Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi hörhökolmikon melko turhanpäiväisestä tapahtumasarjasta, jota voi kutsua todellakin sekoiluksi. Tapahtumapaikkana oli Nurmijärvi.
Tapahtuma-aikaan 31.3. aamuyöstä kaksi miestä ja kaksi naista olivat tilanneet taksin Nurmijärvellä. Sekavan matkan aikana nelikko oli yhtäkkiä alkanut pahoinpitelemään taksikuskia ajon aikana. Kuljettaja sai pysäytettyä auton ja pääsi pakenemaan autosta ulos.
Nyt joku seurueesta hyppäsi auton kuljettajan paikalle. Tilanne muuttui siten, että toinen naisista jäi, tai jätettiin kuljettajan kanssa tien poskeen, kun miehet ja toinen naisista jatkoivat matkaa. Kuljettaja kuitenkin palasi hetken päästä takaisin ja tähtäsi autolla tien penkalla seisoneisiin taksikuskiin ja kyydistä jääneeseen naiseen. Kovaa vauhtia auto törmäsi seurueesta pois jääneeseen naiseen. Nainen sai vakavia vammoja ja kuoli myöhemmin samana päivänä sairaalassa.
Sekava tilanne sai lopulta päätöksen, kun taksikuski sai soitettua poliisille ja kolmikko otettiin kiinni.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi nyt 1995 syntyneen Sami P**, 1996 syntyneen Mikael ** ja 2001 syntyneen Mea ** epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Kuoleman osalta syyte on vielä auki.
Kun mustalaisjankutus kuitenkin alkaa, niin todettakoon, että tekijät ovat ihan umpisuomalaisia hörhöjä.

Valtamedia käytti ryhmästä harhaanjohtavaa sanaa ”seurue”. Sana on varattu määrittämään kaikkien tietämää kansan osaa.
nuorisojoukko = kemumatuja
löyhä kaveriporukka = kemumatuja
seurue = mustalaisia
Mitäs niitä muita olikaan?
”Lapset” = aikuisia afrikkalaismiehiä.
”Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat” = röyhkeimmät ja väkivaltaisimmat rikolliset.
”Pakolaiset” = elintasosiirtolaiset, jotka eivät täytä ensimmäistäkään pakolaisstatuksen määritelmän kriteereistä.
”Suomalainen” = kemumatu, joka on saanut Suomen passin kun sandaali maamme maaperälle läpsähti.
Kyllä, ja se legendaarinen espoolaismies.
Jaa, no se olikin heti seuraavassa kommentissa mainittu.
Pitäisi kai opetella lukemaan ensin kommentit ennenkuin intoutuu itse kirjoittamaan.
Nooh, tulipahan sanottua ja onhan se kertaus opintojen äiti.
”espoolaismies”
”Suomen kansalainen”
”tummatukkainen”
”tulkintarvitsija”
”hoikkarakenteinen”
Ehkäpä valtamediaa on ohjeistettu häivyttämään tuon sanan ”eriarvoistava” merkitys.
Näillä palstoilla voimme kyllä käyttää sanoja ”manne” ja ”mustalainen”.
Huono toimittaja käytti väärää ilmaisua, tai johti tahallaan ihmisiä harhaan. Lehti hoi, palkanalennus tuolle kuuluu.
Enää ei voi luottaa poliisinkaan tiedotukseen, kun käytti termiä ”seurue” näistä henkilöoletetuista:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1616361#p1616361
Tällä menolla ”nuorukaiset” eivät sitten varmaan myöskään ole aikuisia arabeja.
Kyllä se on vekkuli asia tuo aika. Kiven sisässä se rientää noppelaan.
Tuo Mikael Arvid-Alexander tuomittiin vuonna 2018 neljäksi vuodeksi linnaan. Eikös seuraava rähinä tapahtunutkin jo 2021, eli kolmen vuoden kuluttua. Siitä hovioikeus antoi kolme vuotta kuritushuonetta vuonna 2022. Ja sen seurauksena Arvid-Alexander oli taas vapaalla hörhötappamassa 2024, eli kahden vuoden kuluttua.
On aikalailla syvältä että tuomioissa luetut vankeusrangaistukset ovat vain viitteellisiä. ”Puolet pois ja paljousalennus” voisi olla rikosseuraamusviraston motto.
Juuri oli juttu nimen vaihtaneista ihmisistä, eräällä oli venäläinen nimi, ei meinannut saada töitä mistään, mutta kun vaihtoi suomalaisen nimen, niin hommia löytyä.
Nimen vaihtaminen nykyään aika helppo homma, eikä, maksa paljon, jos ei ole erinäisiä henkilötodistuksia.
Helpompaa kuin heinänteko.
Samanlaisia juttuja on ollut aiemminkin hieman yllätyksettömästi hesarissa, ei aina ole venäläisiä nimiä ollut vaan myös tietenkin arabi, afgaani, somali ja yllättäen myös latinonimiä. Minun etu- ja sukunimi ovat molemmat latinonimiä eikä minulla ole koskaan ollut mitään ongelmia saada töitä. Minulla on varmaan ollut enemmän töitä kuin 90 prosentilla opiskelijoista, näin väitän sillä parhaimmillaan minulla oli kolme eri työpaikkaa ja samalla opiskelin täysipäiväisesti.
Eipä hesarista kilauteltu minulle ja kyselty, että mikäs se sun työtilanteesi on, haluatko päästä lehteen, tehtäisiin juttu kuinka suomalaistyönantajat suhtautuu ulkomaalaisiin nimiin työhakemuksissa.
No vaikka olisivat soittaneet niin olisin käskenyt painua…
Itse olen pohtinut, pitäisiköhän muuttaa ensin sukunimeksi Abdiqadir ja sitten etunimeksi Abdullah, kun molempia ei voi samalla kertaa.
Mutta kyllä sitten alkaisi tulvia rahaa ovista ja ikkunoista!
näköjään kyllä ne (lisää kansallisuus):etkin !