Hörhökoplan yölliset murtovarkaudet Alastarossa menivät jo huumorin puolelle

Lounais-Suomen poliisi selvittelee Alastarossa viime viikolla tapahtunutta murtovarkautta, jossa hörhöt murtautuvat samaan kauppaan saman yön aikana kahteen kertaan.

Viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä alastarolaisia pikkuhamppeja janotti. Kaljaa oltiin juotu, mutta yöllä kävi niin ikävästi, että kaljat loppuivat. Lisää piti saada.

Kopla päätti murtautua paikalliseen ruokakauppaan. Ikkunan kautta päästiin sisälle ja kantoon otettiin kaljaa se määrä mikä kantaa jaksettiin. Lisäksi saatiin muutama aski tupakkaa.

Mutta ah ja voih, aamuyöstä kaljat olivat taas loppu. Päätettiin käydä katsomassa vieläkö kauppaan pääsisi sisälle. Jonkinlainen onnenkantamoinen porukalla olikin, sillä aikaisempaa murtoa ei oltu vielä huomattu, joten mentiin samasta ikkunasta sisälle ja haettiin uusi satsi kaljaa ja tupakkaa. Nyt mukaan saatiin jotain muutakin pikkutavaraa, mutta mitään älyttömiä saaliitahan tuollaisesta ruokakaupasta ei saa.

Poliisi sai myöhemmin aikaisin aamulla ilmoituksen murrosta ja paikalle saapuikin todelliset etsivät. Vielä saman päivän aikana krapulaisia rosvoja haettiin putkaan. Useampaa epäillään varkauksista. Kaljaa ja tupakkaa jäi kuitenkin hävöksiin, joten poliisi tutkii asiaa edelleen.

 

Subscribe
Notify of
guest
31 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
torrehaa

Ensimmäinen kauppa johon ymmärrettiin laittaa pyöräteline kettingillä seinään kiinni,harvase aamu oli ikkunat mäiskäleinä kun kottiin palattihin rillumareireissuilta.
Aikaanhan jo toki on kulunut..mutta silloin oli uutta.

sukulaiset ovat hulluja.

Se on vittumainen tilanne, kun juotavat loppuvat. Varsinkin jossain kärnänsaaressa. Ja kaikki ovat kännissä. Jotkut ovat sen verta tolkuissaan, että tilataan taksi. Ja kauhavalle. Lidl on auki. Tämä siis sukukokouksessa. Jopa seinäjoelle asti on menty. Taksilla. Ja takaisin. Jotkut katosivat siinä hötäkässä. Löydettiin esim salnensillan laiturilta nukkumassa.

sukulaiset ovat hulluja.

Siis salmensillalta.

Kyllä. Parasta.

Kivitipusta tilattiin taksi.

pikkukylä sekä suuret luulot.

Niin siinä kävi. Ei toiminut pieni piiri juttu. Koko paska meni nurin. Kivitippu. Kovat oli luulot.

Qroquius KadD

No jaa, kaverit ryyppäsivät, juotavat loppuivat, haettiin kaupasta kilikali-metodilla lisää ja voitiin jatkaa ryyppäämistä kunnes sammuttiin.
Eli ryyppyilta onnistui.

Seuraamukset ovat sitten toinen asia, mutta kohtapa kaverukset ovat taas ryypäämässä.
Tämä iltama onnistui vieläpä erinomaisen hyvin, kun Arska ei puukottanut Reiskaa hengiltä syystä, jota ei itsekään oikein tiedä.

Jippos123

Joku pikkuinen ehdonalainen tuosta rapisee semminkin kun saaliin arvo on aika mitätön.
Jos taustalta ei löydy riittävästi entisyyttä ( viiden vuoden sisältä) niin ensikertalaisina veikkaisin 3 kk ehdollista ja muutama tonni vahingonkorvauksia.

Jippos123

Jos tekijät eivät ole paatuneita ganstoja niin taitaa se pahin rangaistus tulla sitä kautta kun jokainen paikkakuntalainen tietää ketkä ovat syyllisiä.
Pikku häpeä voi oikaista hampin elon oikeaan suuntaan paremmin kuin oikeuslaitoksen näpäytys.

Qroquius KadD

Pelkäänpä pahoin, etteivät Arska ja Reiska kavereineen taida enää pahemmin välittää mitä heistä ajatellaan, mikäli ovat ennenkään välittäneet.

mariD

Eivät tämänkaltaiset tyypit välitä maineestaan hevonp*rseen vertaa kun ei sitä mainetta ollut alunperin muutenkaan. Paitsi negatiivisessa mielessä. Näissä pikkukylissä ja kaupungeissa kaikki kyllä tietää ulkonäöltä nämä sekakäyttäjähörhöt.

+ULFBEHRT+

Minulla oli aikoinaan satunnaisesti työmatkoja Tallinnaan ja joskus oli mukana saksalaisia insinöörejä. Illalla tietysti käveltiin katsomassa nähtävyyksiä ja syömässä – parilla kaljallakin, ehkä.

Tallinnan Wanhan Raatihuoneen porraspielessä on edelleen kaularauta ketjuineen ja piiskaussinkilät, joihin rangaistava voidaan sitoa seisomaan kädet levällään ja rinta vasten Raatihuoneen kivijalkaa. Sanoin saksalaisille, että joka täällä töpeksii pääsee seisomaan seinään kytkettynä seuraavaksi sunnuntaiksi…

Ehkäpä tämä ennenkin toiminut konsti pitäisi ottaa uudelleen käytäntöön, sillä eihän hörhöiltä useinkaan korvauksia saada ja nuhtelusta ( ehtoollisesta ) ne eivät piittaa. Sensijaan seisominen kotikaupunkinsa torilla pimeästä pimeään kaularaudalla ja ketjulla häpeäpaaluun kytkettynä saattaisi ehkä purra. Vieressä kyltti kertoen, kuka sankari on kyseessä ja mitä on tullut tehdyksi sekä tarvittaessa poliisi hilparilla varustettuna pitämässä järjestystä paikalla ja uteliaita loitolla.

Ketjun pituus tietysti sellainen, että istumaan ei ylety.

Qroquius KadD

Aivan erityisen tehokas vaikutus tällä olisi roadman-ganstailuun.

Pari päivää poliisivankilassa on pelkkä sulka hattuun, mutta seisominen häpeäpaalussa housut kintuissa yleisön naurettavana olisi taatusti omiaan hillitsemään hinkua joutua siihen itse.

jos minulla onistu, serkkuni yrittää uudestaan.

Et tiedä pohjanmaalaisista mitään. Kirjoitat alentuvasti. Kyllä. On totta että juomme. Mutta suurin työllisyys on pohjanmaalla. Se sallittakoon, että juhlimme alkoholin suhteen. Esim juhannuksena. Vertailun vuoksi kirjoita vaikka itä helsingistä. Mitä siellä tehdään? Pyllistellään? Nautitaan kelan rahoista? Sekä lisäännytään kuin muurahaiset? Perustaan muutama kebab mesta? Yritys tuet jne simsalabim. Huomenna tilillä.

Qroquius KadD

Tässähän kirjoitettiin muutaman alastarolaisen hampin ryyppyillasta, jota kommentoin ja sinä vedät siitä herneen nenään.
Oletko siis itsekin alastarolainen hamppi?
Ymmärtääkseni suurin osa alastarolaisista ei tuollaisia ole.

Last edited 28 päivää sitten by Qroquius Kad
Jippos123

Eikös tuo Alastaro ole Satakuntaa? Ne vasta jumia ovat. Pohjalaiset ovat suorastaan pirskahteliavia verrattuna Satakuntalaisiin.
Yksi duunikaveri oli aikoinaan ja mä olin aika nuori. Käsky oli notta kaveri tuli kyytiin ja aikamoinen kiire.
Xx hyppäs kyytin ja oli unohtanut sukat.
Xx maalasi itsellen sukat.
Xxx spriitussilla veti ittelleen su

Jippos123

Kanrajan.

Qroquius KadD

Alastaro näyttää valuneen kuntaliitosten myötä Varsinais-Suomen puolelle.

+ULFBEHRT+

Sukkien maalaaminen itselleen osoittaa kyllä jo jonkinlaista luovuutta, mutta olen maailmalla nähnyt kyllä ihan farkkushortsitkin maalattuna tyttölapsen ylle. Kadulla se sitten käveli…

Ihan uteliaisuudesta ja hämäläisyyttäni kysyn: Mikä on se Ylistaron ja Alastaron “taro”?

Qroquius KadD

Tarkoittaa asuttua tai asutuksen läheistä seutua tai viljelysmaata:

https://www.kirjastot.fi/kysy/mita-tarkoittaa-staro-paikkakuntien-ylistaro?language_content_entity=fi

Ylis- ja alas-määreet olisivat jokien ylä- ja alajuoksujen mukaiset, vaan kaukanapa nämä tarot kyllä toisistaan ovat eikä taida aivan yhteistä jokeakaan olla.

+ULFBEHRT+

Kiitän! Sekin sitten selvisi!

mariD

Se että heti kun murto huomattiin, pääsi poliisi välittömästi tekijöiden jäljille, kertoo siitä, että koko kylä tuntee vähintään ulkonäöltä nämä hampuusit.
Ei sitten sen vertaa järki kupolissa pelaa, että ymmärtäisi olla rötöstelemättä omassa kylässään – se joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.

Käytännössä hamppiremmi tulee selviämään sormenheristelyllä ja sitten ollaankin taas täydessä “työn touhussa”. Mutta ei kannattaisi kilauttaa kaupan ikkunoita. Poliisi tulee aamuyöllä kuitenkin katsomaan löytyykö himasta olut-keissejä + muutama hassu aski tupakkaa.

(useassa eri kaupassa töissä olleena tiedän missä kartongit säilytetään mutta en sitä tässä paljasta. Nämä tolvanat eivät sitä tienneet joten mursivat auki sen säleikön jonka takana tupakat nykyisin pidetään. Jotkut kassakoneet aukeaa vain yhtä tiettyä nappia painamalla, toiset vaatii pikku manööverin mutta turhaa se olisi ollut. Ei siellä olisi rahaa ollut yhtään tai korkeintaan mitätön pohjakassa)

Last edited 28 päivää sitten by mari
Qroquius KadD

Juuri tätä tarkoittaa termi “poliisin vanha tuttu”.
Kun jotain tapahtuu, käydään hakemassa taas kerran ne samat tyypit;
elleivät sattuneet olemaan tällä kertaa itse asialla, tietävät keitä oli.

Last edited 28 päivää sitten by Qroquius Kad
+ULFBEHRT+

“The usual suspects”, sanottiin vanhassa, tunnetussa rainassakin.

mariD

“The old same pain in the ass” kutsui poliisi vanhaa asiakastaan jossakin uudemmassa elokuvassa. Tosin en millään jaksa muistaa mikä leffa oli kyseessä.

mariD

Exactamente. Juuri tätä tarkoitin. Toinen termi olisi “poliisin vanha asiakas”.

Aihetta sivuten, eikö jossakin uudessa laissa määritellä nyt niin, että nämä rapajuopot joita poliisi on joutunut kuskailemaan putkan pahnoille nukkumaan, he siirtyvät nyt uuden lain myötä poliisin kontolta sosiaalityöntekijöiden riesaksi?

Eli jokaisessa kunnassa sosiaalitoimi joutuu varautumaan tällaisiin kuljetuksiin joka vaatii ajoneuvon/neuvoja, perehdytyskurssituksen sekä tilat joissa säilyttää yön yli ‘asiakkaita’. Lisäksi asiakkaille olisi muistaakseni tarjottava päihdeneuvontaa Kuinkahan moni muuttotappiokunta jotka muutenkin ovat kusessa, pystyvät tällaisen palvelun järjestämään…

No kaipa valtio tukee ainakin alkuun hätiin tai sitten koko homma rahoitetaan surullisen kuuluisan SoTen piikkiin.

Onhan toki poliiseilla parempaakin tekemistä kuin noukkia milloin mistäkin patajuoppoja ja tarjota niille majoitus. Mutta tällaisen lain muistelisin olevan tulossa. Toivottavasti en muistele omiani.

Qroquius KadD

Minua riepoo vallan mahtavasti tämä nopeasti levinnyt älyttömyys nimittää rikoksista epäiltyjä poliisin asiakkaiksi.

Eiväthän ne mitään asiakkaita ole, ei niillä ole mitään halua olla missään tekemisissä poliisin kanssa!
Poliisin asiakas on veroamaksava kansalainen, joka saa verojaan vastaan poliisilta turvallisuuspalveluja.

Tämä idioottimaisuus lienee levinnyt ravintoloiden järjestyksenvalvojien kautta:
“Meillä on taas täällä yks asiakas, joka olis miekkataksin tarpeessa.”
Ei siinä muuten mitään, mutta kun siitä on tullut virallista terminologiaa!
Samoin kasvatuslaitoskakaroista on tehty lastensuojelun asiakkaita, vaikka ne tekevät kaikkensa ettei tarvitsisi olla lasujen kanssa missään tekemisissä.

Näin tämä orwellilainen käsitehässiminen etenee.

Last edited 27 päivää sitten by Qroquius Kad
+ULFBEHRT+

Eihän potilastakaan saa enää sanoa potilaaksi, sillä se johdattaisi kuulijan ajattelemaan, että hänessä on jotakin vikaa, potilas kun on, vaan “asiakkaaksi”. Samoin jotkut väittävät, ettei ilmineekeriä saisi muka kutsua neekeriksi eikä ryssää ryssäksi!

It’s a beautiful thing, the destruction of words. Of course the great wastage is in the verbs and adjectives, but there are hundreds of nouns that can be got rid of as well. It isn’t only the synonyms; there are also the antonyms. After all, what justification is there for a word which is simply the opposite of some other words? A word contains its opposite in itself. Take ‘good,’ for instance. If you have a word like ‘good,’ what need is there for a word like ‘bad’? ‘Ungood’ will do just as well–better, because it’s an exact opposite, which the other is not. Or again, if you want a stronger version of ‘good,’ what sense is there in having a whole string of vague useless words like ‘excellent’ and ‘splendid’ and all the rest of them? ‘Plusgood’ covers the meaning, or ‘doubleplusgood’ if you want something stronger still…In the end the whole notion of goodness and badness will be covered by only six words–in reality, only one word. Don’t you see the beauty of that, Winston?
― George Orwell

X

Älä revi pelihousujasi, mutta on kuulemma olemassa Miekka hotellikin. Tähdistä en tiedä.

Qroquius KadD

Täytyy tarkentaa ettei siinä mitään, että leukavia puhuttaessa poliisi kuskaa asiakkaita miekkataksilla miekkahotelliin;
kaikkihan me tällaisia juttelemme.

Se riepoo, että termistä “asiakas” on tullut virallista terminologiaa sinne mihin se ei kuulu.

Last edited 27 päivää sitten by Qroquius Kad
Jippos123

Tuo “asiakas” on hiipinyt kaikkialle myös PV:n sanastoon. Olet ihan oikeassa kun et hyväksy rikkollisen asiakas-statusta.

Qroquius KadD

Onko vihollinenkin jo muuttunut PV:n asiakkaaksi?