Uusi vangitseminen Tyresön ”terrorimoskeijan” tiimoilta


Nackan käräjäoikeus vangitsi perjantaina yhden henkilön lisää epäiltynä terrorikytköksistä. Vangitseminen liittyy aiemmin maaliskuussa Tyresössä sijaitsevaan moskeijaan tehtyihin kiinniottoihin ja kotietsintään.

Poliisi ja turvallisuuspoliisi Säpo tekivät maaliskuun alussa Tukholman eteläpuolella sijaitsevaan moskeijaan kotietsinnän, jonka seurauksena vangittiin neljä miestä. Mielenkiintoista on se, että kaksi vangituista, 22- ja 24-vuotiaat miehet ovat ruotsalaisia, mutta heillä on tiiviit yhteydet Somaliaan ja Ruotsissa asuviin muslimijärjestöihin.

Viime viikolla poliisi otti edelleen kiinni yhden henkilön, kuusikymppisen niin ikään somalitaustaisen miehen, joka vangittiin perjantaina epäiltynä osallisuudesta terrorijärjestöön.

Ruotsalaismiehistä tiedetään sen verran, että he kääntyivät islamiin joitakin vuosia sitten ja alkoivat sen jälkeen viettää aikaa Tyresön moskeijassa. Moskeijan kautta he ovat edelleen olleet yhteydessä Somalian isikseen ja al-Shabaabiin.

Tarkasti ei ole julkisuuteen kerrottu, että mitä terroriepäilyt koskevat, eli oliko suunnitteilla konkreettinen terrori-isku vai mitä.


3 thoughts on “Uusi vangitseminen Tyresön ”terrorimoskeijan” tiimoilta”

  1. Sun pitäisi tehdä suomi – pt-media sanakirja.
    Mulle jää täysin epäselväksi mitä sana ”ruotsalainen” tässä tarkoittaa.

    1. Jos Pt-mediassa kirjoitetaan ruotsalainen, niin se tarkoittaa silloin ruotsalaista. Se ei tarkoita ”ruotsalaista”, (((ruotsalaista))) tai ”tukholmalaismiestä”. Vähän soisi edes luottamusta meikäläisen ammattitaitoon.

  2. Hienosti menee ruottissa. Tuleekohan tänään juttua kahden lapsen kuolemasta Södertäljessä? Aineksia löytyy eli pyöräilykurssia, latinonaista, translähi-itäläismiestä, uutta miesystävää ja lopputuloksena 2 kuollutta lasta. Herttilettas!

Comments are closed.