Tämän kertaisen gallupkyselyn voittaja oli ylivoimaisesti Jussi Halla-aho. Hän sai 72 % äänistä. Seuraavalle sijoille pääsivät äänestämättäjättäminen ja kirkkovene. Muilla ehdokkailla ei käytännössä ollut mitään jakoja gallupissa. Loput ehdokkaat saivat vain yksittäisiä ääniä, toiseksi tullut konkreettinen ehdokas Essayahkin sai vain 13 ääntä, kun ääniä annettiin 660.

Äänestämättä jättäminen sataa vinosti Peksulin laariin.
Jos Jussia ei olisi ehdokkaana, kirkkovene olisi erinomainen vaihtoehto.
Cthulhu.
Miksi tyytyä pienempään pahaan?
Peksuli ? Tarkoitatko PekkaPerse ? Sama joukkue sinun kanssa ? Käykö tukkataituri myös laittamassa sinun hius, kun lähdet iltamiin ? Pekan kanssa ?
Kertonee jotakin kun osasit tuollaisen ”hellyttelynimen” kertoa.
Saat kuule pitää ihan hyvänäsi.
Mitä muuten yrität sanoa ?
Olet ikään kuin Pekkulin puolella, mutta kuitenkin suhtaudut foobisesti hänen edustamaansa ihmisryhmään.
Toivottavasti kansa on yhtä viisasta kuin PT-median kuluttajat.
Valitettavasti suuri enemmistö on kuutamolla.
Kun miettii, jotta meneekö äänestämään, pitää miettiä, että annanko ääneni suosikilleni tai vähiten haitalliselle, vai jätänkö äänestämättä ja tuen sillä kaikkein haitallisimpia.
vaikka hula-aho olisi pressa niin Mitään Ei Tapahtuisi koska peli on menetetty
Jos viralliset gallupit on samaa laatua mitä yken uutiset muutenkin vaaleista ?
YLE
12.12.
Kannattajakorttien viimeinen jättöpäivä on tänään.
Helsingin sanomat 12.12:
Aiemmin tiistaina Väyrynen kertoi tiedotteessa, ettei hän ole saanut kasaan tarvittavia kannattajakortteja ja että valitsijayhdistys ei aikoisi siksi toimittaa kerättyjä kannattajakortteja vaalipiirilautakunnalle.
SE, ettei kortteja ehkä ole vielä tässä vaiheessa tarpeeksi, ei välttämättä ole este Väyrysen ehdokkuudelle. Jätettyä hakemusta voi nimittäin täydentää ehdokasasettelun vahvistamiseen asti, vaalipiirilautakunnasta kerrotaan.
Ehdokasasettelu vahvistetaan 21. joulukuuta. Menettelyllään Väyrynen onnistui siis hankkimaan itselleen noin viikon lisäaikaa kannattajakorttien keräämiseen.
Ihan mielenkiinnosta kysyn mitä väki luulee että suomessa muuttuisi jos Halla-aho olisi presidentti? Loppuisiko pakolaisvirta kokonaan kun koko 2010-luvun aikana ja sen jälkeen väkeä on lapannut sen 200-400 per kuukausi sisään?
Alkaisiko Halla-aho puhua kriittisesti EU/euro ongelmista kun juuri on todennut että suomen paikka on siellä?
Itse en näe mitään merkitystä sillä kuka on presidenttinä kun valta on niin pieni verraten vaikka USA presidenttiin, toki jos Pekka tulisi niin ehkä hän saisi jotain aikaan kun häikäilemättömästi käyttisi valtaa kun taas muut vain jatkavat samaa mitä tähän mennessä.
Äänestä sitten terroristi presidentiksi, kerran alaikäisiä perseeseen nussiva hintti on ainoa, jolla on jonkinlaista valtaa ollessaan ko virassa. Korostan vielä, että 16-vuotias on alaikäinen, vaikka saa sitä laillisesti perseeseen vetääkin.
Jos Jussi on pressa niin Milan Jaff pysyy vankilassa. Jos presidenttinä on islamia rakastava vasemmistoliberaali homo maanpetturi niin Milan Jaff armahdetaan alta aikayksikön.
vaikka hula-aho olisi pressa niin Mitään Ei Tapahtuisi koska peli on menetetty
Suomen johtajat ovat lampaita jotka rakastavat Bryssää. 80% Suomen lainsäädännöstä tulee Brysselistä, ja tämä on lampaille helppo tekosyy olla tekemättä mitään järkeviä (kovia) päätöksiä. Lammas antaa Bryssän päättää asiat, ja lammas vetäytyy sivuun, nauttii hyvästä palkasta sekä kivasta julkisuudesta.
Miettinyt että kuka viitsii lähteä äänestyspaikalle raapustamaan kirkkoveneen tms. Varmaan ovat alle 20v.
Luotettavampi se keneltä kysytään
Hesarin tekemässä kyselyssä Halla-aho oli aivan peppupekan kannassa ja veikkaan että menee ohi.
Sydän-Hämeen Lehti on Nettikysely: Minkä kouluarvosanan annat presidenttikaudesta Sauli Niinistölle?Kun kävin laittamassa arvosanan, niin silloin nelosen oli antanut jo 79%
Kansan syvät rivit puhuu aivan muuta, mitä valtamedia on kertonut.Koskahan kysely suljetaan?
Niitä Kansan Syviä Rivejä edusti siinä gallupissa peräti 1 296 äänestäjää.
Toisessa gallupissa Halla-aholla on 12 % kannatus ja toisessa 18%. Kolmannessa 20 % ja neljännessä 15 %. Kyllä nyt on korjauskertoimia käytetty, kun gallupit on julkaistu viikon sisällä
Kemissä on annettu ennakkoääniä eduskuntavaalien 2023 äänestyslipuilla. Voi jumalsuta mitä tunarointia. Pisa on oikeassa, lukutaito on romahtanut. Kuka halvatun pelle on laittanut eduskuntavaalien 2023 liput jakoon ja kuka tollo on mennyt niillä äänestämään. Kertoo paljon myös kemiläisistä.
Nyt vaan kannattajien olisi singahdettava oikeasti äänestyspaikalle, jotta 30v SUOMEA TERRORISOINEELLE Suvakki-Falangille saataisiin paskamainen järkytys ja lopullinen stoppi. Eli pakottakaa ne kämyt nyt äänestyspaikoille, sohvan pohjalta krapulaisena öristy ”kannatus”, ei realisoi vielä mitään.
Kerro nyt vielä miten ne pakotetaan sinne?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18225599/rovaniemi-suomi24#comment-125732463