Helsingin poliisi epäilee taksikuskia useista seksuaalirikoksista

Helsingin poliisi epäilee 42-vuotiasta taksinkuljettajaa kolmesta seksuaalirikoksesta, jotka kohdistuivat kehitysvammaisiin henkilöihin. Epäillyt rikokset tapahtuivat taksissa 6.–9. marraskuuta 2023.

Rikosnimikkeet tapauksissa ovat raiskaus, seksuaalinen kajoaminen ja seksuaalinen ahdistelu. Epäilty toimi asianomistajien kuljettajana muun muassa erilaisten asumisyksiköiden ja päivä- ja työtoimintapaikkojen välillä.

– On mahdollista, että epäilty on kohdistanut samankaltaisia tekoja muihinkin henkilöihin. Kuulusteluissa hän on kieltänyt tehneensä epäiltyjä rikoksia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Antikainen.

Poliisi kehottaa esimerkiksi kehitysvammaisten tai toimintarajoitteisten henkilöiden kanssa työskenteleviä olemaan yhteydessä, jos asiakas on tuonut esiin jotakin seksuaalirikokseen viittaavaa. Tietoa voi olla esimerkiksi päivä- ja työtoimintojen sekä autetun, ohjatun ja tuetun asumisen paikkojen henkilökunnalla sekä toimintarajoitteisten henkilöiden läheisillä.

Epäilty vangittiin 14. marraskuuta, ja hän on edelleen vangittuna. Hän on syyllistynyt erilaisiin seksuaalirikoksiin myös aiemmin, mm. lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön viime vuoden aikana ennen nyt esille tulleita rikoksia ja sitä ennen vuonna 2021 pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

– – –

Joidenkin epäilyjen mukaan kyseessä olisi taksiraiskaajana tunnettu Arian Rezaji, sillä monet merkit täsmäävät kyseiseen mieheen. Kyseessä on kuitenkin eri mies, sillä Rezajihan sai elokuussa 2021 kuuden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistuksen useista taksimatkan aikana tehdyistä raiskauksista. Teot ajoittuivat 2019-2021 väliselle ajalle.

Koska tuolloin oikeus määräsi Rezajin suoritttamaan suoraan vankeuttaan, niin hän ei ole ehtinyt vapauta tekemään näitä uusia rikoksia, vaikka olisikin ensikertalainen. Ensikertalainen istuu tuomiostaan puolet, eli tässä tapauksessa 3 v 1 kk 15 pv, eli Rezaji vapautuu joskus kevään-kesän aikana.

Subscribe
Notify of
guest
33 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
jorma

Villi taxi varmastikin. Kiitos Berner tästäkin.

Sonny

Nämä on kilpailutettuja kyytejä jotka kaupunki maksaa.

Qroquius KadD

Arjalainen Resujari ei ole ehtinyt tekosiaan uusimaan, mutta tämäpä veijari on.
Entisyyttä seksuaalirikoksista useamman tuomion verran mutta mitäpä siitä, laitetaan vaan sälli ajamaan kehitysvammaisten kyytejä.
Mikä voisi mennä pieleen?

Huru-ukko

Jos ja kun kantasuomalainen hakeutuu toimimaan ko. työpaikoissa hän joutuu selvittämään ns. sukunsa sikaa myöten ja tehdään myös vähintään suppea turvallisuusselvitys. Ja usein myös laaja turvallisuusselvitys.
No, kehatiraksarit on erikseen, vhän kuin Sulo Vilen tankki täyteen sarjassa: No ku halvalla sain, eli kilpailutetaan nää ajot ja kuka halvimmalla ajaa saa homman. Ammattitaidosta ja muusta turhasta ei puhuta mitään.
Tsadin sossuvirastossa lie paljonkin märkiä nansoja ollut ennen tämän suharin kiinnijäämistä. Ja lie vieläkin. Eihän he ole mitään väärää tehneet vaan tämä ”reppana” jolla nyt sattui olemaan hätätula eikä kamelia tai vuohta paikalla. Ja se taksi-mersun pakputkin on kylmä näin talviaikaan. Ja jos oli patteriauto ei siinä ole edes sitä pakaria.

Sherlokki suvakko

”Halvalla sai” ja kehtas ruoja periä siitä vielä maksunkin!

Qroquius KadD

Ei se oo hullu kun pyytää vaan se kun antaa.

japadappaduu

Mitä sinä sanoa, onko minu taxi jotai vikaa?

vity minu GPS näyttä tänne metsä

No näähän on jo peruskauraa. Tyttäreni luokkakaverin ajoi somppukuski kuoliaaksi muutama vuosi sitten. Ajeli ns vastaantulevien kaistalla. Espoo. Ja tätä taksi menoa kehuvat kilpaa, että ihanaa kun on monikulttuurisuutta. Wolt kuskeille on annettu selkeät ohjeet. Älä raiskaa näin kärjistäen.

Huru-ukko

Ei se woltin ohje mitään kärjistystä ole. Täyttä totta, näin heitä ohjeistetaan. Älä raikaa, älä edes ajattele mitään siihen liittyvää..

rouvalle tuli pitsa. saako olla muuta?

Ja sitäkin ohjeistusta olivat suomalaiset ämmät arvostelleet. Ei tarvitse lähteä baariin tms kinuamaan drinkkiä tms. Tilaa vain pizza niin all inklusive. Vai miten se meni? En ihmettele enää yhtään, että sukupuoli taudit ovat levinneet hälyttävää tahtia, esim pk seudulla.

Rokadi

Ai, että netin tupauunot löytävät tosiaan yhden epäillyn ja kun tämä ei sitten ole mahdollinen, niin kukahan se voisi sitten olla?
Samanlaisiahan on pilvin pimein. Pitäisi sanoa, että se voi olla kuka tahansa haittamaahanmuuttajataksi. Skaalaa kaventaa ainoastaan se, että tällä on aiempia rikoksia, mutta onko niistäkään tuomioita?
Seksuaalirikollinen vo kunnan kanssa tehdyllä sopimuksella olla kuljettamassa vaikkapa kehitysvammaisia. Mitä kaikkea muuta tapahtuukaan kuljetuksissa, hoitolaitoksissa tai kotipalveluissa?
Sosiaalidemokratiaan ei todellakaan kuulu oman kansan etusijalle asettaminen.

Kaarlo

Olisiko tässä kuitenkin se tyypillinen lausunta, että kun ei ole mainittu, että kyseessä on Suomalainen mies, niin silloin on kyseessä kantasuomalainen mies. Hetkinen, nyt tässä taitaa mennä puurot ja vellit sekaisin. Sehän kuitenkin aina muistetaan lausua, että kyseessä on Suomalainen mies, vaikka se mies sitten aiheuttaisikin sitä jännää etnistä pöhinää.

Joppos123

Niin no, ennen Sipilän ja säälikansalainen Bernerin kujeita Suomen taksit olivat lienee maailman luotettavimpia. Toivat asiakkaan kotiovelle ja varmistivat, että asiakas pääsee myös sisään kotiansa asti. Silloin mulkut ryöstivät tai tappoivat taksikuskeja.
Nyt on ihan päinvastoin. Asiakas ei ikinä voi olla varma minne viedään, millä hinnalla ja jos olet nainen niin tuleeko kylkiäisenä ”suostumuksellista ylläriseksiä”.
Kiitos kepu ja Berner.
Joskus aikoinaan kun olin vielä firman hommissa ja tulin väsyneenä kuuden viikon pätkän jälkeen Balkanilta niin otin taksin kentältä kuten aina ennenkin.
Kuljettajana joku savunahka.
Sanoin osoitteen ja nukahdin melkein samantien. Hetken päästä ihmettelin mitä vittua me seilataan kehä ykköstä kohti Lahden väylää.

Joppos123

Kysyin kuskilta mitä me täällä tehdään? Se sönkötti jotain TomTomeista ja muuta paskaa. Ajattelin antaa olla.
Kun päästiin oikeaan osoitteeseen niin summa oli nelinkertainen siihen mitä normaalisti. Sanoin etten maksa. Olin muutoinkin aika vittuuntuneessa tilassa kun oli sattunut kuolemantapaus samalla viikolla meidän porukoissa ja nyt joku vitun kikkarapää yrittää kusettaa.
Se alkoi jänkkäämään. Sanoin notta soita poliisit niin katsellaan.
Maksoin loppupelissä sen minkä aina olin maksanut, eli normihinnan.
Siitä lähtien en ikinä ole lähtenyt kähtävän tai kasipallon kyytiin. Vituttaa vääntää niiden kanssa.

Joppos123

Yhden ainoan kerran homma toimi lentoasemalla kun kuskina oli kasipallo. Firman nimi oli Veljekset Kovanen.
Hieno auto.kuski oli puku päällä ja ei länkyttänyt paskaa kyydin aikana kun huomasi, että asiakas oli väsy.
Hinta oli se mitä pitikin.
Pitää arvostaa laatua.
Ainahan noista hommista tuli väsyneenä kotiin. 6-8 viikkoa toimintaa ja viikko kotona.
A-maassa oli taas ihan eri jutut ja kyydit.
Silloin tuli ajettua Tampereelta taksilla kotia. Omaan piikkiin tottakai.

de ja vu

Tässähän on jotain tuttua.

Joppos123

Onko ollut samanlainen kyyti?
Nykyään jos lentokentältä ottaa taksin niin saa luovia aika monen kädellisen ohi ennekuin löytää valkoihoisen.
Ne ovat aika useasti serbejä tai polakkeja.
Itse ajan nykyisin auton lentokentälle. Alle kaksi viikkoa parkissa tulee halvemmaksi kuin taksikyydit.
Nytkin autolle on varattu paikka. Seuraavaa reissua varten.

Joppos123

Ei tartte vääntää kähtävien kanssa. Ei vaan jaksa.

muuammiäs

Kyllä sen taksiraiskaajan täytyy olla joku Savosta, P-Karjalasta tai Lapista tai jostain Hesaan muuttanut peräkammarin poika. Eihän sitä nyt voi edes ajatella, että joku henkensä kaupalla sotaa paennut kaveri vaikkapa Lähi-idästä, joka on äärettömän kiitollinen Suomelle siitä että sai turvapaikan ja taksiduunin, voisi edes kuvitella raiskaavansa asiakkaan. Ei hyvänen aika sentään.

Joppos123

Eikös kysymyksessä ole sama Pekka tai itseasiassa muhammed joka on raiskaillut ennenkin?
On se vittu kumma kun tuollaista paskaa ei saada kaduilta pois.
Toivon jokaiselle demlan tuomarille joka röörin väkivaltaista raiskausta. Ehkä se vähän opettaisi mistä on kysymys.
Tai voihan se olla, että ne tykkäisi.

Qroquius KadD

Seksuaalirikollista entisyyttä on useammankin tuomion verran, mutta mitäpä tuosta.
Raiskailkoon vaan suomalaisia kehitysvammaisia, mphähähähääää!

Last edited 2 kuukautta sitten by Qroquius Kad
Tare

Ja saa jatkaa TAXI raiskaus uraansa siitä huolimatta koska on yritteliäs ulkomaalianen.

japadappaduu

Navalnyi on kuollut.
Onko ikinä ollut tämmöistä uutisointia jostain venäläisestä tyypistä?
Kaiken kruunaa se että yhdessäkään uutisessa ei ole kommentointi mahdollisuutta.
Vasemmisto toimittajilla lähti jo pahasti laukalle, kuulemma venäjällä ei ikinä kuolisi yhtään ihmistä ilman putinia.

Ilmari

Tässä oli tarkoitus puhua takseista. Jo ilmestyi ensimmäinen putinisti länkyttämään Navalnyista

Joppos123

Navalnyi oli ihan samanlainen isoryssä kuin putler. Ero oli siinä, että nava halusi valloittaa maailaman kinuskien tavoin tekemällä kehitysmaa ryssälästä talousmahdin.
Siihen olisi ollut kaikki edellytykset mutta kun putler luottaa väkivaltaan ja sotaan.
Ei muuten mene edes 10 vuotta kun Kiina lähtee, putlerin oppien mukaisesti pelastamaan kansalaisiaan siperiassa.
Ottaa samalla haltuunsa kaikki luonnonvarat.
Pitää laittaa popparit valmiiksi.

Joppos123

Onhan tuo ryssälä kehitysmaa kun ensilinjan joukot ryöstelivät paskapyttyjä ja alusvaatteita. Olevinaan se eliitti.
Siis ihan oikeasti.
Ryssä on ali-ihminen.

T

Oma veikkaus on että Kiina haluaa ensin Taiwanin. Sitten katseen voi suunnata Siperian malmiapajille

Qroquius KadD

Ei saa.
Taiwan on puolijohdeteollisuutensa johdosta liian arvokas USAlle, samoin kuin oli Kuwait öljynsä takia.
Mikäli Kiina ryhtyisi valmistelemaan Taiwanin valloitusta, ei USAn tarvitse kuin lähettää Pacific Fleet Formosansalmeen ja muutama hävittäjälaivue Taiwanin ilmatilaan.
Kiinalla ei ole mitään halua III maailmansotaan, joka siitä syntyisi.

Siperia puolestaan putoaa Kiinan kämmenelle itsestään, mitä enemmän Moskovia heikentyy.
Se on Kiinalle pääsyy tukea Moskoviaa sen verran, että se pystyy jatkamaan Ukrainan sotaa koko ajan heikentyen.

Joppos123

Samaa mieltä. Ryssä tulee saamaan ullarin Kiinan kanssa. Kiina tulee käyttämään ihan samaa kieltä ja perusteuta kuin ryssä tekee Ukrainassa. 
Denatsifikaatio ja kinuskien pelastamaninen joukkomurhalta.
Putler ei mahda Kiinalle mitään. Sen on ihan turha uhkailla ydinaseilla koska niitä on myös kinuskeilla.

Joppos123

Ei Kiina ihan helposti Taiwaniin lähde. Se vaatisi koko asevoiman käyttöä ja Taiwan on varautunut siihen.
Kiinan tappiot olisivat varovaisesti arvioiden yli 500000 sotiasta. Siis ensimmäisellä yrittämällä.
Kiinan asevoimia ei ole koskaan laitettu kovan eteen. Kiina itse ei luota sen suorituskykyyn.

Boltteri

Yksi ryssä vähemmän. Hieno homma.

Joppos123

Komppaan. Jokainen kuollut ryssä on hyvä ryssä.

Vieno

Olisko yks Arshan ollut asialla? Hyvä kun jäi kiinni. Asuu Malmilla oman sanomansa mukaan yhtenä sateisena päivänä, ehkä toivoi että mennään jatkoille. Kaiveli itseään niin että tuli kiire autosta ulos, ja siinä jäi tärkeää tavaraa autoon. Nyyh.