Vantaan kouluampumistapauksen osallisten kuulustelut käynnissä

Vantaan Viertolassa tiistaina 2.4.2024 tapahtuneen kouluampumistapauksen tutkinta jatkuu poliisissa muun muassa osallisten kuulusteluilla sekä teknisellä tutkinnalla.

– On selvää, että tapauksen ympärillä pyörii myös paljon huhuja ja väärääkin tietoa, mutta nyt on tärkeää, että tutkinta, asioiden selvittäminen ja oikean tiedon hankinta ja varmistaminen jätetään ammattilaisten tehtäväksi. Itä-Uudenmaan poliisin tutkinnassa tehdään aktiivisesti töitä kymmenien tutkijoiden voimin Viertolan kouluampumistapaukseen liittyvien asioiden selvittämiseksi, sanoo rikoskomisario Marko Särkkä.

Vaikka ampumatapauksen tutkinnassa ollaan olosuhteisiin nähden edetty huimaa vauhtia, niin tämän laajan rikoskokonaisuuden esitutkinnan arvioidaan kestävän kuukausia.

Poliisissa seurataan aktiivisesti julkista keskustelua ja virheellistä tietoa pyritään mahdollisuuksien mukaan oikaisemaan poliisin julkaisemissa tiedotteissa.

– Esitutkinnassa on tullut ilmi seikkoja, jotka viittaavat teon suunnitelmallisuuteen. Epäillyn hallusta takavarikoitujen laitteiden, kuten puhelimen ja tietokoneen laite-etsinnöissä on löytynyt materiaalia, joka tukee tätä käsitystä. Esitutkinnallisista syistä emme pysty tästä asiasta kertomaan tämän enempää, kertoo Särkkä.

Poliisi tiedotti eilen, että esitutkinnassa oli tullut ilmi, että epäilty oli Viertolan koululta poistuessaan, ennen kiinniottoa, uhannut aseella myös Helsingin Siltamäessä kouluun matkalla olleita oppilaita. Tämän asia on poliisilla edelleen selvittelyssä ja poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja epäillyn liikkeistä reitiltä Viertolan koulu – Siltamäki.

– Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua siitä, miten epäilty on saanut tekoon käytetyn aseen haltuunsa. Poliisilla on alustava käsitys asiasta, mutta selvitystyö tämän ampuma-aserikoksena tutkittavan asian osalta on vielä kesken, Särkkä jatkaa.

Epäillyn perhesuhteisiin, terveydentilaan ja muihin vastaaviin seikkoihin on myös kohdistunut paljon kiinnostusta. Poliisi muistuttaa, että nämä asiat ovat salassa pidettävää tietoa, eikä niistä voida lausua julkisuuteen.

Kouluampumisen kaksi uhria ovat edelleen sairaalahoidossa ja toista heistä päästään mahdollisesti puhuttamaan lähipäivien aikana.

– Tämä poikkeuksellisen vakava rikoskokonaisuus ymmärrettävästi kiinnostaa kansalaisia, joten pyrimme aktiivisesti tiedottamaan tutkinnan edistymisestä, Summaa Särkkä.

 

Subscribe
Notify of
guest
26 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
matti m

Rikosta on tutkimassa kymmeniä poliiseja. Esitutkintaan menee monta kuukautta.
Ase on luvallinen ja kuuluu lähisukulaiselle. Luvallinen ase on ollut poliisin hallussa kaksi päivää, mutta poliisi ei ole vielä selvillä kenelle se ase kuuluu. Ekö siinä aseessa ole kuitenkin joku tunnistenumero ja lupapapereissa lienee sama ja myös luvan haltijan nimi? Vaikeeta on.

Dan Wesson

Suomen aserekisteri on aivan perseestä, koska tänä päivänäkin joillain poliisilaitoksilla on käytössään manuaalinen rekisteri. Joitain aseita on edelleen merkittynä vain arkistokorteille. Toinen vakavampi ongelma, edellisestä asiasta johtuen on, että jos henkilö x on joskus omistanut aseen xx, ja myynyt sen eteenpäin se voi näkyä silti edellisen omistajan nimissä. Tiedän tapauksen joissa on tultu edelliseltä omistajalta kyselemään pistoolia, jota on käytetty rikoksissa. Selittele siinä sitten, että myin sen jo 20 vuotta sitten. Jos siis ase on vaihtanut vuosien varrella omistajaa usein, on aivan mahdollista että omistussuhteissa on jotain epäselvää.

setä Taikaseinä

Asiantuntijat: Suomen järjestelmässä ei ole paikkaa erittäin väkivaltaisille lapsille – Kaupunki | HS.fi
”Nykyisessä lastensuojelujärjestelmässä on aukko niiden lasten kohdalla, jotka tekevät äärimmäisiä tekoja. Heitä ei haluta nähdä. Ei uskota, että heitä on olemassa.”

Tuo ”uskon” puute lienee seurausta punertavasta utopiasta.
(= koska 2000-luvulla jokaiselle tulisi riittämään henkistä ja aineellista hyvinvointia, niin rikollisuus ja henkinen pahoinvointi kuihtuisivat olemattomiin)

Tuo utopia kuitenkin haihtui koska suomalaiset yritykset myytiin ulkomaisille omistajille ja teollista tuotantoa siirrettiin muille mantereille, sekä siihen että maailmalta haalittiin kilahtavia oleskelijoita ylikuormittamaan hyvinvointipalvelut.

Last edited 13 päivää sitten by setä Taikaseinä
puolueeton

Saadut tiedot ovat salaisia, kunnes terroristin tapahtuma on jo unohtumassa. Ampujasta pidetään hyvää huolta, mitä Ylessä kehuttiin. Uhriin ja loukkaantuneisiin ei juuri kiinnetetä huomiota. Puhutaan Suomen kansalaisista ja lapsiterroristin tausta ei kerrota mitään. Tällainen viranomaisten toiminta johtaa uusiin vahinkoihin. Niitähän tämäkin tapaus on seurausta.

iines_tuppi

”tämän laajan rikoskokonaisuuden esitutkinnan arvioidaan kestävän kuukausia”

Mitä ihmettä? Yksittäinen ammuskeluko muka laaja rikoskokonaisuus? Nyt on poliisisedällä lähtenyt mopo pahasti keulimaan.

Last edited 15 päivää sitten by iines_tuppi
Ilmari

On se laaja rikoskokonaisuus. Tutkinnassa on murha, kaksi murhan yritystä ja laiton uhkaus

Tare

Nyt otetaan kierroksia ja pahasti joka taholta. Ehkä ettei kukaan pääse moittimaan viranomaisia. Pari päivää mediat ovat pyörineet tämän asian ympärillä ja vielä pyöritään muutama viikko koska valtamediat ovat pahimpia lietsojia, aivan sairasta touhua. Asia ei siitä miksikään muutu ja pahoin pelkään ettei tämä ollut viimeinen väkivallanteko kouluissa ja niitä on jopa mahdoton estää ja tämä meuhaaminen vain ruokkii sitä. Nyt alkaa pian huuto rahasta, sitä pitäsi saada valtavasti lisää.

Suomi Finland

Nyt alkaa pian huuto rahasta, sitä pitäisi saada valtavasti lisää.”

Tähän tämä asia tyssää. Kenties tuolla komiteoissa ja työryhmissä on pystytty miettimään tehokkaita keinoja, mutta ne on haudattu vähin äänin kun on huomattu, että tulee tyyriiksi ja sitten on ajateltu, että kun kerran jotain pitää tehdä, niin tehdään sitten sosiaalitanttojen ideoima idioottimainen, mutta edullinen anteeksipyyntö- ja halausmalli.

Reino

Niinpä juuri… Kovasti tehdään, selvitetään, huolestutaan, järkytytään ja kaikkien toimintaa käydään läpi. Mitäs sitten? No ei mitään, kaikki jatkuu ennallaan. Muistamme Vilja Eerikan ja Joensuussa sadistisesti surmatun puollustuskyvyttömän lapsen. Noissakin kovasti selvitettiin ja tutkittiin, mutta ei mikään kuulunut kenellekään ja kukaan ei joutunut vastuuseen. Homma jatkuu entisellään. Seuraava tapaus kun tulee; taas järkytytään, tutkitaan ja selvitetään touhukkaasti.

Qroquius KadD

Tämä saattaa tulla sinulle yllätyksenä, mutta Suomen kaikissa kouluissa rehottaa joka ainoa koulupäivä tolkuton väkivalta:
lapsia hakataan, potkitaan, päätä työnnetään WC-pönttöön, vaatteita revitään, rahaa ryöstetään ja kiristetään…

Tähän väkivaltaan ei tarvitse puuttua, sillä kun se tapahtuu koulun pihalla, se onkin vain kiusaamista.
Mutta kuten taas kerran nähtiin, olisi syytä puuttua.

Taas huomenna kymmenet tuhannet koululaiset menevät kouluihinsa ahdistus kurkussa puristaen, miettien millainen väkivaltarumba on tänään vuorossa.
Takuuvarmasti muutama heistä miettii, voisivatko hekin saada väkivallan loppumaan tarjoamalla sitä takaisin lopullisen määrän.

Sherlokki suvakko

Näin! On se perkele jos ei muka oo selvillä onko tekijä lankkinaama vai ei ja mikä on syy-yhteys. Huhut velloo miten sattuu ja sillä on syynsä, tää vitunmoinen suvakointi jne, ettei vaan…. Yhteiskunnassa on jo liian paljon suvakki mätää joka puristuu ulos kyseisellä väkivallan muodolla. Ylellä vaan taivastellaan, että mikä on vialla, paskatoimittajat tietävät tasan tarkkaan. mutteivat myönnä.

japadappaduu

En tiedä mikä rangastus pitäisi olla? Mutta ainakin tämä on täysin järjetöntä että maksimi rangaistus on 3 kuukauden erottaminen koulusta.
Siis se ampuja pakotetaan 3 kuukauden päästä menemään sinne samaan kouluun.

Qroquius KadD

Teoriassa niinkin, mutta käytännössä tekijän osoitteeksi tulee lähivuosina muodostumaan koulukoti tai nuorisopsykiatrian sairaalakoulu.

Pena

Epäilemättä tästä otetaan opiksi, ellei ole jo otettu. Sopivalla hetkellä pienet tunnuksettomat vihreät miehet vai oliko ne ruskeita tai vielä tummempia, tehtailevat vaikka satakunta kouluampumis uhkausta, jolla saadaan varmaan lähimmän tunnin tai puolentoista tunnin etäisyydellä olevat poliisit kouluihin selvittelemään perätöntä uhkausta ja silloin poliisit ovat poissa jonkun kiihkeän ryhmän jaloista.

Seant

Alkuun poliisi sanoi, että kaikki oli suomalaisia, kun tuli kosovaislehden mukaan ilmi, yksi ammuttu oli kosovolainen. Tämän jälkeen alettiin puhua Suomen kansalaisista.
Kysymys kuuluu keskustelijoille, mitä arvelette, minkä maanlaisia he ovat, kuten suomalaiset Kimi Räikkönen ja poika, vaikka ovat Sveitsin kansalaisia.
Pahoin pelkään kyseessä on kosovolaisten välinen juttu, sillä siellähän paikanpäällä eri osapuolet käy kuumana, on lähes sotalilanne.

Reino

Jossakin uutisissa tekijää mainittiin kantasuomalaiseksi, mutta muista on puhuttu suomalaisina. Tosin en keksi miten kosovolaiseksi paljastunut tyttö on suomalainen?!?

Qroquius KadD

Kosovon kaksoiskansalainen, eli ilmeisesti puolikantakirjasuomalainen.
Siinähän sitä on jo enemmän kuin tarvitaan, kun monille riittää pelkkä sandaalin läpsähdys Suomen kamaralla suomalaiseksi muuttumiseen.

Reiska

Sivistysvaltiossa jos sandaalin ’läpsähdyksen’ jälkeen ei jos ole passia, viisumia tai luvallista syytä olla maassa ’napsahtaa’ raudat ranteisiin, viedään rajalle ja sitten ’kopsahtaa’ kenkä persauksille.

Jaska

Kosovolaiset tuskin jättävät kostamatta, ampuja hänen perheensä tulevat elämään pelossa sen aikaa mitä vielä elävät.

Porkkanalaatikko

Kosovon väestö koostuu albaaneista, joiden parissa verikostoa esiintyy.
https://yle.fi/a/3-6954178

Albaanitutka hälyttää !

Sam Colt

Uutisissa kerrottiin osallisten olevan Suomen kansalaisia – EI kantasuomalaisia, mikä on ihan toinen juttu.

AnywayD

Jos ampuja on valkoinen, on syynä monikulttuurisuuden rikkaus koulussa.

Jos ampuja on tummempi, on syynä ilmeisimmin islamilainen kulttuuri.

Last edited 15 päivää sitten by Anyway
Väliveto

Neuvostoliitossa uutiset luettiin lehdistä ns rivien välistä, siitä kehittyi aikanaan kokonainen tieteenala. Tämän päivän Hesarikin on lähtenyt samoille linjoille uutisoinnissaan. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010338913.html

Runtiti-pou

Uutisointi on nyt ollut etusivutasoa jo usean päivän ajan, eikä tekijän rikosoikeudelliseen ikärajaan juurikaan vedota uutisoinnin suitsimiseksi.
Tämähän kertoo taas kerran että kohtelu on erilaista suomalaisten ja rikastajien välillä.

Oikeastaan on mielenkiintoista seurata mitä tuolle rikosoikeudelliselle ikärajalle tehdään nyt kun tappaja on vääränvärinen, katujengit joutuu keksimään uusia tapoja suorittaa vakavia rikoksia jos ikärajaa alennetaan.
Näistä katujengeistä, joita siis ei ole kuin ääääärioikeistolaisessa ajattelussa, ei olekaan juuri uutisoitu vedoten tuohon ikärajaan. Yksi nopeasti etusivulta poistuva uutinen jonka jälkeen aina massiivinen HYS HYS.
Mielenkiintoista on myöskin seurata kuinka käy näiden kenkien nuolettamis nöyryytys videoiden, kun nyt kuvaajan

Runtiti-pou

puhelimenlinssi saattaakin sumentua nuolettajan aivomassasta.
Nämä nöyryytys videotkaan ei ole saaneet aikaiseksi kuin jotain ponnetonta lillun lällyä, koska niissä on aina ollut asetelma, suomalainen uhri ja rikastavat tekijät, ei siis mitään nähtävää, ”poliisi varoittaa että videon levittäjä saattaa syylllstyä rikokseen”.
Kun asiaa tarkemmin tarkastelee niin alkaa vaikuttaa siltä että tuo ampuja ei olekaan syyllinen mihinkään, vaan oikeat syylliset löytyy siitä suvaitsevien rivistä (koko rivi).
Asiastahan on varoitettu alusta alkaen, mihin tämä touhu tulee johtamaan. Varoittajat oli impivaaralaisia rasisti natseja jotka ovat kaikkea hyvää ja suvaitsevaista vastaan.
Se impivaaralaisuus ja lintukoto ajattelu alkaa maistumaan yhä useammalle, mutta saattaa olla ettei sitä enää takaisin

Runtiti-pou

 ettei sitä enää takaisin saa, vihervasemmistolaiset ”hyvät” ihmiset on liian kauan paskoneet kaiken hyvän ja kauniin päälle.

Tämä tapaus on suvaitsevaiston syytä joka tapauksessa, riippumatta tekijän tai uhrien etnisyydestä, tai motiiveista tai henkilökohtaisista suhteista.
Tämä ei olisi tapahtunut koskaan ääääärioikeistolaisessa impivaarassa.