Ruotsin poliisi on tehnyt päätöksen kieltää laukkujen viemisen suurempiin yleisötapahtumiin. Päätöksen taustalla on terroriuhan tason nousu.
Laukkukielto koskee kaikkia Ruotsissa järjestettäviä suurempia urheilutapahtumia ja konsertteja. Kielto astui voimaan heti tänään kun päätös julkaistiin iltapäivällä.
Poliisin tiedottaja kertoi tiedotustilaisuudessa, että turvallisuustilanne Ruotsissa on arvioitu sellaiseksi, että suurimpia yleisötapahtumia joudutaan arvioimaan uudelleen monelta eri kantilta.
Kielto koskee ainakin Ruotsin miesten jalkapallon ja jääkiekon ykkösdivarin ja superliigan pelejä, kaikkia jalkapallon Europa-cupin pelejä ja maajoukkuetason pelejä. Myös suuriin konsertteihin tulee sama kielto.
Laukkukielto koskee kaikenlaisia laukkuja ja kasseja, myös naisten käsilaukkuja. Lääketieteellisistä syistä laukkuja voi saada sisälle sekä tapauksissa, joissa henkilökunta arvioi, että laukulla ja sen sisällöllä on jotakin tärkeitä funktioita.