Poliisin uusi nuorten ryöstörikollisuutta koskeva selvitys on julkaistu


Tuoreen poliisissa tehdyn selvityksen mukaan nuorten ryöstörikosepäilyjen määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina, erityisen paljon vuoden 2021 jälkeen. Merkittävintä kasvu on ollut alaikäisten kohdalla ja etenkin alle 15-vuotiaiden ikäryhmässä.

Rikosnimikkeittäin tarkasteltuna kasvu on ollut lukumäärällisesti merkittävintä perusmuotoisia ryöstöjä koskevissa epäilyissä, ja prosentuaalisesti eniten ovat lisääntyneet ryöstön yritykset. Raportin mukaan ryöstörikosepäilyjen määrä on kasvanut sekä suomalaistaustaisilla että ulkomaalaistaustaisilla nuorilla. Kasvua on ollut viime vuosina usean eri poliisilaitoksen alueella.

Tarkastelu perustuu poliisin tietoon tullutta rikollisuutta koskeviin tilastoihin sekä rikosilmoitustietoihin. Raportissa on tarkasteltu nuorten ryöstörikollisuuden kehitystä eri ikä- ja väestöryhmissä sekä kuvattu ryöstörikoksiin liittyviä teonpiirteitä.

Teonpiirteiden yksityiskohtaisemman tarkastelun perusteella ryöstörikoksia tehdään entistä useammin kaduilla, linja-autopysäkeillä ja asuinalueiden läheisillä metsäalueilla, kun taas kauppoihin kohdistuneet ryöstöt ovat vähentyneet selvästi. Teoissa käytetään usein väkivaltaa, joka on useimmissa tapauksissa lyömistä ja potkimista. Monet ryöstörikoksista liittyvät päihteisiin, ja epäillyllä on myös usein mukanaan teräase.

Ryöstörikokset kohdistuvat usein toisiin nuoriin

Alle 21-vuotiaan nuoren tekemän ryöstörikoksen uhri on useimmiten toinen nuori. Sekä ryöstörikosten uhrit että epäillyt ovat entistä nuorempia.

– Alle 21-vuotiaita nuoria koskevien rikosepäilyjen tarkastelu antaa viitteitä siitä, että nuoret ryöstävät esimerkiksi tuttaviaan ja saman koulun oppilaita useammin kuin ennen. Silti suurimmassa osassa nuorten ryöstörikoksia uhri ei tunne tai tunnista tekijää, kertoo tutkija Laura Heiskanen Keskusrikospoliisista.

Nyt julkaistu raportti pyrkii lisäämään tietoa nuorten ryöstörikollisuudesta ja siihen liittyvistä teonpiirteistä. Raportissa on pyritty tarkastelemaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti sitä, millaisia muutoksia nuorten ryöstörikollisuudessa on havaittavissa ja liittyykö tekoihin kokonaan uusia piirteitä.

– Nuorten ryöstörikollisuudessa on havaittu uusia erityispiirteitä, kuten nöyryytysväkivaltaa, tekojen kuvaamista ja merkkivaatteiden sekä niiden kopioversioiden ryöstämistä. Lisäksi viime vuosina on ilmennyt myös sähkötupakkaan liittyviä tapauksia, joihin liittyy usein ennalta sovittu kaupantekotilanne, Heiskanen kertoo.


27 thoughts on “Poliisin uusi nuorten ryöstörikollisuutta koskeva selvitys on julkaistu”

  1. Kivuliaiden pikaseuraamusten uhka on ollut ikiaikainen lasten ja nuorten keppostelua ennalta ehkäisevä tekijä.
    Koskapa sellainen on sittemmin ihan vallan lailla kielletty, niin tuli on nyt vapaa muillakin kuin tuhopolttajilla.

  2. Poliisihan valitti ettei nuorille alaikäisille mahda mitään. Nyt kun jo jopa 9-vuotiaat ryöstelee veitsellä uhaten suomalaislapsia niin tilanne alkaa olemaan jo aivan uskomattoman käsittämätön. Siis viranomaiset, poliisi, lastensuojelu ei mahda näille matuipanoille mitään koska laki ei sitä salli. Mitä sitten pitäisi tehdä? No jumalauta, muuttaa lakia! Suututtaa tämä jengirikollisuus koska tavattomasti aikaa hukattiin ennen kuin edes suostuttiin myöntämään sen olemassaolo. Kiitos näiden v**** ohisalojen ja muiden viheridioottien. Ja poliisi nimenomaan sanoi ettei pelkillä pehmeillä keinoilla selvitä vaan on myös harkittava kovia keinoja. Koppihoito, jota suosittelin jossakin kommentissa jokin aika sitten olisi tehokas rangaistus. Siellä kun nuori viruu yksin, on aikaa miettiä kepposiaan.

    1. Pehmoileville poliiseille ja oikeusistuimille ne vaan nauravat.

    2. Mutta kyllähän sinä sisar mari hyvin tiedät, että viidesosa Suomen kansasta HALUAA tätä ja kolme viideossaa peesaavat niitä tietämättä itsekään miksi.
      Ei se viimeinen,meidän viideosamme pysty lakeja muuttamaan, kun muut eivät halua niitä muutettavan.

      1. Tiedänhän minä toki sen. Oli vain päästeltävä vähän höyryjä mutta kuitenkin nyt kai jotain uudistuksia on tulossa. Jää nähtäväksi mitä ne sitten ovat. Tulipa Oharisalosta mieleen Jarkko Tontin mainio pakina suomalaisen vasemmiston ja toimittajien vinoutuneisuudesta. Kannattaa lukea. Tontti puhuu täyttä asiaa. https://www.verkkouutiset.fi/a/hamasin-hyodylliset-idiootit/#6be24b11

    3. Kun keskustellaan lastensuojelusta, on ihmetyttänyt se, että kun puuttuvat melko herkästi kantis perheiden ongelmiin, niin nämä uusi nokia perheet jne, pääsevät kuin koira veräjästä. Siellähän niitä lasten turpaan vetämisiä onkin. Muusta puhumattakaan. Siellähän oikein kasvatetaan haista vitya auktoriteeteille, kuten opettajille tai vääräuskoisille.

      1. Ei ole kyllä lastensuojelu omaa alaani lähelläkään mutta voisin kuvitella sen rasisminpeikon pelon väijyvän siellä taustalla. Siksi kantasuomalaisten perheisiin on varmaan helpompi puuttua kuin matujen.

      2. Juuri se rasismin pelko. Olihan siitä suuri juttu, esim iltapäivä lehdissä , muistaakseni syksyllä, missä kautta rantain opettajat antoivat ymmärtää, että ongelma on siinä että heidän aika menee siihen, kun on oppilaita jotka ovat oppineet lukemaan jo äidinmaidosta/satukirjat/aku ankka/leikitään sekä lasten itseluottamusta omaavat lapset versus täysin sekopäisiä islamin mukaan kasvatettuja hirviöitä. Niin mikähän se ongelma on?

      3. No kun se islamilainen kasvatus- ja muukin väkivalta nyt vaan on sellaista parempaa väkivaltaa, saattaisi soma Li Lystikäs sanoa.

      4. Sen lisäksi, että punaviherkommunistien väkivalta on parempaa, se on myös oikeutetumpaa Lin itsensä sanomana. Li hyväksyy myös ideologisen työttömyyden, joka sopii kommunistin maailmankuvaan täydellisesti. Tuossa verkkouutisten linkin jutussa on kyllä tylyä kertomaa, kuinka tätä maata tietyllä tavalla hallitaan median kautta vasemmistoaatteella, huolimatta hallituksen väristä. Monelta puuttuu medialukutaito suodattamaan punavärin pois uutisista.

      5. Vallankumoukset tapahtuvat kai yleensä silloin kun kansan enemmistön olot muuttuvat riittävän kurjiksi.
        Suomessakin tuollainen kurjistuminen saataisiin aikaan siten, että kaadetaan (velka)miljardit maailmalle ja samalla täytetään Itä-Suomen kymmenet tuhannet tyhjät kiinteistöt kehitysmaalaisilla, jotka kuitenkin valuvat pian Suur-Helsinkiin

      6. Ei siitä seuraa mitään muuta kuin suomalaisten kasaantuminen kaduille kerjäämään ja myymään seksiä itkien miksi Äiti Hallitus on heidät hylännyt.

  3. Kyse on lähinnä tummaihoisten harjoittamasta ghettokulttuurista, joka onneksemme on rantautunut hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena Suomeenkin antaen hyvälle nuorisollemme terveellisen muistutuksen siitä, että kaikenlainen wokeilu, pullanössöily ja muu soijansyönti ei takaa sitä, etteikö neekeri varastasi kopiovuittonia olalta ja canadagoosea päältä, vaan pitää harjoittaa terveitä elämäntapoja, korkeaa moraalia ja olla aina valppaana puolustamaan itseään ja läheisiään.

    1. Raippakulttuureista tulleiden seuraamuskäsitykset ovat jotakin muuta kuin pohjoismainen seuraamuskäytäntö.
      Tuon ristiriidan seuraukset ovat kuin se, että joku työntäisi sontaa Tolkun Ihmisten postiluukusta sisään

  4. Hyvinkään koulun nimi on Tapainlinnankoulu.

    Tapa-in-linnankoulu

    1. Lapsille hoetaan 9 vuotta sanaa

    Tapa ( inlinnankoulu )
    Tapa ( inlinnankoulu )
    Tapa ( inlinnankoulu )
    Tapa ( inlinnankoulu )
    Tapa ( inlinnankoulu )
    Tapa ( inlinnankoulu )
    Tapa ( inlinnankoulu )
    Tapa ( inlinnankoulu )

    ​Tapa on komparatiivi eli käskymuoto. Tapa=tappaa

    Mitä lapsistä tulee ?

    Hyvinkäällä tapahtuu nyt eniten henkirikoksia koko Suomessa.

    Murhia Hyvinkäällä keskimäärin vuodessa 8,07 per 100 000 ( vuodet 2016-2019 )

    Vuosi – henkirikokset.

    2019 – 4
    2018 – 2
    2017 – 2
    2016 – 7

    https://yle.fi/a/3-11383347

    Hyvinkäällä asukkaita 46 480.

    1. In tarkoittaa ”muodissa.”

      Tapa-in-linnan koulu

      Hyvinkäällä tapahtuu nyt eniten murhia per 100 000 koko Euroopassa, joten tapa on todella muodissa.

      Top 10 deadliest European cities

      5. Debrecen, Hungary had a murder rate of 3.0 per 100,00 in 2017

      4. Marseille, France. Marseille in 2017 had a murder rate of 3.5 per 100,000 for a population

      3. Klaipeda, Lithuania. Klaipeda had a murder rate of 3.9 per 100,000 in 2017

      2. Vilnius, Lithuania. Vilnius also had a murder rate of 3.9 per 100,000 in 2017

      1. Kaunas, Lithuania. Kaunas is the deadliest city in Europe with a significantly higher murder rate of 5.4 per 100,000 as of 2017

      https://www.foxnews.com/world/top-10-deadliest-european-cities

      1. ​2020:

        Henkirikoksista epäiltyjen määrä on kasvanut huimasti tänä vuonna aiempaan verrattuna etenkin Itä-Uudellamaalla. Tänä vuonna jo 23 ihmistä on ollut epäiltynä henkirikoksesta alueella, kun viime vuonna vastaava luku oli seitsemän ja edellisvuonna 12

        https://yle.fi/a/3-11656076

      2. Kaupungin nimeksi lienee aiheellista muuttaa Pahankaa.

      3. Ei-Hyvinkään, vois olla yksi nimen muutos, kylttejä ei tarviis paljonkaan rukkailla.

      4. Ja Tapponen pormestariks, ehdottomasti.

    2. Mies murhattiin julmasti keskellä Hyvinkäätä – henkirikokselle ei löytynyt motiivia, tekijälle elinkautinen

      Mikkola löi uhria ensin kasvoihin, minkä johdosta tämä kaatui maahan. Tämän jälkeen Mikkola alkoi puukottaa uhria eri puolille kehoa.

      Tutkimuksissa uhrin kaulasta löydettiin yhdeksän, päästä seitsemän, ylävartalon etupuolelta ainakin neljätoista ja alaraajoista kolme teräaseella tehtyä vammaa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mies-murhattiin-julmasti-keskella-hyvinkaata-henkirikokselle-ei-loytynyt-motiivia-tekijalle-elinkautinen/8669322

      1. Vajaan kymmenen vuoden takaa Hyvinkäältä muistuu mieleen kun poliisi julkaisi hyvin hämärän kuvan parista etnoraiskaajasta vasta kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen.

        (se oli sitä aikaa kun pämi-Petteri piteli Tornion puomia ylhäällä ja väitti turvapaikanhakijoiden motiivien epäilemistä rasismiksi ja ehdokas-Pekka julisti että turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen määrällä ei ole ylärajaa)

    3. En halua vähätellä lainkaan kommenttisi sisältöä mutta vaatii hieman pidemmän tilastollisen seurannan jotta saadaan luotettava ’murder rate’ luku per 100 000 asukasta. Tuo muutaman vuoden negatiivinen kehitys lasketaan vielä tilastopiikiksi.

      1. Myös vuosi 2024 on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle

        Miestä puukotettiin kaupan edessä Hyvinkäällä

        https://yle.fi/a/74-20067527

        Hyvinkään nuoriso myös rääkkäsi metelillä jatkuvasti yhtä lähes liikuntakyvytöntä 80 vuotiasta syöpäsairasta vanhusta. Tietty se kuoli.

  5. Saksan lehtien kommenttipalstoilla kysellään nykyään usein tekijän etunimeä.

  6. Kaikki, mikä on tapahtunut Ruotsissa jo viitisen vuotta sitten, tapahtuu myös meillä. Päättäjät ovat vaan niin toivottoman sinisilmäisiä ja yltiöhumaanisia tai sitten vaan yksinkertaisesti tyhmiä, että kuvittelevat, että samanlaisella pullahalaamisella kuin naapurissa päästäisiin erilaiseen lopputulokseen. Yhteiskunta, jonka pitäisi antaa suojaa varsinkin lapsille, mutta ei sitä tee, on mätä.

  7. Kyllähän tämän päivän kylvetään kaaosta länsimaisiin lintukotoihin, kuka ja mikä, hmm siinä kysymys. Väkivalta ainakin on lisääntynyt pirusti muutaman vuoden aikana. Jaa a mihinkähän vielä menee.

Comments are closed.