Skärholmen – arabien amerikka


Tukholman Skärholmen pääsi viikolla tapahtuneen ampumisen keskipisteeksi. Mutta miltä Skärholmen itsessään alueena näyttää? Ainakin se on arabiaanojen amerikka.

Skärholmen sijoittuu Tukholman eteläpuoliseen Mälarenin rantakaistaleeseen, joka alueena on vähemmän tunnettu, mutta maahanmuuttajaprofiili alueella on ihan samanlaista kuin vaikkapa Järvan ghettoalueella. Skärholmenia ympäröi sellaiset niin ikään maahanmuuttajaghetot kuin Bredäng, Sätra ja Vårberg. Skärholmen on kuitenkin alueen keskus.

Skärholmenissa asuu n. 8 600 ihmistä (vuoden 2022 loppu), joista 83,8 % on syntynyt ulkomailla, tai on syntynyt Ruotsissa, mutta molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.

Näistä ulkomaalaisista yli puolet eli 56,2 % on kotoisin Aasiasta, joka tarkoittaa Lähi-itää. Skärholmen ympäristöineen onkin leimaantunut hyvin vahvasti arabialueeksi. Kioskien, kauppojen ja kahviloiden kyltit ovat arabiaksi. Väestö ja ympäristö on voimakkaasti arabivaikutteinen.

Seuraavaksi suurin ryhmä ovat afrikkalaiset ja EU-kansalaiset, jotka tulevat Pohjoismaiden ulkopuolelta, molemmat n. 15 %. Pohjoismaistaustaista väestöä on vain vajaa 2 %, joten Skärholmen ei ole myöskään millään tavalla suomalaisaluetta.

Skärholmenia leimaa kovat mafiaryhmittymät, kuten Bredängin ja Sätran mafiat. Joidenkin mukaan nämä ovat samaa mafiaa, mutta eri joukko-osastoa. Toisaalta aluetta leimaa syvä islam, naiset kulkevat hunnuissa ja miehillä pitkä parrat ja pyjamat päällä. Skärholmeniinhan ollaan nyt myös rakentamassa Pohjois-Euroopan suurinta moskeija.

Itse olen joskus vieraillut Skärholmenissa ja täytyy sanoa, että kaikista Tukholman kehitysmaaghetoista juuri Skärholmenissa tulee erityisen visto olo. Se arabipainotteisuus on niin silmiin pistävää, että sitä ei voi olla huomaamatta. Jos käy Ruotsissa risteilyllä, niin kannattaa ehdottomasti ajella metrolla käymään Skärholmenissa.


41 thoughts on “Skärholmen – arabien amerikka”

  1. En varmasti mene eteläswedustaniaan . Arjeplogin takametsiin kylläkin kalaan.

  2. ei tulisi mieleenkään käydä svedustanissa vaikka maksettaisi. Sen verran kyrpä maa se on. Anteeksi kyrvät.

    1. Kyllä ruotsi on loppusuoralla, vain SUURIHME voi enää pelastaa.

    2. Sama. Siellä asuneena voin sanoa että tiedän mistä puhun. En enää koskaan mene tuohon maahan joka ennen Ruotsina tunnettiin, sitä maata ei enää ole.

    3. Norrland on ihan jees. Siellä myös puhutaan suomea paljon

  3. Tulevien vuosikymmenten resurssi- ja elintilasodat saattavat tehdä tuostakin asiasta vain pikku murheen.
    Ihmiskunta kasvaa vielä nimittäin 20 % ja ilmasto lämpenee (oli syy mikä tahansa)

    1. On jälleen aika palauttaa muistiin muutama aiempi maailmanloppu:

      1966: Öljy loppuu kymmenessä vuodessa
      1967: Nälkä valtaa maapallon 1975
      1968: Ylikansoitus uhkaa maapalloa
      1969; Koko ihmiskunta tuhoutuu ydinsodassa 1989 mennessä
      1970: Maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun 2000 mennessä
      1970: Saastuminen johtaa siihen, että ulkona on käytettävä kaasunaamareita 1985
      1970: Typpi tekee maan viljelyskelvottomaksi
      1970: Saasteet tappavat meristä kaikki kalat
      1970: Jääkausi palaa vuonna 2000
      1972: Meillä on YK:N ilmastopaneelin mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo uudelta jääkaudelta
      1971: Uusi jääkausi viimeistään 2030
      1972: Uusi jääkausi viimeistään 2070
      1972. Satelliittien mukaan uusi jääkausi tulee nopeasti
      1974: Yhdysvalloissa aloitetaan veden ja elintarvikkeiden säännöstely
      1974: Otsonikerroksen oheneminen uhkaa elämää
      1974: Tutkijat yksimielisiä, planeettamme jäätyy ja tulee pula elintarvikkeista
      1976: Öljy ennustetaan loppuvan 90-luvulla
      1978: Alkanut pakkaskausi ei tule loppumaan
      1980: Happosateet tuhoavat elämän merissä
      1980: Öljyn ennustetaan loppuvan 2000
      1988. Ennen näkemätöntä kuivuutta ennustetaan 1990-luvulle
      1988: Sää lämpiää sietämättömäksi
      1988: Malediivit ”uppoavat” viimeistään 2018
      1989: Nouseva merenpinta uhkaa maailmaa
      1989: New York City West Side Highway veden alla 2019
      1989: Meillä on YK:n mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
      1996: Öljy loppuu 2020
      2000: Lapset eivät tiedä mitä lumi on
      2000: Nälkä iskee kymmenessä vuodessa ellemme lopeta kalan ja lihan syöntiä
      2002: Öljy loppuu 2010
      2004: Britannia on kuin Siperia vuonna 2024
      2005: Manhattan veden alla 2015
      2006: Megahirmumyrskyjä
      2008: Arktis jäistä vapaa 2018
      2008: Al Gore ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2013

      1. 2008: Prinssi Charles sanoo, että meillä on 96 kuukautta aikaa pelastaa maailma
        2009: Britannian pääministeri sanoo, että maailmalla on 50 päivää elinaikaa jäljellä
        2009: Al Gore muuttaa ennustettaan ja ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2014
        2013: Arktis jäistä vapaa 2015
        2014: 500 päivän kuluttua maailma syöksyy ilmastotuhoon
        2018: Meillä on tutkijoiden mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
        2019: Meillä on erään pikkutytön mukaan 5 vuotta aikaa pelastaa maapallo.

        Mutta eipä sitä maailmanloppua vaan tule, vaikka sen apostolit sitä kuinka kutsuvat.

      2. Eikä Jeesuskaan tullut vaikka oli auringonpimennys ja kaikkee!

      3. Esko Valtaojan sanoin: ”maailmanlopun peruuttaminen tulee kerta kerralta yhä vaikeammaksi”.
        Sitä paitsi ihmiskunnan romahtaminen vaikkapa neljäsosaan nykyisestä ei olisi lähimainkaan mikään maailmanloppu, koska täällähän pärjättiin sitäkin paljon pienemmällä porukalla vähintään 100 000 vuotta.

      4. Kiitoksia! Taidan kopioida huoneen tauluksi sängyn päätyyn,että totuus ei unohdu.

      5. Tavallaan tulee. Ilmastokommunismi merkitsee kyllä sivilisaation loppua

      6. Yhteistä noilla kaikilla ”ennustuksilla” on että kaikki ne on poliittista sontaa jonka tarkoitus on nyhtää rahaa pienelle piirille.
        Oletetaan nyt että nää tyypit on oikeassa ilmastonmuutoksesta, miten ihmeessä se torjuu ilmastonmuutosta että minä maksan jostain välttämättömästä tuotteesta vähän enemmän??

      7. Tai että ilmastopoliisia leikkivä EU on siirtänyt valtaosan tehtaistaan Kiinaan jossa ne saastuttaa ilmakehää aivan samalla tavalla kuin saastuttaisi Euroopassakin. Entäpä se kun Genevessä aikanaan sovittiin, että hehkulamput valmistetaan kestämään vain tietyn ajan. Sen jälkeen myös muut laitevalmistajat halusivat tehdä samanlaisen diilin kilpailevien firmojen kanssa. Nykyisin kodin elektroniikka on käytännössä kertakäyttötavaraa. Kun takuuaika on rauennut, laite laukeaa lähes saman tien sen jälkeen. Minulle kävi kerran niin, että kahvinkeitin hajosi kun takuuajan raukeamisesta oli kulunut kaksi kuukautta. Televisiot, kaiken maailman digiboksit, puhelimet, partakoneet, kodinkoneet, sähköllä toimivat työkalut ylipäätään kaikki rakennetaan kestämään vain tietyn ajan. Mikä on järkyttävää luonnonvarojen tuhlausta, puhumattakaan siitä muovisälästä joka näistä laitteista kertyy.

      8. Onneksi me kuitenkin onnistuimme estämään tuon kaiken korottamalla verotusta joka ainoa kerta! 😀 😀

    2. Eikä lämpene. Sensijaan sää vaihtelee, kuten on tehnyt aikojen alusta asti.

      1. Niin, kyllä se maailmanloppu NYT tulee, aivan varmasti tulee juuri NYT!
        Monta kertaa se on peruttu, mutta NYT se tule!!

      2. Tai sitten kaikkialla hallitsee sama mafia

      3. Joo, n’drangheta eikä kummisetä ole juutalainen, ei edes consiglieri tai yksikään ’made man’.

      4. Öljyntuottajamaat, pääasiassa arabeja ovatkin niin kovan luokan tiedemiehiä, että heidän myöntämisiään kannattaa jo kuunnella.

        Jos jokin tässä maailmassa on fakta niin se, että ilmasto muuttuu koko ajan kuten on tehnyt aikojen alusta asti. Siitä on runsaasti todisteita. Ilmakehän lämpeneminen, joka väitetysti olisi ihmisen aiheuttamaa, ovat todisteet siitä kiistanalaisia.

        Toisaalta tulee olla ilo nähdä kuinka öljysheikit pärjäävät kun ei enää öljyn litku mene kaupaksi. Sitten ei voi enää teettää likaisia hommia muiden maiden kansalaisilla samalla kohdellen heitä kuin orjia. Saavat ihan itse tarttua luudan varteen ja vaikka juoda sen öljynsä jos jano yltyy kovaksi.

      5. Nyt selvisi, miksi persutkin haluavat nyt luopua lämmitysöljystä vuoteen 2030 mennessä

      6. Mistä sinä sellaista olet päähäsi saanut? En minä vastaa perussuomalaisten politiikasta millään lailla, en ole edes puolueen jäsen.

      7. En sinua tarkoittanutkaan, vaan persujen logiikkaa asiassa. No oikeasti he vain ovat kääntäneet takkinsa tapansa mukaan

    3. Ilmasto-Greta murhaa perheesi viimeistään vuonna 2030. Et sitten ajatellut toimia kansanmurhaa estääksesi. Ilmaston- ja maailmanloppu on vain ja ainoastaan sinun syytäsi. Kiitti vitusti.

      1. Tuo ruotsalaisteini on vain ihmisten huolen jäävuoren huippu.
        Fossiilihiilen tupruttelussa ei ole riittävästi potkua aiheuttamaan mitään maailmanloppua mutta elintilasotimista tullee riittämään.

  4. Vittu, että Skärholmeniin tutustumismatka? Älä unta nää!!!

  5. Nyt jos Israel ja Iran alkavat sotimaan, voi vain kuvitella mikä helvetin kiljunta ja riehunta alkaa musulmaanighetoissa.

    1. Johan ählyt filmillä mölisi allahuallasbaaria kun rakettisade lenteli Israelin taivaalla. Mistä lie IL kopannu ählyjen videon.

      1. Ilta-Sanomien ja muiden vastaavien kaltaisilla medioilla näkyy toimituksessa satoja kanavia ympäri maailmaa. Lisäksi on tietysti netti, facebookit sun muut. Sieltä on helppo napata materiaalia, vaikkapa al-Jazeeralta.

  6. Tuolla olis jännä vierailla yksin yö tai päiväsaikaan!

  7. Ennen vanhaan, hyvään aikaan, ajelin päntiönään Haaparannasta Helsingborgiin ja
    Eurooppaan! Nyt en Haaparantaa etelämmäksi entiseen Ruotsiin nokkaani työnnä!
    Ei minua sinne kukaan kaipaakaan, kehitysmaahan!

  8. En taatusti mene skärholmeniin. Tukholmassa voi käydä södermalmilla ja gamla stanissa, mutta ei todellakaan minnekään ghettoon murhattavaksi.
    Nuorukaisten teloittama Mikael oli varmaan muuten hyvä isä, mutta mikä järki yrittää kasvattaa lasta sellaisella alueella? Vähän sama kuin joku ostaisi perheelle asunnon jostain kontulan ostarilta tai lähi-itäkeskuksesta. Ennen pitkää tapahtuu jotain ikävää

    1. Nyt löytyi uhrille nimi:

      https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1614316#p1614316

      Lord Mikael Oskar Janicki oli Ruotsissa syntynyt puolalaisten maahanmuuttajien lapsi. Ensimmäinen etunimi ei viittaa aateliseen syntyperään,vaan hän otti sen itselleen vuonna 2019.

      Hän ei myöskään asunut Skärholmenissa:

      hän oli saanut 10 vuotta sitten aivoverenvuodon tai -infarktin, jonka seurauksena ei enää kyennyt puusepän ammattiinsa.
      Muitakin jokapäiväisen elämän haittoja oli tullut niin paljon, että mies oli muuttanut äitinsä luokse pojan jäädessä oman äitinsä luokse, tavaten isäänsä joka toinen viikonloppu.
      Uhrin nimissä oli myös asunto Globen-hallin vieressä, mikä oli kenties vara-asunto.

      Tämä aivojen vaurioituminen oli ehkä estänyt uhria tajuamasta tilanteen vaarallisuutta.
      Ampuja on tämän näköinen:

      https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1614549#p1614549

      Ihana Abdullah, 29-vuotias Syyrian lahja svenneille.

      1. Siinäpä oikein mulqvisti. Ja näitä riittää täälläkin. Mitä enemmissä määrin.

  9. Siellä siis uskaltaa sentään liikkua? Minä en uskaltaisi

  10. Sutelan liittymän kallioleikkauksessa lukia aikoinaan että Mussalo on mustalaisten amerikka.

  11. Skärholmeniin en lähde ellei Ruotsin poliisi anna minulle erikoislupaa kantaa mukanani rynnäkkökivääriä sekä vähintään neljää käsikranaattia sekä tietenkin 9 mm pistoolia sekä pienempää ’back up’ – pistoolia jemmassa rintsikoissa. Jos tulen yllätetyksi ja aseista riisutuksi, minulla on vielä jemmassa back up tykki paikassa johon ei kukaan koske ilman lupaa. Ja voin ehkä ampua tieni auki kuten leffoissa sanotaan. Tästähän tulee vielä hieno fantasia!

    Mutta kysyisin Paavolta tai itse asiassa keneltä tahansa jolle alue on tuttu, että minkälaista seutua tuo metrolinjan viimeinen pysäkki joka on nimeltään Hässelby Strand? Kartan perusteella näyttää aika hiljaiselle mestalle. Mutta niinhän ne kaikki.

    Olen Tukholmassa metrolla suhannut ympäriinsä ja käynyt mitä ihmeellisimmissä paikoissa mutta tämä Hässelby on minulta vielä käymättä ja jos se on jokseenkin turvallinen paikka, voisin siellä joskus piipahtaa jos vielä erehdyn Ruotsiin menemään. Kertokaas joku ystävällinen sielu millaisesta mestasta on kyse.

Comments are closed.