Suomi ei aio millään tavalla estää tulijoiden saapumista – kaikki otetaan vastaan

Suomen päätös rajojen sulkemisesta on osoittautunut aivan tuulesta temmatuksi huuhaa-puheeksi. Kaikki, jotka rajoille osaavat lompsia, otetaan vastaan. Ketään ei jätetä Venäjälle.

Pohjoisen raja-asemille on nyt alkanut virtaamaan tulijoita. Suomalaiset rajavartijat eivät millään tavalla yritä estää tulijoiden saapumista Suomeen, vaan kaikki otetaan vastaan hyvässä järjestyksessä. Tulijoille tarjoillaan alkulämmittelynä lämmintä juomaa, jonka jälkeen heidät kerätään bussikuljetukseen ja viedään yleisöltä salattuihin paikkoihin.

Esimerkiksi Sallaan (kuva yllä Sallan raja-asemalta) saapui tänään puolen sataa tulijaa, jotka otettiin rauhallisesti ja hyvässä yhteishengessä vastaan. Kenellekään ei sanottu ei-tervetuloa, vaan tervetuloa. Sallan rajavartijat lohduttivat pakkasen kiusaamia tulijoita, kesällä ei ole sentään ihan näin kylmää.

Nyt vaikuttaa todella siltä, että Suomi ei aio millään tavalla estää tulijoiden saapumista. Kaikki, jotka rajoille vain jaksavat konkoilla, heidät aiotaan ottaa vastaan. Venäjältä eri lähteistä tulleiden tietojen mukaan Suomen raja-asemia kohti lompsii satapäisiä miesjoukkoja, jotka saapuvat näinä hetkinä Suomen rajalle.