Pitäjänmäen naisen puukottajalla pitkä historia naistenhakkaajana


Helsingin Pitäjänmäen McDonalds-puukotuksen taustalla näyttää olevan jonkinlainen mustasukkaisuusdraama. Mustalaismies puukotti naisystäväänsä pitkään jatkuneiden suhdekiistojen jälkeen.

Puukottaja sinänsä ei ole mikään kiltti suomalainen koulupoika, vaan on harrastanut naisten hakkaamista aiemminkin. Mies pahoinpiteli entistä naisystäväänsä säännöllisesti ja pahoinpitelyt filmattiin suorana mm. Facebookiin. Pahoinpitelyjen lisäksi kuvioon kuului normaalia nöyryyttämistä, alistamista ja naisen hiuksetkin leikattiin muutamaan otteeseen live-lähetyksessä.

Nyt Pitäjänmäellä tapahtuneen puukotuksen motiivia ei tiedetä. Ei myöskään tiedetä, että oliko kyseessä harkittu teko. Tosin poliisi tutkii asiaa tappona, joka viittaa siihen, että tilanne ikään kuin riistäytyi käsistä.

Joka tapauksessa sisällä ravintolassa puukotusta edelsi jonkinlaista kovan puoleista mölinää, joka huipentui siihen, että mies iski naista useita kertoja puukolla. Heti tapahtuman jälkeen mies poistui paikalta. Poliisi otti miehen kiinni vähän myöhemmin toisaalla.

 


64 thoughts on “Pitäjänmäen naisen puukottajalla pitkä historia naistenhakkaajana”

  1. Eihän puukottaja ole suomalainen lainkaan, vaan tänne puolituhatta vuotta sitten saapuneiden intialaisperäisten edelleen kotoutumaton jälkeläinen.

    1. Saattaa se olla entinen kaarnalaiva insinööri. Tai jälkeläinen. Ei nyt tuomita. Kyseessä oli luultavasti rakkaus. Sehän aiheuttaa ties mitä. Monikulttuurisuudessa. Olisipa todella harvinaista, jos tavallinen suomi poju tuosta noin vain, puukottaisi lapsen äidin kuoliaaksi.

      1. Miten rehvastelijoilla voi olla noin huono itsetunto? Verikosto ja naisten alistuskulttuuri ei kuulu Suomeen, mutta siitä ovat hipihiljaa jopa feministit.

      2. Selvästi työtapaturma, työkalu kädessä

    2. Kattokaa minfosta, siellä on nimet ja muu ko. tyypin kelpoisuusluottelo.

      1. Jaaha. Mannet. Onkin sellainen mutu, että ovat takana eräiden katoamisissa. Esim pori. Esim eräs tappelun haluinen idiootti. Luultavasti sitten kohtasi sitten loppunsa, miten aloitti. Haastoi väärät tyypit. En tiedä siitä mitään, mutta näin veikkaan.

      2. ”Manne”- ilmiön ikävä jatkuminen sukupolvesta toiseen osoittaa sen että kunniakulttuurit eivät kotoudu avoimeen yhteiskuntaan muutoin kuin yksittäistapauksissa.
        Oleellista olisikin että veronmaksajien ja viranomaisten näkökulmasta niiden osuus väestömäärästä pysyisi vähäisenä tai vaikkapa supistuisi.

      3. Tuli tutuksi tuokin työelämässä..kolme kertaa viikossa kävi näyttämässä kurkunleikkausmerkkejä ovella kunnes toinen samanlainen kilautti pois kuleksimasta….++winwin sit…yks lautoihin toinen rautoihin ja muille rauha maassa.

      4. Pitkästä pitkästä aikaa tutkailin minfoa tässä päivänä eräänä ja sehän on muuttunut. Se ulkoasu on nyt sitten tummalla pohjalla ja myös fontti on aika tummaa tai harmaata mikä tekee lukemisesta epämiellyttävää. Vai onko siellä jotain asetuksia josta voi kytkeä sen vaalean taustan takaisin päälle?

        Toisaalta sama se. Luen sitä ehkä kaksi kolme kertaa vuodessa mutta olisihan siellä joihinkin tapauksiin liittyen tietoa tarjolla jos jaksaa kahlata sen kohinan ja moskan läpi. Niin muutes, saitko meiliä & kuvia vai menikö jollekin muulle sillä en ollut ihan pomminvarma email osoitteesta???

      5. Minfoa uudistettiin vastikään ja se sattui samaan aikaan Tikkurilan kouluampumisen kanssa.
        Minfo oli kumossa ja pysyi, ja se sai yhden jos toisenkin ja tietysti minut epäilemään sensuuria.
        Kyse oli kuitenkin vain Murphyn lain toteutumisesta.
        Hitaalla se on käynyt tänäänkin.

        Taustaa ei ymmärtääkseni saa vaaleammaksi mutta tummemmaksi saa.
        Jotkut olivat sitä pyytäneet, kun heidän olisi helpompaa lukea älyhärpäkkeillään valkoista tekstiä mustalta pohjalta.

      6. Eikö se ampuminen tapahtunutkaan Vantaan Viertolassa? Vai onko se sen koulun nimi joka sijaitsee Tikkurilassa? Meikäläiselle tuo Vantaa ei ole kovin tuttu vaikka sen läpi olen ajanut satoja kertoja mutta siellä ei ole minulle kertakaikkiaan mitään, paitsi lentokenttä.

      7. No se on periaatteessa Tikkurilaa, mutta jos oikein tarkkoja ollaan, niin Tikkurilan Viertolaa.

      8. Kiitos kysymästä. Posti tuli ja kuvat mukana. Laitoin sinulle lyhyen vastauksenkin ja kuvia saat kunhan ehdin opetella ne liittämään mukaan. On taito siltä osin hieman, hmmm, kauniisti sanottuna ruosteessa.

      9. No hyvä, että tuli oikealle ihmiselle. Olinkin jo aikeissa laittaa kyselyä perään, että tulikohan oikeaan osoitteeseen. Laitankin kohta toisen emailin kunhan saan editoitua järkkärillä otettuja kuvia jotka ovat paljon näyttävämpiä kuin luurilla otetut.

        Niitä on jo muutama valmiina. Laitankin sulle lähiaikoina uuden meilin ja pari kuvaa.

        Tiedostoja, esim kuvia saa sähköpostiin liitettyä sieltä yläritsiltä jossa lukee ”liitä tiedosto” tai Outlookissa ”lisää”. Elikkäs klikkaat sitä ”liitä tiedostoa” tai ”lisää” nappia ja se avaa tiedostonäkymän. Sieltä klikkaa auki kuvat, ja nyt se avaa kuvakansiot. Sitten vain valitset sen kansion josta haluat lähettää kuvia ja kun löydät oikean kuvan, klikkaa sitä niin se siirtää sen automaattisesti sähköpostiin liitteeksi jota olet lähettämässä.

        Toivottavasti onnistuin neuvomaan edes joten kuten selvästi ettei mennyt sekavaksi höpöttämiseksi. Mutta kyllä se siitä!

        Edit: sähköposteissa maksimitiedostokoko on siinä 20MB. Kun järkkärillä otettu kuva editoidaan ja vielä kun ammun kaikki kuvat raakaformaattiin, niiden tiedostokoko on yleensä siinä 10-35MB, joten joudun lähettämään 1-2 kuvaa kerrallaan, eli jos lähetän nyt kohta sähköpostia, niin sieltä tulee ensin varsinainen sähköposti plus yksi kuva ja sen jälkeen pelkkiä tyhjiä emailejä joihin liitetty yksi kuva per meili. Capisci? ;))

      10. Mari (ja muutkin), vetäkää toi ”zap colors” javascript bookmarks valikkoon (firefox). Siis siihen jonka saa näkymään tuonne selaimen bookmarks toolbar:iin. Sitä kun klikkaa niin normalisoi tekstin mustaksi valkoisella. Kai toi toimii muissakin kuin firefoxissa joskaan en ole testannut kun firefox pääselaimeni. Javascript pitää sitten olla tuettuna, mutta se on sitä jo ihan oletusarvoisesti ellei itse ole jotain muuta mennyt säätäämään..

        https://www.squarefree.com/bookmarklets/zap.html

      11. Itselläni asennettuna Firefox. Tosin se ei ole aktiivikäytössä mutta systeemi jota ehdotit voisi olla kokeilemisen arvoinen vaikka minfoa en juuri luekaan. Kiitoksia vinkistä!

    3. Miten vitussa kukaan nainen voi olla niin vitun tyhmä että on missään suhteessa mustalaisen kanssa?

      1. No kun ne on niin ihanan jänskättävii, tsi hi hii!
        Ai kauhee, koskaan ei voi tietää tuleeks ihanaa seksii vai puukkoo kurkkuun, ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa!

      2. Meinasin että oisko ollut siskopuoli. Oliko uhri ylipäätään valkoinen?

      3. Tietotoimisto tiesi, että käytti rahtihametta…

      4. No siinä tapauksessa. Merita lienee ollut kyseessä.

      5. Ettei uhri itsekin olisi ollut mustalainen? Eipä mustalaisakoilla ole oikein vaihtoehtoja, kun kukaan täyspäinen mies sellaisen kanssa halua olla. Toisaalta ovatpa ne mustalaiseakatkin yksiä saakelin riesoja. Kovaäänisiä sellaisia. Kukakohan neropatti ajatteli 500 vuotta sitten että olisi hyvä idea antaa mustalaisten jäädä tänne lisääntymään.

      6. Kuten jo sanottu, molemmat olivat mustalaisia.

      7. Pahoittelut kielenkäytöstäni. Menee joskus hermo näihin puukotteluihin ja ammuskeluihin. Pitäisi pitää välillä pari viikkoa ilman uutisia.

      8. Suosittelen lämpimästi! Itse olin juuri kaksi viikkoa 95%isesti ilman nettiä. Selasin vain välttämättömimmät sähköpostit ja joitakin uutisotsikoita 10 minuutin ajan noin joka kolmas aamu mutta siinä kaikki. Lopun ajan käytin omaan hyvinvointiin – hyvää ruokaa mikä raskaana ollessa maistuu, sekä ruumiinkulttuuria eli liikuntaa, vauvajumppaa, vesijumppaa ja kaikkea semmoista hyvää fiilistä nostattavaa.

        Nyt on taas tauko ohi ja ollaan linjoilla niin kauan kuin nuppi kestää…

      9. Itselläkin tekee melkein jatkuvasti mieli olla lukematta valtamedian uutisointia, mutta silloin en tietäisi mitä ne valehtelevat enkä pystyisi oikaisemaan niitä valeita niitä uskoneille.

      10. Joo, hyvä pointti. Hyvähän se on, että joku niitä sentään lukee, ikään kuin valvovassa mielessä. Vähän niinkuin sodassa, vihollisen radioliikennettä on pakko kuunnella jotta tiedetään missä mennään. Hatunnosto teille kaikille jotka jaksatte valtamediaa säännöllisesti seurata. Itselläni nuppi ei vaan kestä satunnaisia vilkaisuja lukuun ottamatta.

    4. Taas 99% porukasta pilasi koko porukan maineen.

    5. Kaikki tilastot ja tutkimukset Pisasta rikostilastoihin vääristyvät, kun kansaisuutta jaetaan kuin ämpäreitä Kärkkäisen sikapäivillä ja kaikki Suomessa syntyneet ovat automaattisesti suomalaisia.

    6. Suomalais esiisien heimojen juuret myös samasta paikasta…

      1. Siis Intian vuoriseuduilta? Tätä on aika vaikea todistaa aukottomasti. Kun ihminen alkoi Lähi-Idästä tosissaan leviämään, osa lähti suuntaamaan Eurooppaan, toiset Persiaan ja sitä kautta syvemmälle Aasiaan ja niin edelleen. Emme voi tietää lähtikö suomalaisten kaukaiset esi-isät Eurooppaan mitä kautta ja milloin. Tietysti tutkijoilla on teorioita nippukaupalla mutta ei kivikovia todisteita, paitsi siitä että venäläisten esi-isät vaelsivat suoraan rämeeseen johon he asettuivat ja näin heistä kehittyi rämeihmisiä jollaisia he ovat vielä tänäkin päivänä.

      2. Ei kun moskoviittiörkit syntyivät mongolien sekoituttua turkkilaisten heimojen kanssa tataareiksi, joihin heidän alistamansa Moskovan suuriruhtinaskunnan itäslaavit sekosivat.
        Näin syntyi örkkien epäsikiörotu, jolla on kaikki esi-isiensä huonot ominaisuudet vailla ensimmäistäkään hyvää.

      3. Joo, tuo nyt oli vitsi tuo ”vaelsivat rämeeseen”. Räme ihmisiä kun örkit ovat niin ties vaikka jossain vaiheessa noin olisi käynytkin…

      4. Ne asuivat rämeessä kehittymisensä aikaan.
        Sen jälkeen ne lähtivät ryöstämään ja valloittamaan ihmisten maita pilatakseen ne.

      5. Eikä tänä päivänäkään ole oppineet sivistyneiden ihmisten tavoille. Tuskin koskaan oppivatkaan.

  2. Eli kyseessä oli parturi? Siis sellainen parturi? Paittiatuota ne ajavat parran hyvin. Mutta siinähän on aina se ajatus. Kun terä on siinä kaulalla.

  3. Nykyajan eriskummallinen trendi joka on USA:sta rantautunut tapa on kuvata kaikki rötökset, väkivaltarikokset sun muut törttöilyt suoraan tai tallennettuna sinne Facebookin. Poliisi kiittää sillä se saa erinomaista todistusaineistoa, etenkin silloin jos ei ole pahoinpitelyistä tehty rikosilmoitusta. Aika monta murhatapausta on iso veden takaa näin ratkennut. Onneksi nämä kallut ovat niin idiootteja, että heille on tärkeämpää näyttää kuinka kovaa jätkää tässä ollaan kun riepotellaan vähän muijaa hiuksista ja näytetään livenä. Saako tuosta mustalaiskulttuurista jotain propseja? Olisi nyt edes napannut pistoolin povarista ja ampunut niin olisi muijalla ollut mahikset jäädä henkiin jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Oliko PT-media kaatunut hiljattain? Yritin muutama tunti sitten sisään mutta sain

    1. herjan jossa valkoisella taustalla isolla mustalla fontilla oleva teksti ilmoitti, että ”pyyntöä ei voida hyväksyä”. Tämä vapaasti espanjasta käännettynä. Puolisen tuntia yritin muutamasta eri selaimesta ja aina sama juttu. Sitten luovutin ja heitin tabletin nurkkaan. Pari tuntia hummailin kaupungilla ja nyt yritin uudestaan ja näköjään taas homma pelittää. Hyvä niin.
      No kai se oli jotain internetmaailman ihmeellisyyksiä.

      1. No juu. Kiitos vaan. Ja tsemppiä. Asiaa kirjoitit.

      2. Niin tää joka katosi porissa. Tappelin sen kanssa vuosia sitten. Sen jälkeen sanoin sille, ettei jatkaisi sitä uhoamista. Että ennemmin tai myöhemmin, tulee se loppu. Minä veikkaan ns hänet tuntien, että tuli vastaan nyt sellainen porukka, mitkä eivät enää ns kuunnelleet hänen vittuilujaan. Ei se missään joessa ole. Tämä siis mutu veikkaus.

      3. Ja ennenkuin ymmärrätte väärin. Kyllä katutappelu. Vuosia sitten. Sen jälkeen molemmat verta vuotaen oli tasapeli. Juteltiin ja sovittiin. Ja halattiin hyvästä matsista. Tämä kadonnut haastaja siinä täysin asiallisessa keskustelussa sanoi , että hän oli saanut jo aikaisemmin pahoinpitely syytteen . Siinä keskustelussa sanoin hänelle, ettei uhoisi liikaa. Ennemmin tai myöhemmin tulee se hiton loppu. Muistan että hän sanoi, että sitten tulee. Joka tapauksessa, käsitin sen , että hänellä oli aggressiivinen käsitys eri tilanteista . Varsinkin humalassa.

      4. Anteeksi mutta minulla ei ole hajuakaan mistä kirjoitat. Kuka kaveri ja missä joessa? Oliko tämä sinun tappelutoveri siis tämän uutisaiheen tekijä? Ja kuka on kadonnut vaiko kukaan? Sanalla sanoen olen ihan pihalla vaikka olen tänään juonut vain puoli pulloa Firgas – appelsiinimehua. Paikallista tuotantoa muuten, 20%:sesti aurinkoenergialla tuotettu Firgasin kunnassa meidän kaupungista noin 15-20km luoteeseen ylös kukkuloille.

      5. Toisaalta poliisi ei Jenkkilässä viitsi tutkia massamääriä mustien rikoksia, jotka ovat netissä. Vaikka heille opastettaisiinkin tekijät

      6. Vähän vaikeaa se on poliisin tutkia siellä päin maailmaa kun ei huudeilla kukaan halua puhua tai antaa edes vinkkiä anonyyminä. Siellä huudeilla eletään pelon ilmapiirissä- snitches get stitches kuten paikallinen sanonta kuuluu. Valkoisten alueilla rikokset selviävät paljon helpommin kun tällaista pelonilmapiiriä ei sikäläinen yhteisö luo. Mustat saisivat mennä itseensä ja alkaa kehittämään yhteisöjään positiivisempaan suuntaan. Turha tästä poliisia syyttää, sen verran olen perehtynyt asiaan, että tiedän heidän yrittävän parhaansa mutta se on vähän sama kuin löisi päätään betoniseinään kun kukaan ei puhu. Silloin ainoa tapa ratkaista rikos on lähinnä tekninen tutkinta.

      7. USAn vasemmisto teki ameroneekereille valtavan karhunpalveluksen alkamalla opettaa niille 1960-luvulla, että slummien yhteiskunnanvastainen käyttäytyminen rikollisuuksineen ja päihdeongelmineen onkin muka niiden ikiomaa kulttuuria, Black Culture.

        Niinpä se ghettoasukki, joka haluaa sieltä pois menestyen koulussa ja tähdäten ammattiin saa kuulla olevansa ”acting whitey”.
        Sellaisella on lohduton kohtalo.
        Monet onnistuvat silti ja saavat kuulla olevansa Tuomo-setiä tai Jemima-tätejä niiden Black Culturen harjoittajien ja niiden valkoisten hännystelijöiden suista.

        Eipä oo kivaa ameroneekerillä joka haluaa vain olla yhteiskuntakelpoinen, eipä oo.

      8. Tuo se on aivan totta. Malcom X oli kärkäs herjaamaan menestyneitä mustia. Joku psykologi olisi voinut tehdä Malcolm äksälle syväluotaavan diagnoosin jossa todettaisiin tuon kaiken olevan kateellisuudesta kumpuavaa. Hänelle oli jopa punainen vaate se, että mustat naiset suoristuttivat käkkärät hiuksensa samanlaisiksi kuin valkoisilla.

        Hänellä oli myös harhaluulo että Afrikan arkkitehtuuri oli vuosisatoja Eurooppaa edellä kunnes valkoiset saapuivat Afrikkaan ja näkivät nuo kaikki ihmeelliset rakennukset. Malcom x:n mukaan valkoiset halusivat kiireesti räjäyttää ne maan tasalle koska mikään ei saanut olla komeampaa kuin Euroopan kaupungit.
        Jos näin olisi ollut, olisihan noista raunioista jäänyt jälkipolville edes jotain tutkittavaksi kuten on jäänyt esim Egyptiin pyramideista ja sfinkseistä.
        Mutta Malcom olikin radikaali sekopää, todellinen rasisti.

        Tosin hieman ennen kuolemaansa äijä tuntui hieman viisastuvan. Kun hän hoksasi ettei valkoiset olekaan kaikkialla samanlaisia koska Euroopassa häntä kohdeltiin kanssavertaisena. Mutta silti, sekopää mikä sekopää.

      9. Mutta jos on video, jossa syyllinen tekee rikoksen, niin eihän poliisin tarvitse kuin toimia. Ilmeisetsi liikaa ei saa tulla tämmöisiä ja osana mellakkaa pidetään oikeutettuna. Obaman aikanahan poliisi alkoi järjestää mellakoitsijoille bussikyytejä koteihin. Siis näille rasistisille rotuvihamellakoitsijoille

      10. Pelkkä video ei vielä riitä välttämättä tuomioon. Videoita on kaikenlaisia: joistakin näkyy vain osa kasvoista, osa kameroista on sijoitettu niin ettei valoa riitä tarpeeksi ja osa kameroista tietenkin nauhoittaa yöaikaan jolloin on hämärää. Ja sitten on vielä ne kuolleet kulmat joihin kamera ei yllä.

        Mutta jos saadaan selkeä kasvokuva, on se helppo poliisin toimittaa medialle joka julkaisee sen joka uutislähetyksessä, ja eipä aikaakaan kun vihjeitä alkaa tulemaan mutta se vaatii hyvälaatuisen kuvan.

  4. Siinähän tuo samalla tappoi syntymättömän vauvankin, niin on taas oikeudella kovasti töitä että saa päänsilittelyllä tuomion vähenemään muutamaan vuoteen.
    Mutta eihän se kyllä Suomen ”oikeuslaitokselle” mikään ongelma ole.

  5. Olin aikeissa kysyä nahan väriä, mutta eipä tarvitse. Nyt pussihousu joutunee olemaan ilman ravirientoja jonnii aekoo. Mutta iloinenkin puoli on asiassa,hää ei ole siellä yksin, useita sukuja on myös kursseilla. Eikä työnvälitys häntä riivaa, onhan hää kurssilaenen.

  6. Vanhanliiton rekineekeri hiukan kyseli kunniansa perään, tässä tulos.

    1. Mistä tulee sanonta rekineekeri? Utelias kun olen…

      1. Mahdollisesti palindromista ”Neekerisuku kusi rekeen”.

      2. Mutta eihän tuo ole palindromi. Vai onko se rekineekeri lohkaistu siitä erilleen ja mikä on alkuperäinen palindromi jossa kirjaimet on takaperin sama kuin etuperin? Onko tässä nyt kilautettava valtakunnanpelle Simo Frangénille ja anoa konsultointia?

      3. Kyllä tuo ”Neekerisuku kusi rekeen” on palindromi.
        Ja jos neekeri kusee rekeen, onhan se silloin ainakin siltä osalta rekineenekeri?
        Sitä en sitten ymmärrä, miten se liittyy mustalaisiin.

  7. Luulisi Mäkkärien hakevan lähestymiskieltoa manneporukoille kun näitä mannesurmia sattuu vähänväliä. Porvoossakin Åkerlund kylmäsi autokaistalla kolme miestä.

    1. Jäänyt mieleen tuo Porvoon tapaus. Olin siihen aikaan asunut Suomessa vasta vuoden ja se järkytti minua syvästi – täällähän murhataan ihmisiä kuin Venezuelassa konsanaan muista miettineeni. Sitten paljastui, että tekijä on mustalainen ja että teko oli täysin sattumanvarainen, hetken kiivastuksissaan tehty. Ilmeisesti suomalaisnuorten hieno amerikan rauta aiheutti kateuden piikin mustalaisen sielussa hänen tietäen hyvin ettei koskaan pysty hankkimaan itse samanlaista.

  8. Pitäis järjestää mamut vastaan mustalaiset veitsitappelu.
    Kuka voittais, no yhteiskunta.

Comments are closed.