Ruotsissa on lehtien kirjoittelun ja poliitikkojen lausumien mukaan otettu lopultakin kovat otteet – lähinnä ulkomailta tuodun – väkivallan kitkemiseksi. Armeijaa kutsutaan apuun ja poikkeustiloista puhutaan – mutta mikä on tosiasiallinen tilanne, kyselee kolumnisti Kari Ilmarinen.
Asuin sattumoisin Ruotsissa 2000 – 2019 ja tänä aikana koko rauhallisen ja suvaitsevaisen kuningaskunnan tila meni silminnähden lehmänhännän tavoin kohti sontaläjää. Kehitys oli skoonelaisittain uskomattoman nopea. Samaan aikaan poliitikot puhuivat ja puhuivat, tekivät selvityksiä toisensa perään. Ruotsista piti tehdä sisäministeri ja (aivo)kääpiö Morgan Johanssonin mukaan jo 2010-luvulla huumeista täysin vapaa maa.
Pääministerit olivatpa nämä sitten sossuja tai konservatiivejä ylistivät ja kannustivat kilpaa maahanmuuton laupeaan suosimiseen: ”Avatkaa sydämet”, kirkui konservatiivi pääministeri Reinfeldt 2015 kriisissä ja epäonnistuneessa vaalikampanjassa. Valta meni sossuille, mutta meno ei parantunut: ”Minun Eurooppaa ei rakenneta muureilla”, vakuutti sossu Löfven. ”Maahanmuutto maksaa nyt, mutta voitot tulevat varmasti vähän myöhemmin”, vakuutti sama mies.
Ruotsi ei kertakaikkiaan voinut tulla toimeen ilman rajoittamatonta ja suorastaan kannustavaa maahanmuuttoa. Kieli-, luku- tai kirjoitustaidoilla ei ole mitään merkitystä, ei mitään vaatimuksia.
Ja kansa oli hiljaa. Jos vähänkin kritisoit epäkohtia, olit syrjitty työpaikalla, varsinaista natsisaastaa. Kun rikoksia tilastoiva BRÅ huomasi maahanmuuttajien valtavan yliedustuksen jo 2000-luvun alussa erityisesti väkivalta- ja etenkin naisiin kohdistuvissa raiskaustilastoissa (sittemminhän nämä kunniakansalaiset raiskailevat jo poikiakin), niin ongelma ratkaistiin kertaheitolla: Ei enää tilastoida rötöstelijöiden etnisiteettiä laisinkaan – ja tämä hokkuspokkus-temppu tietenkin toimi toivotulla tavalla. Maahanmuuttajissa ei mitään vikaa ja asia saatiin taas piiloon maton alle ja kuningaskunnassa taas kaikki hyvin.
Ruotsissa maahanmuuttajien aiheuttaman väkivallan räjähdysmäinen kasvu oli hyvin tiedossa vaikka Suomen erikoisasiantuntija poliisi Taposen tapaan valtamedia hyssytteli ja hyssytteli asiaa. Jo vuonna 2017 kansainvälisissä tilastoissa esimerkiksi kranaattien ja muiden räjähteiden rikoskäytössä kaksi maata kunnostautui erityisesti: Meksiko ja Ruotsi ylivoimaisina rintarinnan kilvoitellen. Ruotsi?! Miten tämä on mahdollista?
Hulvaton, rajoittamaton maahantuonti MENA-maista (Middle East, North Africa) selittää kaiken, Suomen suosimien somalien lisukkein. Ruotsiin ei muutettu enää Suomesta, Saksasta, Norjasta vaan näiden maiden muuttoliike on jo pitkään ollut negatiivinen. Tilalle tulivat somalit, afgaanit, irakilaiset, iranilaiset ja palestiinalaisillehan Ruotsissa on Palmen ajoilta täysylläpito kost och logi taattu kansalaisoikeutena rikostaustaa katsomatta. Afgaanipalleroille, vaikka olisivat karvakuonoisia ja jo kaljuuntuvia, niin koulunkäyntioikeudet piti taata oikein pikavauhtia tehdyin erikoislaein. Ei tullut monta valkolakkia näistä – sitäkin enemmän rikollisia ja rötöstelijöitä. Juuri afgaanithan ovat perinteisesti juhlineet raiskaustilastojen kärkipaikkaa ja tämä asema taattiin ns. ”gymnasium”-lailla, joilla kirjoitus- ja lukutaidottomat ”yksinsaapuneet lapset” pääsivät ilahduttamaan sveamamman tyttäriä jatko-opinnoillaan.
ELI JOS TAHTOA ON, niin keinot löytyvät – vai löytyvätkö?
Nyt kun lopultakin ruotsalaiset ovat heränneet niin mitkä ovat keinot? Ja toimivatko nämä?
Armeijaa huudetaan apuun:
– ei toimi, koska Ruotsilla ei ole riittävästi kunnon miehiä riveissä – armeijan pääsyvaatimuksia on alennettu ja riveihin on tahtomalla tahdottu homoja, lesboja, transsuja ”tule sellaisena kuin olet” – mainostetttiin puolustusvoimien värväyskampanjoissa.
– vaikka halua olisi, niin miehistöä ei ole koska koko maan armeija aiottiin ihan muutama vuosi sitten ihan kokonaan lakkauttaa (kuullostaako tutulta, siviilipalvelusmies (?) Haavisto? Jos tästä al-Holin sankarista tulee Suomen presidentti niin lähden samantien Ruotsin kautta takaisin Tanskaan (artikkelin kirjoittajan oma, mutta asiallinen henk.koht. huomautus).
– välineet ovat hienossa kunnossa ja niitä riittää Ukrainaan asti, mutta henkilöstön määrä ja etenkin laatu on sitä sun tätä, vain pari tuhatta (!) koulutetaan vuosittain ja näistä viidennes hyppää jo kesken koulutusta siviiliin.
– eli puolustusvoimista ei voi repiä jengisotiin – muuten laiminlyödään perustehtävätkin, jotka nekin ovat olleet kintaalla haavistolaisen politiikan jäljiltä.
Poliisien erikoisoikeudet:
– ei auta, koska poliisit ovat niin ikään hienosti woke-koulutettuja, pääsyvaatimuksena riittää -vähän liioitellen – Pride-paraatimarssin suorittaminen – vähän liioittelen, mutta kyllä Ruotsin poliisi on jo karvansa, etenkin se johto, näyttänyt. Malmön Rosengårdin äskeisissä mellakoissa testattiin uutta taktiikkaa eli otettiin jalat alta ja lähdettiin oikein porukalla pakoon. Vastaava ilmiö Örebron peijaisissa jossa islaminuskoiset räyhääjät pistivät tuleen tusinan poliisiautoja. Mellakoissa ei haavoittunut yhtään mielenosoittajaa mutta poliiseja vietiin sairaalahoitoon kymmeniä.
Joku tässä mättää ja niin syvästi, että Uffe-parka -pääministerin mahtikäskyllä tätä ei vuodessa muuteta. Eikä kahdessa.
Kun minut palautettiin Covid-rajoitusten aikana Tanskan rajalta (en saanut mennä Suomen komennukselta Ruotsin kotitilalleni perheeeni kanssa joulua viettämään), niin saattajana oli 150-senttinen hento tyttönen ja seuraksi tuli yli 100-kiloinen matami, jolta olisin karkuun tarvittaessa juossut puolivauhdilla, tuuli oli taas viedä sen kevyemmän tyttären. Eli ei tällaisilla voimilla arvonsa tuntevia musliminuorukaisia juuri komennella. Ihmettelen edelleen tänäkin päivänä, millaiset vaatimukset näiltä neideiltä oli poliisikoulun pääsykokeessa edellytetty?
On Ruotsinkin poliisissa varmasti oikeita miehiä, mutta nykyjohdolla se miehuus ei ole oikein arvossaan – ja poliisikoulutukseen pyrkivän aineiston taso on surkeä (kuka kunnon mies haluaa poliisiksi jos kriteereihin kuulu Pride-marssi?)
Eli me opimme tästä, että Suomessa tulee tästä päivästä lähtien pyrkiä:
– karkoittaa jokainen törkeään rikokseen sortunut maahanmuuttaja – ja perhe mieluusti mukana. Kaikki sosiaalituet säästötoimina lopetetaan. Oikeusjärjestelmä on riittävän kallis ja tällä porukalla rasitettu jo muutenkin.
– ei katsota sormien läpi näiden kunniakansalaisten jengiytymistä, pikkurikoksia eikä sosiaalietuus -rikkomuksia Miksi näitä ylipäätään pitäisi elättää?
– pisteytysjärjestelmä perusteeksi kaikelle maahanmuutolle. Ei Suomeen tarvita luku- ja kirjoitustaidottomia vuohipaimenia. Maataloudella menee kurjasti ilmankin ja vanhusten hoitajiksi ja eläkkeiden pelastajiksi tästä porukasta ei ole – eikä tule. Aika ja tarmo kun kuluvat oman kivikautisen kulttuuriperinnön suojeluun (vrt. Ruotsi). Sekä huumekauppaan mitä johdetaan moskeijoista ja kaukomailta. Ei ole kysymys löysistä kaverijengeistä ja pikkurikollista.
– järjestää tehokas paluumuutto-ohjelma sopeutumiseen haluamattomalle ainekselle. Joku takaraja tukien maksamiselle jos tulokas ei edes osoita halua työntekoon ja kielen oppimiseen.
– nämä selvät ja tarvittavat toimet vaativat irtisanoutumista EU:n toinen toistaan typerimmistä päätöksistä ja toisen maailmansodan aikaisista pakolaispykälistä – kohtahan meillä ei saa uunittaa edes silakoita..
– Kari Ilmarinen