Sisäministerin tiedotustilaisuuden jälkeen Suomen ylle laskeutui synkkä musta pilvi. Vaikuttaa, että Suomen johto ei edes aio sulkea rajaa sillä tavalla, että tulijoiden tuloa Suomen maaperälle aiotaan estää.
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan turvapaikanhakijoiden määrä itärajalla on edelleen pieni, mutta määrät ovat selvästi lähteneet nousuun. Tällä hetkellä puhutaan vielä joistakin kymmenistä tulijoista, ja jotka ovat saapuneet rajalle polkupyörin. Tulijat tulevat Irakista, Somaliasta ja Jemenistä.
Rantanen kyllä kertoi tiedotustilaisuudessa, että raja voidaan sulkea, mutta käytännössä tämä vaikuttaa tarkoittavan sitä, että tarkasti ottaen rajaa ei suljeta kokonaan. Huolestuttavaa tässä on juuri se, että rajan sulkeminen tarkoittaa sitä, että tulijat ohjataan yhdelle rajanylityspaikalle, jossa tulijoita pystytään kontrolloimaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen johto on valmistautunut ottamaan tulijat vastaan, mutta kontrolloidusti.
Tähän viittaa aiempi esimerkiksi Iltalehdessä puolustusvoimien eversti Matti Pitkäniityn lausunto, jonka mukaan Rajavartiolaitoksella on mahdollisuus saada rajan lähialueelta käyttöönsä tiloja ja muuta kalustoa, jos tulijamäärät lisääntyvät laajamittaiseksi.
Pitkäniitty kertoo, että valtio voi pakkovuokrata esimerkiksi kiinteistön omistajilta tiloja, kuten esimerkiksi kouluja, jonne tulijoita majoitetaan. Everstin mukaan tällaisia tiloja on katsottu jo etukäteen valmiiksi.
Mikään ei siis viittaa siihen, että Suomi tulisi toimimaan mahdollisen ja todennäköiseltä näyttävän invaasion edessä kuten Puola ja Baltian maat, eli rajalle ei ajeta tankkeja ja vesitykkejä estämään tulijoiden rajan ylitys. Vaikuttaa siltä, että Suomi aikoo ottaa vastaan joka ainoan tulijan, mutta ikään kuin ”hallitusti”.
Juuri tämä tässä on huolestuttavaa. Tulijoiden annetaan vapaasti tulla, mutta leikitään, että Suomi jotenkin kontrolloisi tulijoiden määrää. Myös pääministeri Petteri Orpo vahvistaa tämän. Hänen mukaansa rajalain 16. luvussa sanotaan, että valtioneuvosto voi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla yhteen rajanylityspaikkaan, jos se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi.
Tarkoitus ei siis ole mitenkään sulkea rajaa.