
Kansalle valehdellaan tällä hetkellä todella törkeästi, että raja olisi kiinni. Ei raja ole mitään kiinni. Jos tulija haluaa tulla Suomeen mistä tahansa, niin ei sitä kukaan estä.
Muutaman päivän media ja poliitikot ovat rummuttaneet rajojen sulkemista tulijavyöryn edessä. Kepeästi ovat henkselit paukkuneet ja moni uskoo, että raja on kiinni ihan oikeasti.
Mutta mikä on totuus?
Muutama kaakkoinen raja-asema on kiinni niiltä, joilla on passit ja paperit. Rajan ylitys on estetty näillä raja-asemilla molempiin suuntiin laillisesti liikkeellä olevilta ihmisiltä. Mutta jos kehitysmaista tuleva tulija saa edes toisen jalan Suomen puolelle missä tahansa raja-alueella, niin rajavartijat eivät tulijaa työnnä takaisin Venäjälle. Tulija otetaan vastaan pullahalien kera ja kuskataan Joutsenon vastaanottokeskukseen juomaan lämmintä kaakaota.
Aivan käsittämätön tilanne. Miten ihmeessä suomalaiset poliitikot saivat aikaan tilanteen, jossa ei ole kerta kaikkiaan sitten minkäänlaista järkeä. Ei saatana aivot sulaa tällaisen idioottimaisuuden edessä.
Raja suljettiin siis mm. Suomen kansalaisilta, jotka sattuvat syystä tai toisesta oleskelemaan Venäjällä ja pääsevät vasta nyt palaamaan Suomeen. Suomen kansalaiset joutuvat toisin sanoen tekemään tuhansien kilometrien koukkauksen jonkin avoimen pohjoisen raja-aseman kautta päästäkseen Suomeen, koska raja on nyt ”kiinni”. Ja heitä ei siksi voi päästää kaakkoisten raja-asemien kautta Suomeen.
Luit aivan oikein. Kaakkoisrajan rajanylityspaikkojen kautta Suomeen eivät pääse edes Suomen kansalaiset. Vaikka laissa erikseen sanotaan, että Suomen kansalaisella on oikeus päästä takaisin Suomeen. Nyt rajavartijat eivät päästä suomalaisia palaamaan Suomeen helpointa reittiä vaan ohjaavat tuhansien satojen kilometrien päähän pohjoisille rajanylityspaikoille.
Mutta kun kehitysmaista tuleva discoläpsyttäjä potkulautailee Vaalimaan raja-asemalle ja pääsee edes osittain Suomen rajavyöhykkeen puolelle, niin rajavartijat eivät työnnä läpsyttäjää takaisin Venäjälle vaan ottavat vastaan. Mutta se suomalainen turaani ohjataan jonnekin hevon kuuseen ylittelemään sitä rajaa.
Idioottimaisuus hipoo tällä hetkellä 100 prossan pintaan.
Kaiken lisäksi tulijoita ei estetä mitenkään tulemasta Suomeen, eikä niitä edes aiota estää. Tämä raja-asemien sulkemiskikkailu on vain suomalainen tapa pitää järjestystä yllä: ohjataan tulijat yhden tai kahden aseman kautta Suomeen, niin heitä on helpompi kuskailla busseilla vastaanottokeskuksiin.
18.11.2020 on Suomelle todella synkkä päivä. Melkein tässä toivoo, että Maria Ohisalo olisi ollut päättävillä paikoilla. Hän olisi sentään suoraan sanonut, että kaikki otetaan vastaan, mutta nyt leikitään jotain älyvapaata kuurupiiloa ja arvuutellaan ihmisille, että mitähän mahtaa tapahtua.