen mukaansa Maahanmuuttovirasto on tehnyt virheellisen päätöksen ja kielteisen jatko-oleskeluluvan takana on poliittinen päätös, koska hänestä halutaan eroon.