Ramadan karim – islamilainen suurjuhla alkaa maanantaina ja kaupat ovat valmiina


Muslimien suuri juhla ramadan alkaa ensi maanantaina. Monet Ruotsin supermarketit ovat jo etukäteen toivottaneet hyvää ramadania uusille kunniakansalaisille ja toivottaneet heidät tervetulleiksi ostelemaan iftaria marketeistaan.

Ramadan alkaa länsimaisen kalenterin mukaan aina noin 11 päivää aikaisemmin kuin edellisvuonna. Tänä vuonna 2024 sen alkamisajankohdaksi on katsottu 11. päivä maaliskuuta eli ensi maanantaina. Ramadanin aikaan muslimit pitäytyvät auringon nousun ja laskun – eli valoisan ajanjakson aikana – kaikenlaisesta ravinnosta ja nesteestä, runkkaamisesta, nussimisesta, juopottelusta, tupakoinnista jne.

Islamilaisessa maailmassa ramadan on suuri juhla ja islamilaisen maailman pääjuhlia. Nyt tämä onni ja auvo alkaa yleistymään länsimaissa. Ruotsissa, jossa muslimeilla on moninkertaisesti isompi edustus kuin Suomessa, monet kaupat ovat aloittaneet ramadanin juhlistamisen vähän samaan tapaan kuin joulun viettoa.

Esimerkiksi Östesrundissa sijaitseva ICA Blån sortimentteihin kuuluu ihania lähi-itäläisiä ja afrikkalaisia makuja. ICAssa voi kokea joka päivä ramadanin ajan uusia jännittäviä makunautintoja. On riisiä kebabia taatelisiirappia tahinia ja vaikka mitä. Siinä kyllä kalpenee ruotsalainen turaaninmakuinen tunnebrödrulle tai hapansilakka, ptyäh. Tervetuloa maistamaan islamilaisen maailman makuja. Kuva yllä.

 

Luleåssa sijaitseva niin ikään ICA Supermarket (vrt. esimerkiksi Prismaan, K-Supermarkettiin tms) kertoo jo hyvissä ajoin, että ramadania viettäville kansalaisille on tarjolla laaja repertuaari erilaisia ruokailutarvikkeita. Esimerkiksi halal-lammasta ja -kanaa sekä riisiä. Turaanit eivät tiedä, että riisi on islamilaiseen tapaan sitä ilmavampaa riisiä verrattuna pohjoismaalaisten puuroriisiin.

 

Mikä on sinun tekosyysi olla viettämättä ja tutustumatta rauhan uskonnon islamin makunautontoihin?

 


20 thoughts on “Ramadan karim – islamilainen suurjuhla alkaa maanantaina ja kaupat ovat valmiina”

  1. Pari vuotta sitten jossakin lehtiartikkelissa väitettiin Ramadanin pahentavan oppimisongelmia Suomen peruskouluissa, sillä nälkäisten (kemu)lasten keskittymiskyky on luonnollisesti alentunut.

    1. Työelämässä se saattaa aiheuttaa vaaratilanteita. Bussikuski, joka ei syö eikä juo koko päivänä, on vaarallinen liikenteessä

      1. Tieliikennelaki ei koske ohituskaistalta ilmaisen kortin saaneita !

  2. Ja vielä kun pääsisi livauttamaan sekaan possun kylkeä, potkaa ja pekonisuikaleita, saattaisi kamelinkusta litkivä väki hyppiä tasajalkaa. Ai että.

  3. Mehän niitä turaaneja olemme, eivätkä kunnianarvoisat kallojamme mittailleet arjalaisgermaaniruotsalaiset.

  4. Saako ramadanin aikana raiskata lapsia? Entä hakata naisia ihan muuten vaan? Vai pitääkö odottaa iltaan asti..

    1. Ei se koske kuin syömistä ja juomista.
      Kaikkea muuta muslimistista saa tehdä, sehän on vaan Pyhää Sotaa joka tuo harrasta muslimia lähemmäs Paratiisia.

    2. Auringon ollessa taivaanrannan takana saa toimia normaaliin tapaan.

  5. Tämähän on siis kuin jokin uusi Halloween. Ennen ei olut mitään Halloweenia. Ei edes Kekriä ole ollut ikiaikoihin

  6. Ilmavan riisin nimi on näköjään ”mahmood riis”. Nimi herättää negatiivisia mielikuvia näin pottunokkaisille rasisteeraajille. Joku voisi kysellä myös ICA:lta, onko moraalisesti hyväksyttävää myydä epäeettisesti teurastettua halal-lihaa.
    Vai onko niin, että eläinten hyvinvointi ja oikeudet menevät romukoppaan jos vaakakupissa on ruskeiden kehitysmaalaisten oikeus toteuttaa taikauskoaan. Kaiken lisäksi raamatussa kielletään epäjumalille pyhitetyn lihan syönti.

    1. Ei se ole epäeettistä kun muslimi sen teurastaa, samoin kuin ei ole väkivaltaa kun muslimi potkii vääräuskoisen vanhuksen kuoliaaksi.

  7. Saatanan vitun perseen ramatanit… Ei mulla tästä muuta !

  8. Sellainen kommentti että erilaiset ruoat ovat pienin paha monikultissa. Onhan pitsakin muualta kuin Suomesta. Sanotaanko näin, itse jopa kannatan ruoka-monikulttuuria. E-Koreassa tykkäsin paikallisesta särpimestä.

  9. Kyllä suurin osa säkitetyistä naisista sietäisi paastota vaikka vuoden putkeen.
    Mutta tommonen ”paasto” että päivä syömättä ja auringon laskiessa mässäillään koko yö siitä ei terveydelle ole kuin haittaa.
    Ja kysynpä vaan että miten voi toimia vaikka bussikuskina kun vetää ramadan paastoa? Ei tarvitse olla mikään rohvessori ymmärtääkseen että se on riski terveydelle ja siten kaikille matkustajille.
    Ihmisen pitäisi säännöllisesti juoda esim vettä, tai muuten saat jonkun sairaskohtauksen ja sitten ne matkustajat on myös vaarassa. Ja tietenkin myös kaikki muut kävelijät ja autoilijat.

  10. Tuonkin mässäily lystin maksaa tavallinen työssäkäyvä kansalaine ja eläkeläiset.

  11. Ramadan ei ole käsittääkseni mikään juhla, vaan pelkkä velvollisuus. Sen jälkeen on sitten se id-juhla.

    Hullujahan ne on. 12 tuntia syömättä ja juomatta joka päivä. Välttäkää iltaisin matujen ajamia busseja. Ajavat heikkoina metsähallituksen puolelle tai kolaroivat. Niiden takseihinhan nyt ei muutenkaan täysjärkinen astu.

    1. Kannattaisi suomalaistenkin Jormien paastota hiukan enemmän kun pissikset eivät mahdu enää vaatteisiinsa vaan näyttävät raskaana olevilta tursaksilta. Ai niin onhan finnilä euroopan jenkkilä. Älyllisesti ja ulkoisesti.

      1. Onneksi edes Rakas Johtaja Putler huolehtii kansalaisistaan tarjoilemalla terveellistä kaalisoppadieettiä.
        Eivät siinä farkut kiristä, vaan roikkuvat henkseleistä.

    2. Niin ja Suomalaisten mässäilyjuhlan, nimittäin Joulun, kukin maksaa omistaan.On toki poikkeuksia mutta hyvästä syystä.

  12. Ramadan – islamin suurjuhlako?
    Eikö se päinvastoin ole paastokuukausi, siis tavallaan juhlan äärimmäinen vastakohta?
    Vasta kun se kuukausi on päättynyt, tulee seuraavan kuukauden alussa suuri juhla, Id al-Fitr.Hieman samaan tapaanhan, onhan meillä kristityilläkin vanhastaan vuotuinen paastonaika, joka muuten on juuri nyt meneillään. Tänä vuonna se siis sattuu osittain päällekkäin muslimien ramadanin kanssa, mutta niin ei suinkaan ole joka vuosi. Ja meilläkin, heti kun se on päättynyt, seuraa suuri juhla, pääsiäinen.
    Onhan siinä kyllä eroakin. Kuten Kirkko ja kaupunki -lehdessäkin kerran todettiin: muslimit paastoavat syömällä vasta auringon laskettua (silloin kylläkin kuinka paljon tahansa), kristityt sen sijaan keventämällä ruokavaliotaan.

Comments are closed.