Mitä Putinin laariin sataminen tarkoittaa vs. palautuslaki?

Vasemmistolaisten keskuudessa paniikki jatkuu. Jonkinlaisena tutkijana esiintyvä Johanna Vuorelma toistaa samaa mantraa, jossa todellinen motiivi pyritään peittämään Putinin laariin.

Ensinnäkin palautuslaki ei ole perustuslain vastainen. Se on käynyt läpi perustuslakivaliokunnan eikä siinä ollut mitään kahnausta perustuslain kanssa. Itsessään koko perustuslaki ei edes käsittele sellaisia asioita kuin turvapaikanhakijat, vaan perustuslaki on vähän kuin Suomen kivijalka, jossa määritellään erilaisia Suomeen (!) liittyviä asioita.

Myöskään minkään EU-lain vastainen palautuslaki ei ole, kuten ei myöskään yhdenkään kansainvälisen sopimuksen vastainen. Vuorelma ei ammattitutkijana halua täsmentää, että mitä kansainvälistä sopimusta hän tarkoittaa. Luultavasti kuitenkin Geneven pakolaissopimusta, joka ei ole ristiriidassa palautuslain kanssa.

Hyvää harhaanjohtamista, eikö?

 

Putinin laari

Putinin laariin–perustelu on mielenkiintoinen. Väite perustuu johonkin sellaiseen ajatukseen, kuten Vuorelmakin sanoo, että jos Suomi säätää lakeja, joilla rikotaan toisia lakeja (joita ei kuitenkaan rikota), niin Venäjä ikään kuin onnistuisi tavoitteissaan murentamaan Suomen oikeusvaltioperiaatetta, koska Suomi reagoi Venäjän muodostamaa mahdollisesti kuvitteellista uhkaa vastaan.

Tämä Putinin laari on aivan tyhjänpäiväinen perustelu. Se on kuvitteellinen sanonta, jolla ei ole mitään merkitystä. Vähän kuin “entisen miehen morsian”, joka sekään ei tarkoita yhtään mitään. Siis tarkoitetaanko Putinin laarilla sitä, että venäläiset alkavat yhtäkkiä kannattamaan Putinia entistä enemmän, kun suomalaiset laittavat voimaan palautuslain? Vai tarkoitetaanko sillä sitä, että suomalaiset alkavat kannattamaan Putinia enemmän lain voimaantulon myötä?

Jos sillä tarkoitetaan sitä, että venäläiset muka alkaisivat kannattamaan entistä enemmän Putinia, niin tuskinpa. Ketä venäläistä maatuskaa muka kiinnostaa Suomen palautuslait. Jos sillä tarkoitetaan taas suomalaisia, jotka alkavat kannattamaan Putinia, niin sitä suurempi tuskinpa. Suomalaisilla on äidinmaidosta imetty viha Venäjää kohtaan. 95 % suomalaisista on sitä mieltä, että raja voidaan vaikka miinoittaa, kunhan sen yli ei päästetä mitään sandaaliarmeijaa, jonka Venäjä pakottaa rajalle.

Putinin laari onkin sumuverho todelliselle mielipiteelle. Sillä peitetään se yksinkertainen tosiasia, että rajan yli halutaan päästää kaikki, ketkä rajalle sattuvat eksymään. Mutta koska tätä ei syystä tai toisesta haluta sanoa suoraan, niin se peitetään tällaisen pikkunäppärän näsäviisaan Putinin laarin taakse. Sitten siihen joku saattaa uskoa, miettimättä sen enempää asiaa.

 

Subscribe
Notify of
guest
34 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Jippos123

Näiden pseudotutkiskelijoiden mielestä maahan pitää päästää vaikka miljoona läpsyä.
Kun kaduilla käytäisiin taisteluita läpsylaumoja vastaan ja ruumispinot kasvaisivat niin tutkiskelijat toteaisivat ” lällää, nyt ei sada putlerin laariin koska ihmisoikeudet ja oikeusvaltio, lällää”.
Tämähän olisi vihervasemmiston märkä uni. Vihdoinkin maa sekasortoon ja konkurssiin.
Matut toteuttaisivat sen mihin ne tytöt ja luttamunat eivät ole itse pystyneet ja eivät tule koskaan pystymään.

mariD

Suomen armeijalla on muistaakseni useampikin katutaisteluharjoitusrata ja niissä harjoitellaan säännöllisesti. Tarvitaan aika paljon matuja ja sitten niille pitäisi jostain saada vielä aseetkin jotta he pystyisivät ottamaan kaupungit haltuun. En usko, että se ihan niin vain onnistuu. Suomen armeijalla on siihen oma sana sanottavansa Kuten tiedät, ovat nuo ihan paskoja taistelijoita kun taas Suomen armeija on kurinalainen eikä ammuskele turhaan ilmaan reikiä.
Eihän matujen tarvitse kuin vain odottaa kunnes heitä on tarpeeksi jotta he voivat kaapata koko maan politiikan kautta. Meidän järjestelmä mahdollistaa sen.

Qroquius KadD

Eivät läpsyt mitään aseita tarvitse ottaakseen Suomen kaupungit haltuunsa.
Yliopistotytöt kutsuvat ne ottamaan Suomen kaupungit haltuunsa läpsytellen sisään ja muut vain katselevat.

mariD

No enkös minä kommentissani nimenomaan sanonut ettei matujen ja aseiden kanssa hommasta tule yhtään mitään.

Last edited 23 päivää sitten by mari
Pappara

Kommunistinen vallankumous tarvitsee nuo ruumispinot, sillä eihän se muutoin oikea vallankumous olisikaan.

Harry

Aatteen palo mitataan ruumiskasojen korkeudella.

mariD

Eihän nämä tytskät edes ymmärrä mitä perustuslaki tarkoittaa. Ja kansainvälisiin sopimuksiin vetoaminen on jo niin monta vuotta vanha juttu, että ihan haukotuttaa. Se vaan kuulostaa suvakista hienolta kun vetäistään ‘kansainvälisten sopimusten kortti’ hihasta pöydälle ja lyödään rasistille jauhot suuhun.

Jos pääsisi face-to-face kysymään tarkennuksia “mitä sopimusta tarkoitat ja mitä sen kohtaa erityisesti”, tulee vastaukseksi ensin hiljaisuus. Voit kuulla kuinka rattaat pyörii rutisten suvakin pääkopassa sen miettiessä vastausta. Ja kun eivät nämä onnettomat ole tosiasiassa kansainvälisiä sopimuksia lukeneet, he tietävät niistä vain sen minkä alati valehteleva valtamedia on heille niistä kertonut tai ovat korkeintaan lukaisseet ne kerran nopeasti läpi, vastaavat he jotain yleisluontoista soopaa jossa ei ole päätä eikä häntää. Hyvin todennäköisesti vetoavat Paavon mainitsemaan “Putinin laariin pelaamisesta” mikä on jo ajatuksenakin aivan hulvattoman typerä.

Last edited 23 päivää sitten by mari
Huru-ukko

mari, ei ne ole edes selaamalla niitä sopimuksia lukeneet. Niihin vedotaan koska muutama perustulakitalebani, esim. martin scheinin, on niihin vedonnut puhuessaan hölynpölyä.
Siinä olet oieassa, että sen rattaiden rouskutuksen kuulee kun suvakki miettii vastausta kysymykseen. Ja tuleehan se vastaus: Natsi, rasisti, xenofobi ja mitä kaikkia niitä rumia sanoja onkaan.

Qroquius KadD

Ei niitä Suomea muka pakottavia the Kansainvälisiä Sopimuksia ole koskaan olut olemassakaan.
Sen sijaan todellisuudessa olemassaolevia kansainvälisiä sopimuksia ei noudateta.

mariD

“Ja mitä kaikkia niitä sanoja” …no prkl, misogyyni tietenkin! Suomessa jokainen lihaasyövä hetoromies on misogyyni kunnes hän toisin todistaa.

Niin, tämä Scheinin. Varsinainen demlakommari. Mielestäni äijä sai aiemmin enemmän valtamediassa tilaa mutta nyt hän on enimmäkseen ollut äänessä somen kautta, onko se nyt se joku X, ex-Twitter jonka Elon Musk meni ostamaan ja teki valtavat tappiot.
Asiansa osaava itseään kunnioittava media ei ikinä ottaisi asiantuntijoikseen sellaisia tyyppejä kuten Martin Scheinin. Nämä kun tulkitsee kaikkea ideologiansa värittämänä. Professorien ja muiden korkeakoulutettujen on oikeastaan velvollisuus katsoa asioita mahdollisimman objektiivisesti, tosin juristeria on sellainen ala ettei siinä objektiivisuutta ole olemassakaan.

(P.S. taisin keksiä miten saisin sinulle kokonaisen kansion lähetettäväksi suoraan pilvipalvelusta, mutta sitä on ensin testattava toimiiko se niin kuin haluan. Sitten tarvitsee vielä kerätä kansioon eri paikoista ne kuvat jotka haluan sinne laittaa. Mutta homma on tulilla…I’m working on it)

Fatwantarkistaja

Palestiinaa ei ole, mutta on. Laari on, mutta kielletään sen olemassaolo. Näin olemme saavuttaneet täyden kansainvälisyyden.

Hullumpia en tähän tiukkaan rakoseen keksinyt, menee iltaan saakka.

Moonman

Jos leikitään skenaariolla että rajan yli tulisi yhtäkkiä tuhatpäin aseistettuja, univormuissa olevia burjaatteja, tsetseenejä ja kaikkia mahdollisia vastaavia, mitä saksalaiset aikoinaan kutsuivat aasialaisiksi laumoiksi, niin johannan mielestä he olisivat uhreja joiden ampuminen on ihmisoikeuksien vastaista.
Jos taas hyökkääjät olisivat vaaleita moskovalaisia niin he olisivat putinin nazi-fasisti-armeija, joita kohtaan mitkään säännöt eivät päde. Siitä tuossa ajattelussa on kyse.

Fatwantarkistaja

Kaikki muslimit ja N-tyypin genetiikan omaavat ovat Johannan naisia ja lapsia. Johannan akavalaiset vaeltavat valtavina laumoina Koti-Suomeensa, jonka omistavat jo etukäteen. (En tähän hätään keksi tyhmempiä juttuja.)

Jippos123

Loppupeleissä nämä uutisissa ja lehdissä haastatellut ihmisoikeuslakeijat ( huom, oikeudet eivät koske kantiksia) ovat juuri niitä putlerin laariin pelaajia.

jatkuvaa ulinaa joka päivä

Jaaha viides kolonna taas vauhdissa. On se niille vastenmielistä, että jotkut haluavat sisäistä turvallisuutta kotimaahansa. Eikä päästää terroristeja yms perseilemään. Muista ongelmista puhumattakaan. Eihän tässä perässä meinaa pysyä. Joka toinen päivä ollaan putinin asialla, joka toinen päivä ollaan fasistinatseja.

Pappara

Jokainen Suomeen vokitettu alistuskultturelli jännäjopoilija on sinkkiämpärillinen sadevettä suoraan Putinin laariin.

Last edited 23 päivää sitten by Pappara
Peksi

Se nyt vain on niin,että täällä oli liian rauhallista ja kuviteltiin oltavan historian päätepisteellä että vanhat ja järkevät ajatukset ovat lakanneet pätemästä ja alettiin tehdä koko ajan”edistyksellisempiä”tulkintoja sopimuksista ym..kuviteltiin että ulkomailla joku huomaa ja sanoo,että olettepa edistyksellisiä..joillekin sellaiset kehut ovat kultaakin kalliimpia..
Nyt on historia tullut ns takaisin ja vanhat lainalaisuudet,kuten:Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi..ja pitäis unohtaa typerät haaveilut

torrehaa

putinin laarille on lähinnä sopiva vertauskohta,joka kuvassa erinomaisesti ilmenee,aina on tilaa,eikä lopu koskaan kun pohjattomalla puuämpärillä nostetaan.

kankkulan-kaivo
TAre

SDP:n venäläismielinen siipi on saanut valtaa.Olisi syytä tutkia onko ruplia tullut jotain kautta puolueen tilille. Tai johonkin paratiisi valtioon missä alkuperästä ei kysellä. Nämä jos mitkä pelaavat putinin ja kremlin hännystelijöiden laariin.

voin olla tulkki tekoälyn kera. Go home

Mites suomi – venäjä yhdistys? Prkl:sti saivat rahaa ja keitä siellä onkaan ollut osallisena? Rahaa on lähetty venäjälle sekä muihin putinia suosiviin maihin. Sama juttu niiden toisien kunniakansalaisten suhteen. Niitä ” yhdistyksiä ” on enemmän, kuin hyttysiä keskikesällä. Tulikin mieleen se kuuluisa mainos. Mitä sinä muslimi täällä huidot, mene kotimaahasi. Jos tajuatte pointin.

mariD

Ainakin Suomi-Venäjä seuran koko toiminta on ajettu alas sattuneesta syystä. Sitä ennen se sai melko mukavan rahoituksen vuosittain (yli 200K jos muistan oikein) ja sen johdossa oli joku keskustapoliitikko, en muista kuka kun ne kaikki muistuttaa vähän toinen toisiaan. Nainen kuitenkin.

stasi lista vain puuttuu.

Kulmuni esimerkiksi. Ja tuo 200 000 on pelkkä vitsi. Esim monilla sdp:n kansanedustajilla yms, on venäjän myöntämät kunniamerkit. Taitaa Lipposella olla se suurin venäjän myöntämä tunnustus. Halosesta en tiedä, muuta kuin että sai kissan. Sekä allekirjoitti suomen luopumisen miinoista, sekä heikensi suomen itsenäisyyttä sitä tietä tosiasiassa kautta rantain putinin hyväksi. Ylimielinen sosialisti. Entinen ddr kasvatti. Mikä on toteen näytetty.

mariD

Halonen tosiaan ihastui Itä-Saksaan. Sehän tiedetään ettei hän ole stallariporukoissa aikanaan viihtynyt vaan keskittyi siihen aikaan opiskeluun. Teknisesti ottaen jalkaväkimiinat äänesti pois käytöstä eduskunta. Toki Halonen teki siihen suuren esityön haaveissaan saada YK:sta huippuvirka. Halosen kytkyt DDR:ään ovat mielenkiintoisia ja siinä saattaa olla yksi syy miksi Tiitisen lista tulee pysymään Supon kassakapissa. Ainakin niin kauan kuin yksikään listalla olevista henkilöistä on elossa, jos listaa paljastetaan senkään jälkeen…

kauhistus. Suomalainen mies on kävelyllä.

Laitanpa tähän nyt vitsin. Nyt kun on ollut suvakkien toimesta juttua, että kohtaavat mieluummin karhun, kuin suomalaisen miehen. Muistatte varmaan. No mikä suvakin suosikki biisi? No sehän on esim Ami Aspelundin apinamies. Kikka Laitinen teki siitä uuden version. Kuunnelkaa. Vie minut metsään apinamies. Taitaa jäädä karhu toiseksi.

mariD

Jos minä tulisin illalla myöhään kaupungilta kotiin ja valittavana olisi kaksi reittiä: ensimmäinen olisi pitkä katu jonka varrella olisi lukemattomia terasseja ja humalaisia suomalaismiehiä. Reitti número 2 olisi yhtä pitkä katu jonka varrella norkoilisi arabi- ja somppujätkiä laumoittain ja vielä vaikka himoraiskureiksi profiloituneet afgaanit, eipä mulla olisi mitään ongelmaa miettiä kumman reitin valitsisin.

Annetaan vinkkiä sen verran, että minua ei ole koskaan humalaiset suomalaismiehet ahdistelleet. Kallion Karhupuiston läpi kävelin aikanaan säännöllisesti ja sen vakiporukka oppi tavallaan tuntemaan minut. Aina ne tervehti kohteliaasti, suorastaan herrasmiesmäisesti. Ei mitään härskiä, ei ikinä. Parin kerran jälkeen aloin vastaamaan tervehdyksiin ja koska olin siinä aika lähellä töissä kaupassa, oppivat he tuntemaan minut sitäkin kautta.
Heillä oli jopa minulle lempinimi jonka jätän salaisuudeksi.

Harva haittamaahanmuuttaja tervehti edes kun tulivat sairaalaan tai ensiapuun. Stadin kaduilla ne huuteli minulle ihan jotain muuta kuin tervehdyksiä.

(jos nuo suvakkiämmat oikeasti kohtaisivat aggressiivisen karhun, kyllä hädissään mielessään toivoisivat että kumpa paikalla olisi heteromies järeän kiväärin kanssa, mutta kun se nyt vaan on cool dissata miehiä. Itse en vain tajua sitä)

70 % toimittajista on naisia.

No juu. Kirjoitat asiaa. On totta, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on erilaista sekä kulttuureista riippuvaa. Mutta sitä en allekirjoita, että suomalainen nainen olisi jotenkin aliarvostettu/tasa-arvo ei toteudu jne. Minusta suomalaisella naisella on noussut kusi päähän. Väkivaltaa on tietty, mutta on sitä myös naisten kohdalta miehiä kohtaan. Erityisesti henkistä. Mikä onkin monesti elämää tuhoavaa. Miesten kohdalta. Sellainen voima on naisilla. Tämä jatkuva miesten syyllistäminen ties mistä, on mennyt liian pitkälle.

mariD

En nyt tainnut ihan ymmärtää mitä tarkoitat? Enhän minä väittänyt, että suomalainen nainen olisi jotenkin aliarvostettu tai ettei tasa-arvo toteudu. Päinvastoin, olen useassa kommentissa aiemmin sanonut Suomen olevan maailman tasa-arvoisin maa ja siksi ihmettelen miksi siellä on kaiken maailman Naisasia Unioneita, tasa-arvovaltuutettuja ja muita vastaavia jotka jatkuvasti jankuttaa kuinka tasa-arvo ei toteudu Suomessa.

Niinikään en maininnut mitään etteikö muka naiset voisi olla väkivaltaisia miehiä kohtaan. Kyllä voi ja kyllä ovat. Sairaanhoitajana EA:ssa Helsingissä työskennelleenä olen sen nähnyt ihan omin silmin, siis vammat jonka nainen voi miehelle aiheuttaa. Kusi on varmaan monelle naiselle noussut päähän ajan hengen saattelemana, mutta yleistää ei pidä. Olisi yhtä tyhmää väittää kaikkien miesten hakkaavan naisia parisuhteessa mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Nyt kävi varmaan niin, että joko minä tulkitsin sinun kommenttisi väärin tai sinä minun. Joka tapauksessa, eka kommenttini puhui juuri niiden asioiden puolesta joista itse kirjoitit. Enkä muuten puolustellut ensimmäistä kertaa suomalaista miestä kommenteissani.

iskän luona olisi turvallista, mutta ei se nyt käy

Ok. Kiitos kommentista. En tarkoittanut fyysistä väkivaltaa, vaikka sitäkin on. Miehiä kohtaan naisten puolesta. Vaan sitä uskomatonta valtaa, mikä naisilla suomessa. Koskien esim lapsia. Vaikka äiti olisi mikä sekopää, hän voittaa todella usein huoltajuuden, vaikka lapsetkin sanoisivat, että iskä. Eli henkistä kiristystä. Suomessa muuten äidit tappavat lapsensa useimmin, kuin isät.

Ookoo. Nämä huoltajuuskäsittelyt ovat kokonaan toinen juttu – niihin en kommentissani viitannut lainkaan. Mutta taitaa olla aika yleinen trendi länsimaissa, että se huoltajuus menee helpommin naiselle kuin miehelle, ellei sitten äiti ole jonkin sortin päihteiden käyttäjä. Olen samaa mieltä, että lapsia tulisi kuunnella huoltajuuskiistoissa enemmän. Ongelma on siinäkin vain se, että heitä pystyy manipuloimaan niin äiti kuin isäkin. Tietenkin nämä asiat mietityttää kun minusta nyt ensi kuussa tulee ensimmäistä kertaa elämässäni äiti. Toivottavasti ei itse tarvitse koskaan käydä läpi mitään huoltajuuskiistapskaa.

Qroquius KadD

Eikö se lempinimi ollut säihkysääri?

mariD

Ei ollut ei. Kuten sanoin, tämä Karhupuiston vakioparlamentti, joka sai elämän iloa alkoholista, kohteli minua aina herrasmiesmäisesti joten lempinimikin oli sen mukainen. Haluan pitää sen minun ja Karhupuiston porukan välisenä salaisuutena, mutta ohikulkiessani he saattoivat tervehdyksen lomassa sanoa jotain ihanaa kuten “sinä tulit taas ja valaiset aamuni paremmaksi” tai “kuulin jo kaukaa kenkäsi kopisevan asfalttia vasten joten tiesin sinun olevan tulossa ja se sai minut hyvälle tuulelle”. Ja muuta vastaavaa. Ja he olivat suurimmalta osin ongelma – alkoholisteja. Mutta aivan mahtavia tyyppejä!

Monet naiset ja miehet kiersivät heidän vakipaikan ja tein itsekin aluksi niin, mutta kun ekan kerran kävelin siitä ohi, en enää sen jälkeen kiertänyt koskaan heitä niin kauan kuin siellä alueella asuin.

Last edited 23 päivää sitten by mari
Pete

Eniten putlerin laariin pelaa jatkuva rasismisössötys ja suomalaisten syyllistäminen vaikka ulkomaalaiset tekee vastaavaa suhteellisesti monia kertoja enemmän. Tällöin ollaan hiirenhiljaa. Äänekkäimpien rasismisössöttäjien ja syyllistäjien joukossa on takuuvarmasti paljon putinisteja ja venäjämielisiä jotka haluavat jakaa kansaa ja ärsyttää suomalaisia tahallaan. Oulussa tuo alkaa näköjään jo realisoitua.

Last edited 23 päivää sitten by Pete
Fatwantarkistaja

Paljon on arvuuteltu, maksetaanko kusipäähuorille verovaroista muslimimaksuja. Nyt näyttäisi siltä, että tietenkin! Tämä muslimilaari ei aivan piakkoin ole satamassa täyteen. Missä mun rahat on? Olen tutkija!

Toki erittäin myönteisen mielipiteensä muslimeista saa esittää omana ittenään, mutta silloin ei kannattaisi esiintyä minkäänlaisena asiantuntijana.

Fatwantarkistaja

Oisko de-Puuttinifikaatio mitään? Johanna lähtisi ihan ekana leirille. Johannaa enempää ei kukaan voi Puuttinia rakastaa, tuota kansojenmurhaajaa ja -turmelijaa. Putinistille maksaa joku, ei yksityinen taho, mikähän se mahtaisi olla? Verorahoilla islamisoidaan Suomi, en mä ainakaan maksaisi hameukoista yhtään mitään.