Kolme muslimia kiinni Tanskassa suuressa terrorismin vastaisessa operaatiossa


Tanskan poliisi teki torstaipäivän aikana suuria terrorismin vastaisia operaatioita ympäri Tanskaa. Useita muslimeja on otettu kiinni epäiltynä terrori-iskujen valmistelusta.

Kööpenhaminan poliisi tiedotti päivällä, että poliisi epäilee useiden terrori-iskujen olleen valmisteilla. Turvallisuuspoliisi PET:in mukaan kolme henkilöä on otettu kiinni ja heillä on yhteyksiä myös Tanskan kovamaineisimpaan uustanskalaisista koostuvaan jengiin Loyal to Familiaan.

Myös Hollannissa on tehty kiinniotto, joka liittyy Tanskan tapahtumiin.

Poliisi kertoi loppujen lopuksi melko vähän ja vetosi siihen, että asiaa tutkitaan ja tutkinta on kesken. Kiinniottoja on tapahtunut ainakin Odensessa ja Århusissa. Joitakin kytköksiä sanotaan olleen al-Qaidaan, joka vaati aiemmin syksyllä tekemään terrori-iskuja Tanskaa vastaan. Tämän jälkeen Tanska nosti terroriuhkaa viisiasteisella asteikolla tasolle neljä.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen sanoi medioille, että poliisi esti mahdollisesti monta terrori-iskua.

– Tilanne on nyt erittäin vakava, niin vakava kuin se vain voi olla, Frederiksen sanoi.

– Tanskassa asuu ihmisiä, jotka eivät halua meille tanskalaisille mitään hyvää, jotka vastustavat demokratiaamme, jotka vastustavat vapauttamme ja koko tanskalaista yhteiskuntaa, kaikessa sen mukanaan tuomassa hyvässä – vapaudessa ja sukupuolten välisessä tasa-arvossa, pääministeri kertoi edelleen.

Poliisi sai kiitosta pääministeriltä kuten ulkoministeri Lars Løkke Rasmussenilta.

 


13 thoughts on “Kolme muslimia kiinni Tanskassa suuressa terrorismin vastaisessa operaatiossa”

  1. Miksi helvetissä niitä muslimeita otetaan maahan, kun tiedetään, ettei kusiaiset halua mitään hyvää Tanskalle ja demokratialle? Tanskassa sentään on sellaiset poliitikot vallassa, joilla on tahtotila tehdä jotain asioille. Missä musulmaani, siellä terroristi ja näin ollen iso ongelma.

    1. No ja, vähän aikaa sitten tanskalaiset poliitikot reagoivat alati pahenevaan muslimivaaraan käskemällä tanskalaisia äänestäjiään olemaan polttamatta Koraaneja, ettei vain suututettaisi Mahtavia Herra Muslimeja.
      Tämä sillä saatiin aikaan.
      Osoitettiin heikkoutta ja pelkoa, ja terroristi-iskua alkoi saman tien pukata.

      1. Seuraavaksi kielletään terrorismin vastainen toiminta.

    2. Katsos muzlimit ovat rauhallisia ihmisiä ja izlam tarkoittaa rauhaa. MIllään izlamilla ei ole mitään tekemistä izlamilaisen terrorismin kanssa. Eikä kukaa muzlimi kiroa muita uskontoja 5 / 7 päivää vikkossa mozkeijassaan Itse muzhamed oli suuri rauhan profeetta, ei tappanut juuri ketään. Joten kyllähän muzlimien pitää päästä maahan. Kun ne vielä kertovat, että izlami on aabrahaminen uskonto, jossa nyt vaan sattumalta imetään kiveä ja kivitetään saatanan kivipatsasta izlamin pyhimmässä kaupungissa.

  2. Kaikki länsimainen on myrkkyä! Paitsi sossurahat.

    Muslimit ovat syöpää.

    1. No kun kaikki hyvä tulee muslimille Allahilta, vaikka sitten vääräuskoisten verorahoista maksettujen sossutukien muodossa.

      1. Kyllä se Allah sitten on maaginen jätkä. On soluttautunut länsimaisiin pankkijärjestelmiin josta jakelee anteliaasti rahaa seuraajilleen. Digitallah on suuri!!!
        Muslimit on samaa älytasoa kun afrikan neekerit jotka näkivät taivaalla lentävän jumalia jotka tiputtivat heille ruokaa ja lääkkeitä.

      2. Taidat sekoittaa cargo-kulttiin Tyynenmeren saarilla. Siellä uskottiin, että Jon Frum saapuu taivaalta ja tuo paljon hyvää tullessaan. Häntä varten raivattiin lentokenttiäkin.

  3. Noita hulluja kiihkomuslimeja on vaan niin paljon jo länsimaissa ja ovat verkostoutuneet että valitettavasti isompi isku on tulossa jossain vaiheessa ja ruumiita tulee.Itse välttelisin esim. joulun aikaan kasvukekusten isoja tapahtumia.

  4. Uutisoinnin perusteella voinee päätellä Suomen Itärajan avauksen syyksi sen, että mukamas tarvittiin jälleen monisatajopoinen kemuannos todistamaan maailmalle Venäjän arktiset aikeet.

    1. Oulussa tarvitaan Jopoja. Vajaa miljoona pusketaan (uudestaan) rahaa priimakuntoisten pyöräilyreittien kunnostukseen ettei riippamulkkuisten volttikuskien pallit ala väpättämään liikaa. Sitten on hyvä taas keulia nugetti huulessa menemään.

  5. Eikös nämä rauhanlähettiläät ole hamasmulkkuja? Niitä samoja joiden puolesta myös Suomessa marssitaan ja vingutaan aselepoa Gazaan nyt kun ne saavat siellä pahasti turpaansa.
    Vasemmisto Suomessa tulisi pöksyihinsä mikäli näiden persläpien terroriteot onnistuisi.

  6. Uskomatonta, Musulmaaneja otettu kiinni ! Rauhan uskonto, Pyllistelijät aina syyttömiä, kun Islam. Muslim työvapaa, AjaTOLLO laittaa rahua seinään, kameli – neekeri – somali vain hakee seinästä. Myös sähön suht ajaTOLLO osaava, suoraan seinä, eri kuin rahua. Abdullah kiitosPYLLISTÄÄ ja iloPIEREE islam .

Comments are closed.