Moni ei tiedä, että juopottelun ja rasisteerauksen lisäksi harrastan taidenäyttelyjä. Tänään sain kunnian olla mukana Espoon modernin taiteen museon ”Kokeileva konkretismi”-näyttelyn avajaisissa.
Näyttely oli kyllä erittäin positiivinen yllätys. Itsessään konkretismi on taiteen suuntaus, joka herättää monissa ajatuksen, että kyse ei ole ollenkaan taiteesta. Konkretismi on abstraktin taiteen yksi suuntaus. Omasta mielestäni siinä on myös vivahteita surrealistisesta futurismista.
Miten konkretismia sitten kuvaisi käytännössä? Tässä pari esimerkkiä. Alla oleva taulu tuo mieleeni Sinimustien kerhotalolla olevan taulun. Ylhäällä ensimmäinen taas antaa vivahteita a´la 50-luvun futuristisen abstraktion.
Konkretismi ei ole yksin taululle lätkittyjä käsittämättömiä kuvia, vaan myös muotoja ja konkreettisia ulottuvuuksia. Alla pari esimerkkiä.
Ehkä kaikkein psykedeelisin oli tämä:
Joissakin tauluissa tuli selvästi esille jonkinlaista rappioromantiikkaakin industrialismin vivahtein.
Näyttelyssä oli useita taidepläjäyksiä, joissa katsoja pystyi kirjaimellisesti menemään ja pääsemää (jos pääsi) taiteen sisälle.
Abstrakti taide on jotain sellaista, että sitä ei pysty oikein selittämään. Kun yrittää löytää asialle sanoja ja selitystä, niin tapahtuu ilmiö, että se karkaa kauemmas. Juuri kun kuvittelet, että olet muka saamassa kiinni jostain järjen tällä puolen olevasta selityksestä, niin huomaat, että juna meni jo. Teokset eivät välttämättä edes esitä mitään, vaan ne vain kuvaavat muotoja.
Tässä vain pieni otanta erittäin laajasta ja todella hyvin toteutetusta näyttelystä. Näyttelyssä oli yli parinkymmenen taiteilijan teoksia. Näyttely juhlistaa samalla suomalaisen Lars-Gunnar Nordströmin (1924-2014) 100-vuotisjuhlavuotta tuomalla esiin suomalaisen konkretismin edelläkävijän perintöä.
Voin suositella vierailua ihan vaikka uteliaisuutta. Joskus voi huomata, että maailmassa on paljon muutakin kuin vain asioiden paheksuminen.
Mahtoiko tässä Hieanon Daideen näyttelyssä olla fiiniä viinitarjoilua?
Muuan vähävarainen joskus parisenkymmentä vuotta sitten kertoili köyhän elämästään, johon pientä hupia saattoi saada esim. taidenäyttelyistä:
niissä saattoi riipaista kepeän nousuhumalan.
Kuoharia oli tarjolla vaikka kuinka, että kännin olisi voinut lipaista. Itse join vain lasillisen alkoholitonta, ihan juuri sen takia, että ei lähde lapasesta.
Ei ollut muovikassia mukana? Siihen olisi voinut lirautella vähän maistiaisia 🙂
Itse en osaa paremmin sanoa:
https://www.youtube.com/watch?v=lNI07egoefc
Oikein hyvä video.
Yksi syy taiteen hutiloivaan ja heikkoon tasoon on se, että jos tekee laadukasta ja suuritöistä taidetta, löytyy vähän maksajia. Tämä sama taloudellinen ilmiö näkyy monessa asiassa. Ostamme rihkamaa, koska se on halpaa, eivätkä kaikki edes ymmärrä laadun päälle. Ostamme taidetta halvalla, uskoen alan selityksiin, koska emme ymmärrä laadun päälle. Mikä nyt sitten on halpaa.
Tosin surkeaa taidetta tekevä kriitikoiden ja median kehuman ”suuren nimen” ”taide” on kallista, koska sille riittää kysyntää. Monesti taidetta ajatellaan sijoituskohteena, eikä taiteena. Sijoittajilla on rahaa ja he mielellään näkevät ostamansa ”taiteen” arvon nousevan.
Notta, ”Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!” Tuo huuto on Suomessa syyri, Mut mikä se on se kyltyyri? (Eino Leino 1912)…
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että kulttuuri on tapa tehdä ja tapa ajatella.
”Nykytaide” on kuin rapmusiikki, ei tarvitse osata mitään, ei edes laulunääntä kun pääsee pinnalle ja saa suitsutusta. On niin vitun hienoa ihailla kuorossa mitään sanomattomia 4-vuotiaan tason töherryksiä kun kukaan ei uskalla sano että aivan paskaahan nämä ovat.Ja näitä vielä tuetaan verovaroista runsaskätisesti. Veikkaan että jotkut ison apurahan saaneet ”taiteilijat” nauravat piilossa kusi sukassa helposta rahasta.
Taideapurahoja saa, kunhan on oikeita poliittisia mielipiteitä, jotka tuoksuvat vasemmistolta. Laadusta ei ole niin kamalasti väliksi. Apurahojen myöntäjät haluavat edistää poliittista sanomaa, eivät taidetta.
Punkissa ei tarvinnut osata soittaa, rapissa ei tarvi osata laulaa. Kuvataiteessa vanhat hollantilaiset mestarit tekivät ymmärrettävää taidetta.
Melkein noin. Punkkia täytyy kuitenkin osata soittaa. Paitsi basistit.
Voit olla pitämättä niistä, mutta on lähinnä naurettavaa verrata niitä lasten piirustuksiin
Juurikin näin. Tunnen monia jotka saavat 50+ tonnia apurahoja, naureskelevat reteesti ja ryyppäävät rahat. Sitten tulee vuoden lopussa hurja kiire tuottaa jotain. Äkkiä kyhätään vessapaperirullista joku iso lampunvarjo, heitetään glitteriä päälle, kytketään se moottoriin pyörimään ja keksitään sille joku paska nimi. Kiireesti paikalliseen galleriaan näyttämään krapulassa uusinta installaatiotaan, paikallislehden untamot tekemään taide-raporttia, someen kuvia ja homma siltä vuodelta selvä. Heti sen jälkeen laitetaan seuraavan vuoden apurahahakemus.
Mitä hienoa näissä on?
Itse kyllä menisin mieluummin katsomaan Edelfeltin, Gallen-Kallelan, Vermeerin ym. klassikkoteoksia.
Tässä yhteydessä on vääriin sanoa että teokset _kuvaavat_ muotoja. Konkretismi lähtee siitä että taulun ei tarvitse kuvata mitään, se _on_ sitä mitä se on. Taulu.
Konkretismi on todellisuutta. Paistinpannu. Onko se taideteos? Maanisdepressiiville hullulle on. Abstrakti konkretismi, ehkäpä se on yritys selittää mielenhäiriöitä kuvin ja teoksin. Voisi sitä mennä psykologillekin. Tai hirteen. Joskus hullut tekevät omasta paskastaan kikkaretaidetta. Täysin sama asia, tosin ilman viini sekä keksitarjoilua ja apurahaa.
Kolehtia kasaan ja nyt Paavo pitää saada kokeilevista taidenäyttelyistä Saarenmaalle kylpylälomalle.
Eiköhän visuaalinen hämmennys ole näitten tarkoitus. Se, ja ylempiarvoinen abstrakti vittuilu. Kuitenkaan unohtamatta helppojen ylimitoitettujen apurahojen kuppaaminen täysin turhiin tuotoksiin kulttuurin nimessä. Olen taidekoulun käynyt ja tiedän ketkä ovat taiteilijoita ja ketkä ovat moninaisista mielenhäiriöistä kärsiviä taiteilijoiksi itseään luulevia aikuisia iki-vauvoja. Kuriositeettina he ovat aina vasemmistoliberaaleja.