Somalien hyväntekeväisyysyhdistys kuppasi miljoonasumman parissa vuodessa

Siellä missä somalialainen kulttuuriyhdistys, siellä kassillinen valtion apurahoja ja sen jälkeen talousrikosepäilyjä.

Ruotsissa on olemassa sellainen instituutio kuin läxhjälp, eli läksyapu. Sillä tarkoitetaan sitä, että koululaisille annetaan tukiopetusta monenlaisten toimijoiden toimesta. Seurakunnat, urheiluseurat, vapaaehtoiset ja monet erilaiset vapaaehtoispohjalta toimivat tahot auttelevat lapsia erilaisissa iltapäiväkerhoissa.

Ja tietenkin islamilaiset ja somalialaiset kulttuuriyhdistykset, joille myönnetään hillittömiä summia apurahoja tukiopetuksen pyörittämiseen.

Göteborgiin rekisteröity somalialainen nuorisokehitysyhdistys haki Opetushallitukselta apurahaa tukiopetuksen pyörittämiseen. Hakemusta perusteltiin tukiopetuksella ja erilaisilla lapsille ja nuorille suunnatuilla aktiviteeteillä.

Homma menikin putkeen ja vuosien 2020-2022 aikana yhdistyksen tilille tipahti 2,4 miljoonaa kruunua eli rapiat 200 000 euroa. Mukava summa, kyllähän sillä nyt tukiopetusta antaa.

Mikäpä siinä, kun tilille tipahti rahaa, niin yhdistyksen johdolla, johon kuului pari ukkoa, unohtui läksyasiat ihan kokonaan. Alkoi rilluttelu ja valtion lapsille tarkoitetut miljoonat käytettiin ravintoloihin, huoriin, puhelimiin, elektroniikkaan ja ulkomaan matkoihin. Lisäksi rahaa lähetettiin Wester Unionin välityksellä Somaliaan.

Homma lähti paljastumaan sen takia, että raha oli korvamerkittyä rahaa ja siitä olisi pitänyt tehdä Opetushallitukselle selvitys. Mutta kun selvitystä ei kuulunut, niin asiaa alettiin tutkimaan. Sitä kautta selvisi, että yhdistyksellä ei ollut mitään kirjanpitoa, ei mitään läksytoimintaa eikä äyriäkään oltu käytetty lapsiin ja nuoriin. Yhdistyksen johto kiisti rikosepäilyt ja kertoi, että yhdistyksellä oli 250 jäsentä ja todella isoa toimintaa. Tästä ei kuitenkaan löytynyt mitään näyttöä.

Asia on menossa nyt oikeuteen.

Sinänsä vähäpätöinen rikos, mutta pakko nostaa hattua somalimiehille tekotavasta. Ainoa miinus siitä, että eivät osanneet peitellä jälkiään. Jos Opetushallitukselle olisi tehty jotain keksittyjä tilityksiä miten lapsia ollaan autettu, niin automaatti olisi suoltanut vuosikausia rahaa tilille. Voi vain arvailla kuinka paljon tällaisia yhdistyksiä on olemassa.

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments